Vietimme viikon verran marras joulukuun vaihteessa ensilumilla Sallassa. Viime hetkille sai jännittää tuleeko edes Lappiin lunta, kun niin lauha marraskuu oli mutta onni oli myöden ja lunta satoi reippaasti muutama päivä ennen saapumistamme juuri Itä-Lappiin.
Lähdimme perjantaina ajamaan ja olimme varanneet Haapavedeltä yöpaikan, jonne meidän oli tarkoitus saapua hyvissä ajoin alkuillasta. Mutta kuinkas sitten kävikään.. Auto hajosi kesken matkan kun olimme ehtineet ajella reilu kaksi tuntia. Ei ollut ensimmäinen kerta kun tämä kyseinen auto protestoi pohjoisen reissuja. Mutta ei muuta kuin hinuri paikalle ja takaisin Tampereelle. Soitin äidilleni josko hän ja hänen miehensä toisivat meille meidän toisen automme Tampereelle, niin säästäisimme edes muutaman tunnin ajeluista. Ja he toivat, kiitos heille. Saimme jopa mahtumaan kaikki kamppeet maastoautosta pikkuiseen Micraan! Ja näin matkamme jälleen jatkui. Viisi tuntia tähän tuhraantui ylimääräistä aikaa ja olimme majapaikassamme puolilta öin.
Lauantaina poikkesimme Oulussa kyläilemässä, kuin myös Taivalkoskella ja Sallaan saavuimme ihan hyvissä ajoin illalla. En enää jaksanut varustautua hiihtolenkille, mutta iltakävelyllä kävin ja voi kuinka ihmeissään sitä taas oli olla yhtäkkiä talven ihmemaassa! Heti seuraavana aamuna kirmasin ladulle, kun muut vielä nukkuivat. Olimme siis Markun vanhempien seurana lomamökissä.
Iltapäivällä kiipesimme Markun kanssa Sallatunturille samaa jyrkkää rinnettä pitkin, mitä kapusimme muutama vuosi sitten syksyllä. Tarkoitus oli kuvata maisemia mutta molemmista kuvauskalustoista olikin akut tyhjät..,mutta teimme pienet tulet huipulla olevaan kotaan ja hetken istuskelimme siellä ennen alaspäin menoa. Kävimme kaakaolla retken jälkeen Keloravintolassa ja suunnittelimme seuraavaa päivää.
Maanantaina läksimme hiihtämään poropuistosta kohti Ruuhitunturia ja tarkoitus oli hiihtää koko tunturi ympäri, mutta erään poromiehen kanssa juteltuamme selvisikin, ettei latupohjaa ole vielä ajettu kuin muutaman kilometrin päässä olevalle kodalle. Minä olisin tunturisuksilla ihan hyvin pärjännyt umpisessa mutta Markulla oli peruspertsat, joilla ei niin kätevästi latujen ulkopuolella hiihto käy. Siispä hiihdimme kelkkauraa pitkin Siskelilammen kodalle. Syötiin eväitä siellä ja hiihdettiin takaisin. Illalla käytiin vielä laduilla sivakoimassa.
Minä kun haaveilin myös yön yli talviretkestä, sain ajatuksen hiihtää seuraavana päivänä taas samaiselle kodalle ja yöpyä siellä. Pidemmälle en viitsinyt mennä, sillä kuvasin samalla reissusta videon ja siinä kun menee oma aikansa erityisesti näin talvikeleillä, oli turvallisinta pysytellä tutuilla metsiköillä. Minun piti lähteä jo aamupäivällä, sillä hämärä saapui jo aikaisin iltapäivällä. Täysin pimeää ei lumen takia ole kuitenkaan, ja nyt osui vielä täysikuu ja vaikka oli pilvistä, niin todella hyvin se valaisi yöllä koko metsän. Hyvin olisi ilman lamppua nähnyt eteensä.
Kodalla sain ajan hyvin kulumaan kuvatessa sekä ruuan laitossa. Illalla paistelin jälleen lättyjäkin. Juuri kun kömmin makuupussiin tarkoituksena alkaa nukkumaan, tunsin että minullahan on vielä vähän nälkä. En kuitenkaan jaksanut enää syödä vaan päätin testimielessä katsoa heräänkö aamuyöstä nälkään, ja heräsinhän minä. Ulkona kävin ihailemassa kirkasta talvimaisemaa ja söin sitten mysliä nälkääni. Hetken kuuntelin podcastia puhelimesta, jonka jälkeen uni taas maistui.
Aamulla piti ensitöikseen taas laittaa kotaan tulet, sillä yön aikana pakkanen oli kiristynyt. Kävin hakkaamassa klapeja ja nautin saadessani tehdä puuhommia metsän hiljaisuudessa. Ihan parasta. Kotonakin tulee nykysin rentouduttua tekemällä puita. Hassua :)
Vietin rauhallisen aamupäivän vielä kodalla, jonka jälkeen oli aika hiihdellä takaisin kohti Sallatuntureita. Täällä ei muita hiihtäjiä näkynyt mutta Sallan laduilla heitä oli jonkinverran. Mutta yleisesti hyvin rauhallista täällä oli. Varmaan aina on, kun on niin pieni paikka.
Tämä loppupäivä menikin lepäilessä, illalla käytiin taas kävelyllä. Torstaina eli meidän viimeisenä koko päivänä, keksittiin lähteä hiihtämään Sallatunturi ympäri. Ei sielläkään vielä ajettuja latuja ollut, mutta joku siellä oli kuitenkin hiihtänyt, joten samoja jälkiä seurasimme. Nyt myös kuvailimme dronekuvaa ja saimmekin onnistuneita otoksia kauniin lumisesta maisemasta. Tunturilammen laavulla pidimme evästelytauon, siellä rohkeat kuukkelit jo odottivatkin anteliaita retkeilijöitä. Hauskoja pieniä otuksia. Hiihtoretkemme päätteeksi kävimme kurkkaamassa poropuiston luontomuseota sekä kylällä kaupassa. Illalla menimme syömään burgerit Keloravintolaan.
Perjantaina meidän piti lähteä todella aikaisin, jotta ehdimme hakea toisen automme Tampereen huollosta. Siispä lähdimme jo kuudelta. Halusin silti käydä viimeiset hiihtelyt tekemässä ja olinkin ladulla jo ennen viittä. Mutta oli heräämisen arvoista! Hiihto on nykyään niin harvinaista herkkua meille etelän väelle. Matkalla tulikin keskusteltua jälleen pohjoiseen muuttamisesta, eikä se enää välttämättä niin kovin kaukainen haave ole 💜 Hieno ja niin luminen reissu meillä oli, antoi runsaasti energiaa tänne etelän pimeyteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti