sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Metsähommissa

Täällä maalla asuessaan jos yksi talon lämmitysmuoto on puu, pitää jo ajoissa miettiä kevään korvilla tulevaa talvea, eli puiden hankintaa. Ollaan ahkerasti nyt lämmitetty koko talven ajan pari kertaa päivässä meidän uuneja, eikä olla kärsitty kylmyydestä. Ja kuinka kivaa ja hyötyliikunnallista on myös puiden sisäänkanto, päivästä toiseen. Vielä ainakin tykkään :D. Tosin helpotin hommaa huomattavasti kun ostin meille joululahjaksi vanhan kunnon pärepuukopan puiden kantamiseen, niiden inhottavien ja rumien Ikea kassien sijaan.
Eilen tosiaan vietimme mahtavaa ulkoilupäivää metsän siimeksessä puuhommissa. Pake tarjosi että saisimme hakea hänen metsästä jota oltiin juuri harvennettu, sinne jätettyjä puiden latvarankoja. Niitä piisaa niin paljon kun vaan jaksaa kantaa. Eilen saimme kerättyä jo ison pinon ja Pakekin siellä hääräsi mukana auttamassa vaikka ikää jo miltei 80 mittarissa. Kahvia, mehua ja pullaa meillä oli eväänä. Aurinko paistoi ja puiden ihana tuoksu leijaili ilmassa, niin mikäs siinä päivää on viettäessä. Ensi viikonloppuna taas jatketaan niissä hommissa :)


Viikko hurahti taas todella nopiaan ja nyt olin jo itsekin ihan terveenä, joten mukavasti töissäkin meni. Pääsin kiertämään mielenkiintoisia kohteita työn puolesta saaristossa ja silloin erityisesti tuli nautittua työn hyvistä puolista saaden samalla aurinkoenergiaa ja iloittua vaihtelevasta työstä ja ulkohommista. 
Kävin myös viikolla hakemassa meille uuden astianpesukoneen joten nyt meillä on kaikki isot kodinkoneet vaihdettu uusiin. 
Salilla ennätin käymään kahdesti ja ensi viikolla onkin ajatuksena mennä kokeilemaan jotain ihan uutta, nimittäin tankotanssia! Haluaisin saada tanssista uuden harrastuksen itselleni ja tarkoitus on käydä tutustumassa eri tanssin lajeihin ja katsoa mikä innostaisi eniten. Jännää!

Työviikko huipentui perjantai-iltana jolloin treffasin ystävää hyvän ruuan ja shamppanjan merkeissä! Ilta oli oikein onnistunut ja oli ihanaa päästä höpisemään pitkästä aikaa tyttöjen juttuja sekä muutenkin vaihtamaan kunnolla kuulumisia. 
Nyt vielä jatkamaan rentoa sunnuntaipäivää tortillojen teon ja syömisen merkeissä :)

Ravintola Tårget

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti