torstai 21. joulukuuta 2017

Kolme yötä jouluun

Tänä jouluna aiomme olla kaksistaan kotona. Aamun aloitamme riisipuurolla ja lähdemme Järvelään perinteiselle jouluaaton avantouinnille ja saunalle. 
Iltapäivällä ennen jouluruokien syömistä käväisemme kenties kirkossa ja ilta sitten vietetään rauhassa herkutellen pöydän äärellä ensimmäistä kertaa meidän omassa kodissa ja oman pihasaunan löylyissä.
Joulupäivänä meillä olisi sitten mielessä lähteä pienelle kinkunsulatus vaellukselle. 

Tänään on ollut mahtava iltapäivä kun kotiuduin töistä. Lähdin heti Sisun kanssa juoksulenkille kun kerrankin ehdin valoisaan aikaan. Fiilistelin mielessäni kuinka huippua lenkittää koiraa täällä kun se saa juosta vapaana ja nuuhkia rauhassa hajuja kun ketään ei missään. Lenkin jälkeen aloin leipomaan ensin pekoni-leipäjuustopiirakkaa sekä jälkkäriksi tein luumurahkaa. Tämän jälkeen kun oli vatsansa saanut täyteen, otin uudestaan esiin leipomistarvikkeet ja tein vielä pari saaristolaisleipää. Olen innostunut nyt enemmänkin niitä leipomaan ja ne ovat oivia joulutervehdyksiä läheisille. Varsinkin kun minä en niin materiaalisista lahjojen ostamisista välitä. Paitsi Markulle on pakko ostaa, se ei ehkä niin arvostaisi näitä minun omin kätösin tehdyistä luomuksista lahjoina 😄
Mutta olen hällekin keksinyt kivoja lahjoja mitkä ovat myös hyödyllisiä (edes vähän armoa mulle..).

Stressiä tulevasta joulusta ei ole, edes kaupassa ei tarvitse enää sen koommin käydä. Huomenna töiden jälkeen käyn moikkaamassa iskää ja sieltä menen sitten Pakelle syömään ja viemään jouluterveiset. Lauantaina saa rauhassa valmistella jouluruokia. Aion tehdä jotain itse, esim bataattilaatikon mutta ostin myös valmiita ruokia kuten maksa- ja lanttulaatikon. 
Lunta jos vielä saisimme tänne etelään niin johan ois täydellinen joulu :)

Pororyynäriä grillaamassa kodassa

Pari viikkoa sitten kun oli vielä lunta..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti