keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Lomalta arkeen

Johan on tylsä otsikko mutta näinhän se menee, paluu arkeen. Eikä se tunnu koskaan olevan kovin helppoa. Ehkä vielä kun matkan kestokin oli vain viikon, niin juuri kun tunsi kunnolla päässeensä lomamoodiin, loppui lomakin! 
Ensi kerralla pidempi sitten :D 
Onneksi sattui olemaan pari vapaata vielä tähän viikon alkuun, niin ehti sopeutumaan taas tänne. On täällä kyllä aika kurjaa kun on pimeetä, märkää ja kylmää. Kova kiritys saada nyt joulufiiliksiä.
Tunnelmat kotiin paluusta :D

Thaibuffa piristi :P

Eilen tuli poikettua pitkästä aikaa Kuralan Kylämäessä. Siellä on teemana vanhanajan joulu, ja sai sieltä pikkaisen ammettua itseensä joulua. Havut tuoksuivat, joulukoristeet esillä sekä emännät keittiössä valmistivat parhaillaan pipareita. Tallissa oli pystytetty jouluseimi.
Sattuipa samaan aikaan olemaan joululaulutilaisuus jota hetken tuli kuunneltua :)








Treenaamisen makuun olen taas hiljalleen päässyt. Pari kertaa salilla ja kerran jopa juoksemassa. Salilla olo tuntui alkuun tahmealta ja painot niin raskailta että olin jo hätää kärsimässä mutta seuraavana päivänä lihakset tuntuivat heränneen ja johan luisti :D Juoksulenkki sujui yllättävän hyvin.
Koulujutut pitäisi alkaa myös palautella mieleen, ensi viikolla teen kaksi pitkää päivää hierontoja koululla. Olihan mulla nekin kirjat reissussa mukana mutta eipä tullut niitä avattua.. Sentään yhden hieronnan sain tehtyä ;)

Viikonloppuna luvassa vielä pikkujoulujuhlintaa täällä mun luona. Pidetään nyyttärimeiningillä illanviettoa ihanien heppaystävien kanssa. Luvassa ainakin takuuvarmasti naurua ja skumppaa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti