maanantai 21. toukokuuta 2018

Yön yli retkellä Saaren kansanpuistossa

Aloin viime viikolla haikailemaan telttaretkeä ja perjantaina sitten toteutin sen. Pohdiskelin eri vaihtoehtoja minne lähtisin. Kriteerinä tietysti mahdollisimman lähelle kun kerran perjantaina vasta alkuillasta pääsen lähtemään. Lisäksi ajattelin retkeillä hieman luksusmalliin eli otin hieman kuohuvaa mukaan ja aamupalaksi tarkoitukseni tehdä monipuolisen kattauksen mitä taas yleensä ei "rymyvaelluksilla" harrasteta. Tämän vuoksi ideana ei ollut tehdä mitään pitkää vaellusta.
Kuin jostain mielen syövereistä muistin Saaren kansanpuiston. En oikein pitänyt lähellä olevia Torronsuota ja Liesjärveä tähän retkeen sopivana mutta tämä vaikutti täydelliseltä.
Paljon vesistöjä, upea luonto, lähellä ja helppo mennä, lyhyet reitit ja uinti mahdollisuus. 
Joten ei muuta kuin retkikamppeet rinkkaan ja menoksi!

Saavuin kuuden maissa alueen parkkikselle josta lähdin kulkemaan kohti laavua. Parkkikselta ei taida olla kuin reilu kilometri suorinta reittiä laavulle mutta halusin vähän fiilistellä ja tutkia paikkoja ennen leiriytymistä. Kuljin polkuja pitkin ja ihastelin monipuolista luontoa. Saaren toista laitaa kulkee ihastuttava reitti pitkin korkeaa metsäistä harjua minkä molemmin puolin sinisenä hohkavat järvet pilkottavat. 
Reilun tunnin päästä saavuin laavulle mikä sekin sijaitsee aivan ihastuttavalla paikalla hiekkarannan tuntumassa. 
Lättyjä :p
Ilta maisemaa

Etsin sopivan rauhallisen telttapaikan itselleni ja laitoin makuukamppeet valmiiksi. Tämän jälkeen istahdin mättäälle ja aloin valmistaa trangialla mitäpä muutakaan kuin lemppari retkiruokaa eli lättyjä! 
Nautiskelin samalla lasillisen kuohuvaa ja katselin järvimaisemaa. 
Keli oli muuten lämmin mutta tuuli oli todella navakka. Toisaalta se karkoitti hyttyset pois joten en valita. En kuitenkaan tarjennut mennä iltasella uimaan. 
Aika nopeasti lättyillallisen jälkeen valmistauduin jo nukkumaan. Tarkoitus oli kuitenkin rentoutuminen joten kaipasin pitkiä yöunia. 
Yllättävän hyvin nukuinkin eikä edes kylmä yö (+5) juurikaan häirinnyt. 
Kuudelta heräilin auringon paisteeseen ja oloni oli todella onnellinen<3

Laavun ranta

Aamulla loikoilin teltassa kuunnellen metsän ääniä. Se on aina yhtä ihanaa. 
Aamiaiseksi nautin erikoisherkkuja näin metsä olosuhteissa. Tein tietysti kuuman kaakaon leivän seuraksi ja tämän lisäksi olin ottanut mehua sekä tuoreita hedelmiä mukaani. Mansikkaa, mangoa ja viinirypäleitä. Sekä jälkkäriksi vielä mangolassin. Kyllä kelpasi siinä rannalla päivä aloittaa näin.
Aika pian aamiaisen jälkeen aloin purkamaan leiriä pois ja hissukseen lähtemään takaisin parkkikselle. 
Kiersin kuitenkin saaren nähtävyydet, mm. saarelta löytyy todella upea näkötorni. Etsin myös suojaisaa uintipaikkaa ja löysinkin sellaisen läheltä yleisiä rantoja. Saarelta löytyy todella upeat ja pitkät hiekkarannat myös. 

Huikea näkötorni! Harmi kun se oli suljettuna.

Onnistunut reissu, fiilis täyskymppi sekä uskon myös kun suljin somet ym, sain retkestäni paljon enemmän irti. Tunsin olevani läsnä joka hetkessä sekä vapautuneempi. Ei tarvinnut miettiä muuta maailmaa, sain olla vain omassa jokaisessa hetkessäni täydellisesti. 
Ja hei, siitä on nyt kaksi vuotta kun Markku vei mut ensimmäiselle (kylmälle!😄) yön yli vaellukselleni ja tässä sitä nyt retkeillään tottuneesti jo ihan itsekseen :) 

Ihana luonto
Iloinen retkeilijä
 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti