lauantai 22. elokuuta 2020

Unohtumaton, uskomaton vaellus Sarekiin

Huomaan, että mun on ollut vaikea palata muistelemaan meidän viiden yön vaellusta Pohjois-Ruotsissa, Stora Sjöfalletin kansallispuistossa kohti Sarekia. Se nimittäin oli, mutta myös ei ollut paras vaellusreissuni. Siihen vaikuttaneet syyt johtuivat valitettavasti oppaasta, joka ei kyllä nyt saanut hirmuisen hyviä pisteitä tältä reissulta. Kenties jo se kertoo jotain, että kaikki muut vaellusjärjestäjät peruivat reissut tältä kesältä Ruotsiin, koska yksinkertaisesti sitä ei suositeltu matkustuskohteeksi. Olin tosi hämmästynyt kun hän ilmoittikin, että mennään toki vaeltamaan. Tosin emme joutuneet pysähtymään edes tankkaamaan Ruotsin puolella, emmekä valtavassa erämaassa juurikaan kohdanneet muita kulkijoita, mutta eipä se kovin kaukana ollut että olisimme joutuneet hälyttämään pelastushelikopterin viimeisenä iltana paikalle.


Meitä siis lähti matkaan kolme naista ja opas. Yhden heistä tunsinkin jo aiemmalta yhteiseltä ikimuistoiselta talviselta vaellusreissulta.. Me tiesimme, että me ainakin pärjäämme kokemuksen ja varusteiden puolesta tällä kohtuu vaativalla vaelluksella. Sarekin erämaa luokitellaan tosiaan vaativaksi kohteeksi, ja sitä se kyllä onkin. Karua luontoa, nopeasti vaihtelevat sääolosuhteet, myrskyt ja haastavat joen ylitykset. Saimme huomata kuinka armoton luonto on halutessaan, eikä siinä vaiheessa pieni ihminen voi asialle yhtään mitään. 
Kelit olivat ainakin omasta näkökulmastani parhaat mahdolliset. Ei ollut hellettä, jonkin verran paisteli aurinko, pilvipoutaa sekä yksi pidempi sade, joka kestikin 36 tuntia. Myös ensimmäisenä iltana satoi vettä. Mutta itse nimenomaan haen noilta pitkiltä vaelluksilta kestävyyttä, kokemusta ja henkistä kanttia selviytyä oli keli mikä tahansa. Ja siihen kuuluvat sateet ja myrskyt.

Saavuimme Suorvan padolle eli lähtöpaikalle viiden maissa ja tosiaan runsaiden sateiden siivittämänä lähdimme taivaltamaan ekalle leiripaikalle, joka sijaitsi parin tunnin päässä kauniin tunturilammen rannalla. Aika nopeasti ja kevyellä nousulla padon jälkeen ollaankin jo melkein tunturiylängöillä.
Tässä vaiheessa ensimmäiset epävarmuusfiilikset nousivat pintaan meidän kolmannen retkikuntalaisen toimesta. Hän kun oli jo tämän parin tunnin taipaleen aikana itku kurkussa miettinyt mihin hän on oikein tullut. Oikeastaan epävarmuus tuli jo siitä, kun hän oli ilmoittanut että hänellä esim on vaelluskengät entuudestaan rikkinäiset. Myös rinkka oli ylipakattu (opas saikin kantaa häneltä mm teltan) ja ylityskengät puuttuivat matkasta kokonaan koska oli ajatellut ylittää joet paljain jaloin.. Mikä olisi hyvin vaarallista. Hämmästelin mielessäni miten opas antoi hänen tulla kaukana perässä vaikka selvästi huomasi että hänellä on vaikeuksia. Mietin miten ylipäätään oli mahdollista että opas antoi hänen lähteä mukaan kun varusteissa oli tuollaisia puutoksia.

Ensimmäisenä iltana

No huolestuneisuudesta huolimatta, itse nautin ensimmäisestä illasta. Tunsin oloni niin onnelliseksi siellä karun ja kauniin luonnon keskellä. Suojassa omassa pienessä teltassani tehden hyvää ruokaa. Sateiden loputtua, ilmestyi taivaanrannalle upea sateenkaari ja joka puolelle kun katsoi, näki pieniä vesiputouksia vuoren rinteiltä ja tuntui kuin olisin ollut paratiisissa. Nukuin yöni hyvin ja aamulla kävin pikaisella pulahduksella kylmässä tunturilammessa.
Kun vihdoin pääsimme jatkamaan matkaa, oli epävarmuus ja jopa pieni pelko kuitenkin hiippailut mieleeni. Mietin mitä tästä reissusta tulee kun lähdemme syvemmälle erämaahan kun yksi ei selvästikään olisi valmis siihen eikä opas ota mitään kantaa asiaan. 

Hiljalleen minusta alkoikin tuntua, että olemme mukana oppaan "sooloreissulla". Itse lukuisilla ryhmävaelluksilla käyneenä ja opaskoulussakin olleena tämä oli kaukana hyvästä, turvallisesta ja suunnitelmallisesta reissusta. Päivissä ei ollut mitään runkoa, ei noudatettu sovittuja lähtöaikoja eikä kukaan johtanut ryhmäämme. Tämä kaikki olisi ollut minullekin ihan ookoo, jos en olisi ollut maksava asiakas. Mutta koska olin, odotin kuitenkin saavani rahoille myös vastinetta. Muutakin kuin epämääräisen ryhmärämän turvattoman vaellusretken. 

Vain toisena päivänä näkyi poroja runsaammin

Kolmantena aamuna en enää jaksanut esittää että kaikki on hyvin, vaan siinä kohtaa kun ollaan sovittu, että kymmeneltä lähdetään ja eräät vielä syövät silloin aamupalaa, meni mullakin hermot. Sanoin oppaalle, että oli vastuutonta ottaa mukaan kokematon retkeilijä, eikä ole kivaa kun ei noudateta sovittuja asioita. Hän ei kuitenkaan milläänlailla pahoitellut tilannetta, ei ollut halukas keskustelemaan kun yritettiin pitää jonkinlaista palaveria, eikä välittänyt vaikka asiakkaalla oli paha mieli. Selitteli ja puolusti vain itseensä ja tätä yhtä, joka oli siis mukana reissulla ilmaiseksi aikomus vastineena kirjoittaa blogikirjoitus retkestä. Myöhemmin kävi tosin ilmi, että hän ei taas tiennyt, että me kaksi muuta ollaankin oikeasti maksavia asiakkaita.. 
Olin järkyttynyt miten opas saattoi käyttäytyä noin epäammattimaisesti ja olisin sillä sekunnilla halunnut pois koko erämaasta mutta sielläpäs olit. Ei auttanut kuin kestää. Reissukaverini Pia sentään oli mulle suurena henkisenä tukena koska syy, miksi en joka paikkaan lähde yksinään vaeltaa on juuri siinä, että tarvitsen turvallisuuden tunnetta ympärilleni. 

Pia tutkii ylitysmahdollisuutta, mutta tuosta tuli parin metrin äkkisyvä vaikka ei siltä näytä
Siispä emme päässeet tälle porokämpälle
Toisen illan leiri
Ahkka, Sarekin pyhät vuoret


No opas ei tosiaan missään vaiheessa jälkeenpäinkään pahoitellut mitään. Huolimatta siitä, yritin keskittyä loppureissuun ja nauttimaan erämaan luonnosta. Itsestäni olin kyllä super tyytyväinen omaan selviytymiseeni ja varusteisiin. Maastossa oli hyvin märkää ja olin ainut joka selvisi kuivin jaloin, sillä talsin jälleen kumpparit jalassa. Ihan parhaat. Olin myös panostanut rinkan pakkaamiseen huolella ja tämä olikin eka reissu kun rinkka ei painanut ollenkaan! Noin 15-16 kiloa reppuni tällä reissulla oli. Kahteentoista kiloon alkuun kotona pääsin, mutta otin mukaan myös parit mukavuustuotteet, kuten puolen kilon saaristolaislimpun ja porotahnaa sekä pari ekstra vaatetta, joita ilmankin olisi pärjännyt. Tosin lisälämpö ei pahitteeksi ollut viimeisenä yönä 36 tunnin sateen ja loputtomalta tuntuneen joen ylityspaikan etsinnän jälkeen..
Myös ruuat olin huolella suunnitellut. Vettä ei tuolla tarvitse kantaa käytännössä yhtään, puroja on jatkuvasti tarjolla. 

Kolmannen illan leiri

Toiseksi viimeisenä päivänä meillä oli runsaasti ylitettävänä enemmän ja vähemmän haasteellisia jokia ja puroja. Itselleni nämä olivat pahimpia, sillä pelkään kuohuvaa vettä. Huomasin tosin valtavasti karaistuneeni näissäkin, sillä kun ensimmäisessä ylityksessä aiemmin tärisin pelosta, eivät nämä enää tuntuneetkaan "missään". Jos jostain antaisin pisteen oppaalle tällä reissulla, tulee se ylityksistä, joissa hän sentään avusti pahasti virtaavissa paikoissa ja kantoi rinkat tarvittaessa puolestamme. Mutta vielä emme olleet kohdanneet sitä armottominta jokea.. Päivä oli pitkä, raskas ja märkä. Reitillä oli lukuisten ylityksien lisänä mukava pajukko (jota kutsutaan Sarekissa vitukoksi). Eli siis hyvin tiheää ja juurakkoista kasvillisuutta miljoonine hyttysineen rämmittävänä. Illansuussa saavuimme viimeiselle ylityspaikalle, mutta joki olikin vuolaampi kuin mitä opas oli ajatellut. Ihanteellista olisi ollut, että olisimme päässeet siitä yli ja leiriytyneet vasta sitten. 

Vettä tosiaan satoi ja ainakin mulle se tuo lisämausteen koskien pelottavuuteen. Tässä joessa oli vaarallisen voimakkaat virrat ja minusta oli aivan käsittämätöntä, että opas etsiessään ylityspaikkoja, kulki siellä ilman köysiä. Yksikin virhe tai epäonni ja henki olisi kyllä ollut siinä. Tuollainen toiminta ei todellakaan ollut milläänlailla ammattimaista. Yksinään kun menee, voit tehdä mitä vain mutta nyt se ei kyllä ollut järin fiksua. 
Tunteja tosiaan yritimme etsiä ylityspaikkaa ja kokematon retkikuntamme jäsen uupui täysin ja menetti liikuntakyvyn kun polvikin petti. Opas ja Pia kantoivat sitten hänen rinkkaansa omien lisäksi. 
Puolilta öin oli pakko lopettaa etsintä ja pystytimme leirin joen varteen. Olin itse vielä puoli kahdelta hereillä, koska päässä pyöri kosken kuohut ja ajatukset mitä jos emme selviäkään.. Oikea tunteiden sekamelska. 
Jäätikköä
Neljännen yön leiri
Tästä tulimme yli
Pajukkoa eli "vitukkoa"
Tästä emme päässeet
Emmekä tästä

Aamu valkeni vihdoin poutaisena. Voi sitä tunnetta kun aurinko alkoi pilkahtelemaan parin päivän sateiden jälkeen. Aamupalan jälkeen pakkasimme leirimme viimeistä kertaa ja lähdimme nousemaan ylöspäin joenvartta pitkin ja aika pian itseasiassa joki leveni ja madaltui niin paljon, että löysimme lopulta turvallisen ylityspaikan!
Tämä "selviämistaistelu" tiivisti meidän ryhmäämme valtavasti ja vaikka yksi jos toinenkin (eli lopulta kaikki) suuttui oppaalle, oli hän se joka lopulta auttoi meidät jokaisen joen yli. 
Tästä meillä oli vielä parin tunnin laskeutuminen takaisin alas laaksoon ja Suorvan padolle. 


Olisi varmasti ollut paljon kivempi kirjoittaa mukavia muistoja retkeltämme mutta nyt kävi tällä kertaa näin. En todellakaan syyllistä mukana ollutta kokemattomampaa retkeilijää, sillä hän ei tiennyt mihin hän oli lähdössä. Opas olisi saanut olla tarkempi selvittäessä taustoja sekä painottaa retken vaativuudesta ja antaa tarkat ohjeet varusteista. 

Hyvin kiitollinen olen reissusta ja saadessani kokea unohtumattoman erämaan luonnon ja sen rikkaudet sekä armottomuuden. Itsestäni ja itselleni opin jälleen valtavasti uutta ja tiedostan missä menee omat rajani vaelluksilla. Kuljimme kuusi päivää, 72 kilometriä, parhaimmillaan yli tuhannen metrin korkeudessa. Maasto oli paikoitellen vaikeakulkuista pusikoiden, kivikkojen ja jokien vuoksi mutta myös mukavan tasaista avotunturia ja ennenkaikkea henkeäsalpaavia maisemia ja lumihuippuisia vuoria sekä jäätiköitä.
Viimeinen aamu!
Kuohuva koski ylängöllä, tästä menimme lopulta yli
Voittaja olo ja viimeinen suklaa
Oman elämänsä onnellinen seikkailija







perjantai 14. elokuuta 2020

Täällä taas!

Kaikenmaailman reissujen ja kissanristiäisten vuoksi en olekaan enää ehtinyt koneen äärelle kirjoittelemaan lähes kuukauteen! Kun palasin pari viikkoa sitten Ruotsin vaellusreissultani, ei ole ollut intoa istua sisällä vaan ihastella ja iloita ulkoelämää meijän kotona. Kävimme myös viime viikonloppuna pääkaupunkiseudulla pienellä yön yli reissulla. Ystävämme juhlistivat kihlausta ja samalla päätimme viettää "lomaa".

Yövyimme Bodominjärven läheisellä kartanohotellilla, joka olikin ihanasti syrjässä kaikelta hälyltä. Itse juhlat olivat kuitenkin ihmisten ilmoilla, Espoossa sijaitsevalla kattoterassilla. Juhlat olivat mukavat ja viihdyimme iltaan saakka. Läksimme kuitenkin hyvissä ajoin hotellille, sillä enää ei huvita "pilata" seuraavaa päivää olemalla väsynyt. Aamulla menimmekin läheiselle metsäjärvelle uimaan ennen aamiaista. Ihan parasta. 

Koti <3

Arki-iltaisin on tullut paljon käytyä marjassa. Keräsin omalta pihalta kaikki herukat talteen sekä mustikkaa ollaan paljon jaksettu poimia. Vieläkin varmasti mennään. Myös vadelmaa on ollut runsaasti, etenkin mökkimetsässä. Myös oma kasvimaani lopulta yllätti kuusnolla, sillä kesän alussa tuskailin miten heikolta kasvu näyttää ja harmittelin ostamaani peltomultaa.. Mutta kappas, ei olekaan aiemmin ollut näin runsasta satoa! Kaikki kylvämäni kasvit ovat hirmuisen hyvin onnistuneet, kesäkurpitsat ovat valtavia, salaatti pursuaa yli äyräiden, porkkanat ovat suuria, perunaa on runsaasti, pinaattisato on hyvä (kahtena viime kesänä ollut ihan olematon), avomaankurkkuja piisaa, samoin punajuuri ja herneet maistuvat. Jee, olen niin iloinen tästä! Tästä innostuneena odottelenkin jo ensi kevättä, jolloin pääsen laajentamaan kasvimaatani. Myös kasvihuoneelle on nyt paikka katsottuna. 

Tein ekaa kerta ikinä lappapuuroa, tai vispipuuroksi täällä kutsutaan




Onnellinen farmari

Olen ottanut nyt reissujen jälkeen hyvin rauhallisesti ja nauttinut tosiaan kotona olemisesta. Peruin myös elokuun lopulla olleen Kilpisjärven vaellusreissun, sillä en vain nyt jaksa lähteä mihinkään. Sain siirrettyäni lomani itseasiassa joulukuulle, jolloin on tarkoitus lähteä talvireissulle Sallaan :) 

Ollaan käyty pienillä "retkillä" lähiseudulla, mm. eräällä farmilla järjestettiin kahvila ilta, jossa oli myynnissä leipomotuotteita sekä tilan lihajalosteita. Samalla nähtiin possuja, lehmiä ja hevosia. On niin ihana kun melko viileän heinäkuun jälkeen on elokuu ollut suloisen lämmin. Aamut ovat niin kirpeän raikkaita. Olen useasti käynyt aamu-uinnilla lammella lenkin jälkeen sekä edellispäivänä siellä pidettiin naisten turvesauna, se oli hauska kokemus. Mattopyykillä käytiin yks ilta ja eilen tehtiin kukkakaalipitsaa. Ihan parasta kotoilua :)

"Hesa lomalta"

Turvesaunassa


Kukkakaalipitsaa