sunnuntai 15. toukokuuta 2022

Mitä tapahtuu viiden vuoden päästä?

Minun oli tarkoitus pohtia tätä jo viime vuoden lopulla, mutta silloin tuntui elämä olevan aikamoista kaaosta, kun meillä oli yht´äkkinen muutos kohti Lappia - mikä sittemmin peruuntui. Myös talvi oli monenmoista tekijää ja suhmurointia, mutta ehkäpä nyt on paljon parempi mahdollisuus ennustaa ja esittää toiveita tuleviin vuosiin. 
Erona kun viimeksi mietin tätä, vuonna 2016 marraskuussa, on tällä kertaa ajatuksia tulevaan huomattavasti vähemmän. Tai ainakin tuntuu siltä. Kenties nyt on elämäänsä niin tyytyväinen ja elämä kulkee tasapainossa, ei ole syytä muuttaa asioita. Toki iso muutos on tuloillaan, kun muutamme Kuopion seudulle, missä kumpikaan ei ole ennen asunut eikä omaa mitään yhteyttä sinne. Joten katseet voipi suunnata ainakin sinne :)


Missä asun?
Hyvin todennäköisesti Pohjois-Savossa asumme vielä viiden vuoden päästä. Tarkoitus on ihan pysyvä koti täältä saada ja juurtua savolaisiksi. Unelma on löytää oma viehättävä koti vesistön ääreltä, jossa on laituri minulle aamupulahduksia varten sekä Markulle mahdollisuus lähteä kalalle omasta rannasta. Toiveisiimme kuuluu hyvin rauhallinen sijainti, ei lähinaapureita, mutta nykyisestä poiketen, emme ainakaan tarkoituksella hae ns. työlästä pihapiiriä tai remontoitavaa taloa. Metsää kuitenkin pitää olla niin, että metsässä saapi puuhailla ja hakea polttopuut. Ja (pieni!) kasvimaa pitää olla. 
Mutta kaikki muu, nurmikko, haravointi, kunnostusta vaativat piharakennukset ja sen sellaiset koitamme välttää tällä kertaa. Eli toiveissa on löytää metsäinen talo. Näin meillä on aikaa enemmän tehdä asioita, joista olemme haaveilleet sekä meillä on myös energiaa käydä metsämökillä etelässä puuhailemassa. En silti poisulje muitakin vaihtoehtoja - edelleen haaveilen maatilan eläimistä, mutta en oikeasti tiedä mitä tekisin sen suhteen. 

Mitä teen työkseni?
Itseasiassa toivon, että teen edelleen samoja töitä mitä nyttenkin. Viihdyn tällä hetkellä erinomaisesti työssäni, jossa ei tarvitse stressata sen kummempia ja aikaa jää runsaasti myös muuhun elämään. Siinä ohella puuhailen varmasti Youtube videoiden parissa, mutta en ehkä usko että enää viiden vuoden päästä kuvaan :) En ainakaan haaveile tubeurasta, minusta sitä on ilo tehdä omaksi huvikseen ilman mitään suuria tavoitteita. 
Hierontatöitä tuskin myöskään enää tulen tekemään. Tavoittelen leppoisaa elämänviettoa ja mahdollisimman tyhjää kalenteria. 

Josta päästäänkin aiheeseen; Mitä haluan tehdä?
Haluan ehdottomasti retkeillä paljon, niin pidempiä kuin lyhyitä reissuja. Itä-Suomessa on aivan mahdottoman upeaa luontoa, joten retkeily lienee ykkösharrastus. Myös marjastaminen kuuluu loppukesän rientoihin. Lisäksi meillähän on Kirppu retkeilyautomme, joten Suomen maalla reissaaminen yhdessä, koirat mukaan lukien, tulee varmasti lisääntymään. 
Mutta yleisesti toivon arkeni koostuvan edelleen rauhallisista aamunvietoista, pitkistä kävelylenkeistä ja aamupulahduksista. Kasvimaalla puuhastelusta ja polttopuiden tekoa sekä pitkistä viikonlopuista mökillä. Ei sen kummempaa. Koetan välttää kaikenmaailman opiskeluita ja yhdistystoimintaa ja käyttäväni aikaa enemmän vaikkapa roskien keruuseen tien varsilta. Vähän minua on silti kutkutellut ajatus metsäalan opinnoista ensi vuoden puolella, mutta katsotaan nyt...
Ulkomaille matkustaminen ei ole varsinaisesti mielessä ollut, mutta toisaalta voisin kuvitella että seuraavan viiden vuoden aikana tulee todennäköisesti joku matka tehtyä. Onko se sitten yhteinen lomareissu vai oma kiipeilymatka tms. 


Tälläistä. Tämän perusteella voisin päätellä elämäni olevan aikalailla mallillaan, enkä edelleen sen kummempia haaveile. Tavallista elämää sellaisten asioiden keskellä, jotka saavat elämän tuntumaan omanlaiselta. 
Tästä pääset vielä lukemaan millaisia ajatuksia minulla oli vuonna 2016. 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti