lauantai 19. tammikuuta 2019

Rakkaudesta talveen (ja Lappiin!)

Oi ihanuutta, minkälainen talvi meillä tällä hetkellä vallitsee. Lunta on sadellut 30-40 centtiä ja viime yönä pakkasmittari huiteli jo kahdenkympin tuntumassa! Eipä ole vähän aikaan moista ollut.
Tässä tuli parin päivän aikana kaksi lumimylläkkää, ensimmäinen kinosti meidän pihatien niin pahasti, että mulla ei ollut mitään toivoa päästä autolla läpi. Mutta onneksi meillä on lähellä naapureita, jotka tarvittaessa tulevat jeesaamaan aurauskalustolla.

Hiihtämistä olen edelleen jatkanut tuolla pellolla rämpien, siellä on vaan parhaimmat maisemat nautiskella vaikka vauhti ei kovaksi ylly.
Olen suunnitellut tulevaksi yöksi lähteä laavulle yöpymään, ja haaveilenpa vielä suksilla sinne menoa. Ensi yöksi ei ihan paukkupakkasia pitäisi olla luvassa, mutta saa sitä silti varustautua huolella. Katsotaan nyt mitä keksin.

Eilen illalla kävin avantosaunassa, ja oli kyllä ehdottomasti talven paras avantokerta. Mitä kylmempää näemmä ilma on, sitä mukavempaa koko touhu on. Ai sitä lämmön tunnetta mikä valtaa kehon, kun nousee avannosta. Kirkas kuun loiste valaisi koko lammen kauttaaltaan, ja ympärillä kohosi valkeat isot kuusipuut. Ja se hiljaisuus.. ah!


Ja niin,.. on mulla talvireissu uutisiakin, niin kuin vähän vihjasin tuossa otsikossa. Nimittäin, maaginen Lappi kutsuu jälleen! 
Helmikuussa menen muutamaksi päiväksi erämaahan koirien ja hevosten keskelle. Ei sähköä, ei juoksevaa vettä. Vain Lapin luonto, hiljaisuus ja lumi. 
Yöpyminen tapahtuu erämökissä.
Tarkoitus on nauttia askeettisesta elämäntyylistä, ajella koiravaljakolla ja hevostella lumihankien hohtaessa ympärillä. En voisi olla innostuneempi ! !
Lennän Ivaloon ja sieltä sitten matkaan Muotkatuntureiden juureen. Tulee varmasti unohtumaton reissu <3



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti