Tällä kertaa lähdin yksin matkaan, tosin Markku kuskasi autolla minut Kurjenpesälle, josta siis aloitin retkeni. Lähdin melko myöhään liikkeelle, neljältä iltapäivällä. Vaikka reittisuositus on kulkea vastapäivään, menin itse kuitenkin myötäpäivään eli Töykkälän suuntaan, sillä halusin viettää yöni Vajosuon laavulla. Telttaa en edes ottanut mukaani, sillä tuudittauduin ajatukseen ettei siellä muita retkeilijöitä ole arki-iltana. Eikä juuri ollutkaan, ja se olikin parhautta koko vaelluksen ajan, saada nauttia omasta ihan omasta rauhasta. Tämä oli kuin omanlaiseni pyhiinvaellus.
Huikean lämpimät ja kauniit kelit saattoivat minut matkaan, kun läksin kulkemaan kohti Vajosuota. Surullisen kuuluisat pitkospuutkin suo osuuksilla olivat vihdoin kunnostettu, joten oli oikein mukavaa talsia eteenpäin.
Kävin piipahtamassa Töykkälän laavulla sekä luontotornilla katselemassa ruskansävyistä suota. Tämän jälkeen tuli pieni hiekkatie osuus käveltäväksi, mutta minä itseasiassa tykästyin juuri tämän reitin monipuolisuuteen. On metsäpolkuja, pitkospuita, hiekkateitä, metsäteitä, pellonlaitaa... Ainoastaan vesistöjä on vähän, oikeastaan vain Savojärvi ja pieni Lakjärvi. Siksi vedetkin pitää käytännössä kantaa mukanaan. Itse otin kaksi ja puoli litraa, mikä riitti mainiosti.
 |
| Samankaltainen kuva löytyy neljän vuoden takaisesta kirjoituksestakin |
 |
| Laavulta |
Vajosuon laavulle saavuin seiskan maissa. Saapuessani oli paikalla yksi retkeilijä, joka oli tullut tulistelemaan illaksi. Mutta yön sain tosiaan itsekseni laavulla viettää. Valmistin iltaruuaksi muusia sienikastikkeella, johon heitin sekaan vielä pienen salamipötkön. Oli kyllä hyvää. Ilta menikin siinä sitten höpötellessä nuotion äärellä, mikä itseasiassa oli ihan mukavaa. Olen nimittäin ollut viikon nyt poissa kaikista somekanavista, niin oli piristävää jutella ihan oikeasti jonkun kanssa.
Nukkumaan aloin kymmenen maissa ja yö menikin ihan mukavasti. Muutaman kerran heräilin, mutta kauas on tultu niistä ajoista kun ensimmäisen yöni vietin näillä main neljä vuotta sitten Silloin en nukkunut juuri ollenkaan kun paleli ja pelkäsin kaikenmaailman mörköjä.. 😄
Nyt kuu valaisi metsän ja kurjet raikuivat suolla ja olo oli mitä rauhallisin.
Aamulla heräsin seiskalta ja jo varttia yli kahdeksan olin lähtövalmiina. Minulla olisi matkaa vielä noin 20 kilsaa jäljellä, ja Markku tulisi hakemaan iltapäivällä töistä tullessaan.
Seuraava etappi oli Rettun laavu, jossa nukuimme siis silloin viimeksi. Tätä laavua ei tosin ole merkitty karttoihin, sillä se ei ole Metsähallituksen ylläpitämä. Matkaa tuonne Rettulle on semmoinen puolitoista tuntia Vajosuon laavulta. Tällä kertaa laavulla näkyi myös olevan kivasti puita. Hetken pidin siinä taukoa ja muistelin vanhoja aikoja kunnes jatkoin matkaa.
Seuraavaan etappiini olisi matkaa noin kymmenen kilsaa, sillä ajattelin pitää lounastauon Takaniitynvuoren nuotiopaikalla, jonne saavuinkin puoli kahdentoista maissa. Eväänä mulla oli mantelijauhecouscouscurry sekoitus ja jälkkäriksi keittelin vielä teet ja nautin korvapuustin.
Täällä näin myös pari muuta retkeilijää, sillä Pukkipalon luontopolku kiersi täältä.
Seuraavaksi kun saavuin Rantapihalle, oli ihmisiä jo hyvinkin runsaasti liikkeellä. Hetken taas istahdin, sillä kyllä tämä alkoi omissakin jaloissa jo tuntumaan. Mutta hyvällä tavalla.
 |
| Rettun laavulta |
Vielä viimeiset kilometrit Savojärven rantaa myödäillen ja olen perillä taas Kurjenpesällä. Koska päivä on aurinkoinen ja mulla oli vielä puoli tuntia aikaa ennen kuin Markku tulisi hakemaan, kävin pulahtamassa järvessä. Aijai kuinka hyvältä tuntui raikas vesi vaelluksen jälkeen.
Reissu sujui siis hyvin ja se mihin erityisesti kiinnitin huomiota oli se, kun ei käytä puhelinta kuin muutaman kuvan ottamiseen, jää aikaa niin paljon enemmän ja ennenkaikkea se oma läsnäolo luonnolle ja itselleen on kyllä vaan tuhat kertaa vahvempaa :)
 |
| Aamu laavulla |
Vajosuo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti