keskiviikko 23. kesäkuuta 2021

Ukkosta ilmassa

Juuri parhaillaan meillä on raju ukonilma ja vettä tulee kaatamalla. Sade on kyllä tervetullut, mutta ukkosta pelkään, varsinkin kun olen yksin kotona. Markku lähti jo mökille juhannuksen viettoon. Ilmeisesti pahin ei silti osu tähän, vaikka äsken jo sulake napsahti jyrinän seurauksena. No, toivottavasti menee pian ohitse. Illaksi lupailikin taas aurinkoa.


Hyvin helteiset kelit ne ovat vaan jatkuneet. Itse siedän melko hyvin kuumaa ja tänään reippailin viimeiset puut sisälle suojaan sateilta. Nukkuminen on taas hankalaa, kun tämä vanha tölli kerää kaiken kuumuuden sisälleen. Mittari näyttää 30 astetta melkein, ja myös navetan tuvassa on myös jo liian lämmin nukuttavaksi. Mutta vieläkään ei olla saatu aikaiseksi ostaa tuuletinta tai jotain muuta viilennintä 😄 Hyvä keino on laittaa päälleen kylmässä vedessä kasteltu pyyhe ennen nukkumaanmenoa. 

Viikonloppuna vietimme jälleen lomafiilistelyitä ja läksimme Hämeenlinnaan. Kävimme tutustumassa Metsänkylän navettaan, jossa on myynnissä kaikkea ajan patinaa. Siellä oli myös alpakoita ja aaseja. Sieltä suuntasimme syömään grillille, josta jatkoimme matkaa Aulangon näkötornille. Kävimme myös uimassa jossain rauhallisella rannalla. Oli hienon näköistä seutua kaiken kaikkiaan. 


Intouduin tosiaan myös aloittamaan kanalan remppaa, ja irroitin kaikki vanhat risaiset levyt seiniltä pois. Laitetaan sitten uudet eristeet ja laudat päälle. Myös katon maalasin sieltä jo. Mutta luulen, että tämä homma jatkuu sitten taas vähän myöhemmin, sillä meidän pitänee huoltomaalata myös osa talon seinistä vielä tänä kesänä. Ja reissuun lähdemme jossain vaiheessa myös. 

Kasvimaalla on kivasti vihreää noussut pintaan ja tänään sain myös ensimmäiset avomaankurkut poimittua. Hyvä, että sade kastelee nyt kunnolla maaperän, niin pärjäävät juhannuksen yli kun ollaan mökillä :)

Kanalasta

Ekat kurkut!

Päivän savottaa :)

Ja meidän perinteiset juhannuskuvat! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti