Throwback Thailand

Teki mieli palata muistelemaan viime kevään Thaimaan reissua ja tehdä matkasta pieni kooste. Muistaa kuinka paljon tuli opittua itsestään, kuinka paljon tämä lisäsi rohkeutta, ennakkoluulottomuutta, uskoa itseensä ja omiin haaveisiin sekä tiedostaa mikä on kaikkein tärkeintä elämässään. 
Kun pienestä kasvoi suurta.

Reissulla sattui muutamia asioita jotka saivat minut uskomaan että kaikella on tarkoitus, että jokin korkeampi vain huolehtii sinusta kun olet heikoimmillaan. Tai sitten mulla oli vain hyvää tuuria.. Haluan uskoa siihen ensimmäiseen. 

Matkalla kentälle olo oli vähän epätodellinen, pelotti miten pärjään, meneekö kaikki hyvin, löydänkö oikeisiin kohteisiin, mitä jos.. Sekä samalla niin innoissaan. Nyt olen tekemässä jotain mistä olen haaveillut ja tiedän, että tämä tulee muuttamaan itseäni paljon. Hyvään suuntaan. Ja sitähän se teki. 

Tämä oli viides kerta jo kun matkustan Thaimaahan. Mutta ensimmäinen kerta kun matkustan yksin. Koska en halunnut vain "lomailla", piti keksiä jotain aktiviteettiä ja netin kautta löysinkin tämän vapaaehtoisprojektin merikilpikonnien tarkkailutyöstä Koh Phra Thongilla. Kaksi viikkoa vietin sillä saarella ja viimeisen viikon Khao Lakissa ja Bangkokissa.

Menolennolla viereeni sattui istumaan noin samanikäinen tyyppi joka myöskin matkusti yksinään. Joten juttua riitti lennon ajaksi mikä oli hyvä niin eipähän ehtinyt jännittämään tulevaa enää. Päätettiin vielä jakaa Bangkokissa taksi millä minä menin bussiasemalle odottamaan illalla lähtevää bussia kohti etelää.
Vasta kun jäin yksin siihen taksiin, tajusin että nyt olen todellakin täällä, ja yksin!

Hengailin koko sen päivän siellä bussiasemalla, välillä vähän torkkuen ja muuten liikkuen paljon kun edessä oli toiset 12 tuntia istumista.
Ja se bussimatka, se ei ollut mitään herkkua. Pihi-Pirkkona kun otin halvimman bussin, joten melko ahtaasti tuli se 12 tuntia vietettyä. Yksi 20 minuutin jaloittelutauko oli.
Aamulla kun pääsin perille Khuraburiin kahden vuorokauden matkanteon jälkeen olivat nilkkani aivan turvoksissa. Ja vielä edessä puolentoista tunnin venematka saareen.

Lopulta kun olin saaressa ja pääsin majapaikkaani, niin vaikka tiesin että olot ovat alkeelliset niin kyllä siinä vähän tuli itku kurkkuun kun näin huoneeni. Patja lattialla. Ei muuta. Avoimet ikkunat. Ämpärisuihku. 
Mutta oikeesti. Kaikkeen tottuun, muutaman päivän päästä tää kaikki tuntui ihan normaaleilta. 
Perhe jossa asuin olivat erittäin ystävällisiä. Vaikka ei ollut yhteistä kieltä niin hyvin heidän kanssaan pärjäsi.

Koh Phra Thong on pieni saari jossa asuu noin pari sataa paikallista. Muutamia ekohenkisiä bungalow majoituksia sekä yksi hulppeampi. Turisteja siellä oli muutama kymmenen parhaillaan. Saarella ei ole sähköä. Kuljettiin paikasta toiseen pyörillä tai skootterilla.
Rantaa oli kymmeniä kilometrejä ja ihan uskomattomalta se tuntui yksinään niillä tepastella.
Ruoka oli niin hyvää, viimeistään nyt menetin sydämeni thai ruualle kun syötävä oli mitä tarjottiin. Käsittämätöntä miten niissäkin oloissa vain valmistavat sellaisia ruokia.

Meitä oli neljästä viiteen siinä projektissa. Hienoa oli tutustua ihmisiin ympäri maailmaa ja kuulla heidän tarinoitaan. Työtehtävät olivat helppoja ja rentoja ja aikaa jäi runsaasti vain oleiluun. Ensin panikoin valtavasti sitä että kyllästyn heti siellä mutta kun hyväksyi sen että kerrankin täytyy vaan olla niin miten nautinkaan lopulta siitä! Nukuin joka yö yhdeksän tunnin yöunet ja sen lisäksi aina päivisin lounaan jälkeen otin ruokalevot riippukeinussa. Ai että! Ja kun mietin ajattelenko asioita päässäni suomeksi vai englanniksi, totesin että en ajatellut. Mitään. Ihanaa!
Niin hassua kun se onkaan, parasta mulle tällä saarella oli olla tekemättä mitään. Olin sen pysähdyksen tarpeessa. 

Kahden viikon päästä matkani jatkui eteenpäin. Veneellä mantereelle, mototaksilla bussiasemalle ja parin tunnin matka Khao Lakiin. Kokemus jälleen sekin. Täyteen ahdettu bussi joten lattialla tuli se matka mentyä.
Illalla pääsin perille, kävin kysymässä hostellista yöpaikkaa ja ekan yön vietin jaetussa huoneessa. Kieltämättä se suihku tuntui luksukselta :D
Khao Lakissa olin neljä yötä. Viisastuneena edellisestä, ostin VIP lipun paluumatkalle Bangkokiin. Ei huono päätös se. 
Aikaisin aamulla kun saavuin kaupunkiin oli meneillä raju ukkosmyräkkä. Tuntui että kaikki oli yhtä kaaosta. Lyöttäydyin yhden italialaispariskunnan seuraan ja kun päivä alkoi valkenemaan jaoimme taksin metroasemalle. 
Sieltä suuntasin hostelliin jossa viimeiset pari yötä vietin.

Tämä oli ensimmäinen matka jossa en potenut yhtään koti-ikävää.. Liekö syynä ollut se kun matkustaa yksin, on vain pärjättävä omillaan. Ei ole ketään kelle valittaisit jos on kurja hetki. Olet vain sinä. Ja sinun on vain uskottava itseesi.

Jos vähänkin mietit haluavasi matkustaa joskus yksin. Tee se! Tämä oli yksi elämäni parhaita päätöksiä jolla oli myös vaikutuksia tuleviin ratkaisuihin elämässäni. <3

Ja vaikka kuljet yksin, et koskaan ole yksin.