keskiviikko 12. huhtikuuta 2023

Pääsiäisen viettoa pohjoisessa

Monen kuukauden jälkeen päästiin vihdoin käymään pohjoisessa, perinteisesti pääsiäistä viettämään. Viimeksi olimme käyneet heinäkuussa ukkelin kotipuolessa, mutta niin sitä vain talvi meni väsymyksen merkeissä - pimeetä kun on. No varmasti se, kun itse olen joutunut nyt niin paljon työreissaamaan, ei ole jaksanut mitään muuta. Mutta nyt kun kevätaurinko tuo energiaa, on fiilikset ihan eri.

Torstaina iltapäivällä lähdettiin ja illalla oltiin perillä. Savon hyvät puolet, Taivalkoskelle paljon lyhyempi matka. Oli muuten myös niin mukava palata maanantaina kotiin, kun oltiin hyvissä ajoin, että ehdittiin vielä pilkille kotijärvellekin - sekin oli ihan uutta ja piristävää!
Pääsiäinen kului kivasti ulkoilun merkeissä, hiihtoa ja pilkkiä. Itse lähdin heti perjantaina Syötteelle hiihtämään 23 kilsan lenkin, kun taas Markku meni pilkkikisoihin. Lauantaina hiihdettiin yhdessä perinteinen Vuosselin lenkki Rukalla ja käytiin muurinpohjaletuilla Lammin tuvalla. 
Sunnuntaina oli vuorostaan perhepilkkikisat ja sain minäkin yhden pikku ahvenen. Ensi vuonna koitan skarpata paremmin 😄

Kelit olivat täydelliset, joka päivä auringonpaistetta. Yöt olivat muutaman asteen pakkasella. Savoon palatessa oli tännekin kevät saapunut kohinalla. Paljon muuttolintuja ja lumet sulaa nyt vauhdilla.