sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Pala Afrikkaa

En oikein tiennyt mitä odottaa tältä matkalta, varsinkin kun lähtöä edeltävät tunnelmat eivät olleet sattuneista syistä ihan huipussaan. Päätin kuitenkin lähteä ja hyvä niin, koska reissu oli mitä mahtavin! Ei niinkään kohteen vuoksi vaan reissun yllätyksellisyys. Sen teki ihmiset joihin tutustuin ja pääsin viettämään aika täydellistä irtiottoa :)
Gambia ei ehkä ole paras kohde matkustaa yksinään. Se tuli huomattua jo ensimmäisenä iltana kun kadulle astuin niin kimppuuni sain joukon paikallisia jotka eivät sitten millään jätä rauhaan. Kaikkea palveluksia saa kyllä maan ja taivaan väliltä.
Jopa hotellin henkilökunnalta sain kuulla treffiehdotuksia. Paras lienee tosin passintarkastuksessa lentokentällä jossa tyyppi turvallisuuden sijaan keskittyi kyselemään aina tatskoistani yhteisen elämän perustamiseen :D

Yllättävää oli myös se, kuinka kehitysmaa Gambia näyttää vielä olevan. Vaikka turismia siellä on ollut jo yli vuosikymmenen, ei kehitystä ole juuri tapahtunut. Hotellit kyllä ovat ihan normeja, jopa tuo missä itse asuin oli kelpo maja paikallisen asutuksen keskellä. Mutta ympäristö ei todellakaan ole mitään kaunista katsottavaa. Hyvin karua, niin luonto kuin rakennukset. Asumukset peltihökkeleitä, rakennukset rapistuneita, ravintolat ja minimarketit minimalisteja.
Jos haluaa kokea jotain täysin erilaista, niin siihen tämä on oiva maa.


Yksi parhaista kokemuksista mulle oli se kun lähdin pyörällä tutustumaan läheisiin kyliin. Paikallinen oppaani vei mut markkinoille, jossa olin ainut valkoihoinen niiden satojen tummien joukossa. Kieltämättä vähän jänskätti pyöriä siellä sokkeloisilla kujilla mutta heidän elämisen seuraaminen oli vaikuttava näky. Pääsin kokemaan aitoa Gambiaa.
Parasta avartavaa matkailua on se, että menet, näet ja koet jotain maan paikallista puolta.

Kohokohtana pidän myös käyntiä naapurimaassa Senegalissa. Sinne matkustettiin vähän kuin sillit purkissa täyteen ahdatulla autolautalla, jota pidin hyvin ahdistavana koska satun nyt vaan pelkäämään aallokkoja ja epämääräisiä laivoja..
Hienoa oli päästä näkemään enemmän Afrikkaa kun ajeltiin siellä sekä kävimme villieläinsafarilla. Tuli nähtyä joitain tyypillisiä afrikan eläimiä kuten seeproja, kirahveja, sarvikuono sekä antilooppeja. Huippua oli kyllä retkiseurueeni, meillä oli niin hauska porukka ja huippuopas, paikallinen nimeltään Timo Ahtisaari :D


Ruoka ei ollut niin kummoista, söin kyllä pelkästään paikallisia paitsi kerran tietysti piti käydä testaamassa burgereita. Mutta riisiä eri lisukkeilla ja kastikkeilla. Kalaruuat ovat kehuttuja mutta itse kalaa kun en syö. 
Ihme ja kumma oli se, että tämä oli ensimmäinen maa jossa en sitten saanut mitään vatsatauteja. Alan ehkä karaistumaan kun en enää nirsoile niinkään :D

Parasta tässä yksin reissaamisessa oli jälleen uudet ihmiset. Erityisesti Jonna ja Matti joiden kanssa tuli vietettyä paljon aikaa ja koettua äärimmäisen hauskoja hetkiä ja todellakin erilaista, rentoa lomaa sain viettää. Sekä yhden brittiläisen kanssa joka oli armeijan työkomennuksella tuolla jonka kanssa tuli myös vietettyä ikimuistoisia hetkiä.
Parasta on uudet ihmissuhteet ympäri maailman. <3

Itselleen opittua.. suunnittelemattomuus! Mitä vain uusia, hauskoja ja jänniä kokemuksia ja elämyksiä voi tapahtua kun antaa mennä vaan ilman sen kummempia suunnitelmia :)

Erilaisia ja avartavia kokemuksia, uusia ihmisiä, ihania muistoja.. Näistä koostui mun Gambian reissu <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti