Luonnosta on tullut mulle kyllä intohimo. Tai oikeastaan se on sitä aina ollut, mutta nyt erilaisissa merkeissä, kun mukana ovat vaelluspuuhatkin.
Mulle luonto ja siellä oleminen, on aina ollut henkireikä. Jo aikoinaan, saatoin lähteä useita kertoja päivässä vain kävelemään metsään. Se on aina ollut parasta vapaa-ajan tekemistä, ja se on ollut mulle vähän sama, mitä monelle muulle esimerkiksi sohva on. Kun tulen töistä kotiin, lähden luontoon kävelemään ja nollaamaan päätäni, kuin rojahtaisin sohvalle.
Se on aina ollut niin.
Enkä ole edes pitänyt sitä erikoisena, se on aina vain ollut minussa.
Asuinympäristönkin olen aina valinnut sen mukaan, että metsä täytyy olla talon vieressä. Jopa siis kaupungissa asuessani. Siksi asuin aina kaukaisimmissa lähiöissä keskustasta.
Retkeilystä ja vaelluksista olin haaveillut aikoinaan jo pitkään, mutta silloin rohkeuteni ei riittänyt. Ajattelin, että en osaa ja että eksyisin jo merkityillekin reiteille. Pikku hiljaa kuitenkin aloin rohkaistumaan enemmän, ja miettimään jonkinlaista retkeilykurssia. Olin myös jo katsellut edullista ryhmäreissua Lappiin ruskamatkalle.
Näihin aikoihin kuitenkin aloin deittailemaan Markun kanssa, joka taas oli jo käynyt metsävaelluksilla, joten hän alkoi opastamaan myös sitten minua.
Muuten olisin ehdottomasti osallistunut vaelluskurssille.
Itse asiassa minun piti siltikin, mutta sitten voitin arvonnasta osallistumisen pari vuotta sitten kesällä Sastaan, joten oli vain lähdettävä ilman sen kummempia tietotaitoja kolmen päivän erävaellukselle.
Nyt piti sitten ostaa pikaisesti varusteita, ja löysinkin facebook kirppikseltä edullisesti rinkan ja teltan. Makuupussin halusin ostaa kuitenkin uutena. Trangian sain lainaksi silloin Markulta.
Mutta oikeastaan tästä se lopullinen kipinä ja rohkeus lähti retkeilyyn ja vaelluksille. Seuraavana talvena jo osallistuinkin talvitelttailuun, vaikka en kuuna päivänä olisi uskonut sellaisesta selviäväni.
Mutta näin se hiljalleen menee, osaaminen ja taidot karttuvat, pienistä retkistä tulee suurempia jne.. Nykyisin kuitenkin teen retkiä ihan yksinäni, oli kesä taikka talvi.
Tulevalta koulunkäynniltä Eräkarkussa odotan tietysti paljon uusia taitoja, ja syventymistä jo opittuihin. Odotan myös innolla tutustumista samanhenkisiin ihmisiin ja verkostoitumista luontoalalle. Mielenkiintoista on oppia luonnon kasveista ja eläimistöstä, päästä tutustumaan metsästyksen saloihin sekä vanhanajan erätaitoihin.
Retkiä tulee olemaan muutamia, pari lyhyempää näillä main sekä sitten pidempiä niin nyt syksyllä kuin talvella Lapissa, sekä kesällä polkupyörien kanssa Ahvenanmaalla.
Koulua tulen käymään työn ohella, eli osallistun aina kursseille omien (työ)aikataulujen puitteissa. Samat kurssit pyörivät vuodesta toiseen, joten varsinaista kiirettä valmistumiselle ei ole. Uskon silti, että kahdessa vuodessa homma on paketissa.
Työharjottelua on myös sekä kesä- että talviaikana sekä osaaminen suoritetaan näytöillä.
Itse eräoppaan työ on pitkälti sesonkipainotteista ja valtaosa paikoista pohjoisessa. Olen kuitenkin todennut, että koska en ole ikinä ollut uratavoitteellinen luonne, ja jopa kyllästyn nopeasti työpaikoissani, niin saattaisi hyvinkin olla, että sesonkityö sopisi minulle paremmin kuin hyvin.
Ideaali olisi, jos muutamme tulevaisuudessa pohjoiseen, olisi minunkin helpompi työskennellä sieltä käsin, kuin lähteä aina etelästä muutamaksi kuukaudeksi pois.
Mutta aika näyttää, mitä tuleman pitää.
Se on ainakin varma, että uuden oppiminen ei koskaan ole huono asia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti