maanantai 8. kesäkuuta 2020

Retki Komion luonnonsuojelualueelle

Edellisviikonloppuna olin kahden erätoverin kanssa retkeilemässä Lopella, Komion luonnonsuojelualueella. Tutkimme tarkkaan onko yöpyminen tuolla sallittua, emmekä mistään kieltävää vastausta löytänyt, joten kaksi yötä vietimme telttaillen. Käsitimme vieläpä, että telttailu olisi sallittua periaatteessa missä vain, koska tästäkään asiasta ei mitään rajoituksia mainittu.
Toisen yön vietimmekin polun varrella huikean kauniissa "erämaisemissa", mutta eka yö meni lähellä parkkipaikkaa sijaitsevalla tulistelualueella, sillä saavuimme vasta illansuussa paikalle.
Komion luonnonsuojelualue

Ekana iltana istuskelimme ja vaihdoimme kuulumisia, sillä emme olleet nähneet moneen kuukauteen. Itseasiassa viimeksi silloin, kun olimme eräkoulun hiihtoretkellä Seitsemisessä.
Olen alkanut nyt tosiaan panostamaan eräruokiin, ja kokeilin siinä illalla uusia reseptejä. Paistoin ruuaksi röstiperunoita sekä kikherne jauheesta tehtyjä pihvejä. No pihvit eivät koostumukseltaan oikein onnistuneet, mutta maku oli bueno. Taisin laittaa liikaa vettä taikinaan, joten se jäi löysäksi mutta ihan kelpo "pannukakku" siitä tuli 😄 
Ilta oli pilvinen mutta lämmin sekä hyttysiä oli melkoisesti. Onneksi muistin ottaa offia matkaan.
Pitkospuut ja suo

Aamu valkeni super kauniina auringonpaisteeseen. Suojärvi oli aivan tyyni, linnut lauloivat. Nukuin yön oikein mukavasti, ja oli niin ihana fiilis taas näistä kesän ensimmäisistä telttaöistä. Ai että :)
Kävin käppäilemässä aamutuimaan ja kuvasin samalla pienen meditaatiovideon. En malttanut olla kuvaamatta, kun luonto oli aivan mielettömän kaunis!
Otettiin aamu ihan rauhassa, mutta olimme silti valmiita lähtöön jo kello 9.
Päätimme lähteä kiertämään Poron poluksikin kutsuttuja reittejä. 

Alue ei itsessään ole kovin suuri, mutta kyllähän tuolla pari päivää saa kulumaan. Pidempiä reittejä on toki mahdollista myös lähteä seuraamaan, sillä myös Ilvesreitti seikkailee samoilla seuduin. Me pysyttelimme tällä kertaa vain tuolla luonnonsuojelualueella. Lounaan söimme varausleirin kohdalla, ja tällöin totesimme palaavamme takaisin ekan yön leiripaikalle. Ja sinne saavuimmekin jo iltapäivästä.
Pidimme kahvi- ja teetauon, ja pohdimme mitäs sitten. 
Koska leiripaikka ei järin suuri ollut, ja tälle yölle näytti muitakin retkeilijöitä saapuvan, päätimme lähteä kiertämään vielä suojärveä, ja yöpyisimme jossain siellä sopivassa kohdin.

Järven ympärysreitti olikin uskomattoman ihastuttava! Hyvin erämaamainen. Tästä tuli kyllä mun ehdoton suosikkilähiretkipaikkani. Kierrettiin myös suojärven takana oleva pikkulampi, ja siellä saikin jo rämpiä menemään, sillä kovin moni ei näköjään tuolla ole enää kulkenut. Polku oli paikoin jopa hävinnyt. 
Lopulta löydettiin mukava ja suojaisa paikka, johon pystytettiin teltat. Olimme hyvin huolellisia ja varovaisia ettemme vahingottaisi ympäristöä milläänlailla tällä "eräyöpymisellä". 

Kyllä sielu ja mieli lepäsi tällä retkellä erityisesti. Viikonlopun keli oli täydellinen ja luonto niin kaunis. Oli myös ihana nähdä erätovereita pitkästä aikaa sekä muutenkin retkeillä välillä kavereiden kanssa. Varmasti reissaamme taas uudestaankin. 

Ihanat aamut <3



Erätoverit <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti