tiistai 23. kesäkuuta 2015

Reissua ja mietteitä treeneistä

Aion pitää heinäkuun vapaata saliharjoitteista ja panostaa hieman enemmän juoksuun jotta kunto kehittyy lisää silläkin saralla syksyn polkujuoksukisoja ajatellen sekä mieleen on hiipinyt ajatus puolimaratonista syksyllä mitä en ikimaailmassa olisi uskonut koskaan tapahtuvan.
No ikinä ei pidä sanoa ei koskaan :D
Olen juuri sitä tyyppiä joka on aina luullut ettei juoksu vaan ole mun juttu, mutta jokaisessa lajissa voi kuka tahansa kehittyä. 
Olen jopa alkanut juoksemaan ilman musiikkia korvilla koska on ihanaa olla vain omien ajatuksien kanssa ja antaa mennä! Ennen se oli mahdotonta.


Uutena juttuna liikunnan puolelta on myös trampoliinijumppa! Enpä olisi uskonut tätäkään enää tapahtuvan että menisin aerobic tyyliselle jumppatunnille mutta tämähän on hauskaa ja hiki on taattu.
Ekalla tunnilla olin ihan pää pyörryksissä mutta toisella kertaa jo sujuikin.
Pitää mennä testaamaan myös paikan TRX- ja voimatunnit.
Kivaa vaihtelua salipuurtamiselle :)


Fit4 Turku

Voiko söpömpää pukkaria olla :D

Tänään on tapahtunut isoja asioita tai toisin sanoen olen ottanut ison askeleen eteenpäin mutta juhlistan sitä myöhemmin koska ajatuksissa on tuleva reissu joka suuntautuu Pohjanmaalle! Edessä on viisi päivää vapaata joten on hyvää aikaa lähteä pienelle kesämatkalle :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti