sunnuntai 29. syyskuuta 2019

Pohdintoja pohjoisen elämästä

Ei ole varmastikaan epäselvää kenellekään, että olen menettänyt sydämeni pohjoiseen, Lappiin. Syynä lienee luonto, hiljaisuus ja se, että on tilaa olla. Haluan, että näen ja kuulen mahdollisimman vähän mitään ihmisen tekemää. Täällä etelässä on enää harvoja paikkoja, missä tälläiseen olisi mahdollisuus. 
Lapissa on taas runsaastikin ns. koskematonta aluetta. Siellä mieli lepää, on hyvä olla ja helppoa hengittää. 

On meillä täällä maalla myös hyvä asua. On rauhallista. 
Olen huomannut, että pidän enemmän meidän talon sijainnin toisesta puolesta, kuin toisesta. Liikunkin huomattavasti enemmän sillä toisella puolen. Ja miksi? Koska, se toinen puoli on lähes autioitunut. Siellä on yleensä hyvin hiljaista ja saa rauhassa kulkea. Kun taas talon toisella puoleen, on meillä näköyhteyskin muutamaan asumukseen. Harvaan, mutta silti. 
Jos tarkkoja ollaan, tämänkin koen "häiritseväksi". Mutta voin kyllä elää asian kanssa. Pääasia, että on mahdollisuus päästä kuitenkin helposti sille hiljaisemmalle alueelle. Koska tarvitsen sitä.


Aloin pohtimaan erilaisia mahdollisia vaihtoehtoja, jos mietitään pohjoiseen muuttamista.
Näillä puhein, mitä olemme Markun kanssa asiaa miettineet, voisimme muuttaa pysyvästi Lappiin aikaisintaan kolmen vuoden päästä. Tällöin Markku työn puolestaan voisi irtaantua nykyisestä ja etsiä työtä pohjoisesta. 
Todennäköinen sijainti vakituiselle asumiselle olisi lähellä Rovaniemeä, jossa kuitenkin suurimmat mahdollisuudet työllistymiselle. 
Mutta entä jos emme saisi taloamme myytyä täältä etelästä? Tällöin emme tietenkään voisi ostaa pohjoisesta uutta kotia.

Mutta vaihtoehtoja toki on. 
Minä, joka siis enemmän siitä Lapissa asumisesta haikailen, ja jonka haluan jossain vaiheessa, ainakin jollain tapaa toteuttaa, pohdin eri mahdollisuuksia itselleni.
Ensinnäkin, sesonkityöskentely. Asua väliaikaisesti pohjoisessa muutamia kuukausia tehden sesonkitöitä. 
Helppo ratkaisu. Ainut, että tulotaso laskee reippaasti, jos ja kun vaihtaa vakityön sesonkitöihin. Mutta kenties elämänlaatu paranee vaihtelevasta työstä sekä pohjoisen tunnelmasta ja pitkistä vapaista sesonkien välillä..?

Toinen vaihtoehto. Pitää vakityön täällä, mutta käydä (työskentelemässä) pohjoisessa pienempiä jaksoja vaikka pariin kertaan vuodessa. 
Pieniä irtiottoja arjen oravanpyörään. 
Tai jos varaa on, voisi vain viettää vuodessa enemmän aikaa Lapissa mökkeillen ja vaeltaen. Tosin tässä ei tulisi sellaista kunnon asumisen fiilistä, vaan enemmänkin lomailufiilistä. 

Kolmas vaihtoehto. Vuokrata (tai ostaa) erämökki ja muuttaa sinne vuodeksi. 
Minua nimittäin kiehtoo ihan valtavasti asuminen yksinkertaisissa oloissa. Sellaisissa, missä ei mökkiin tulisi sähköä eikä juoksevaa vettä. 
Olisi vain katto pään päällä, mutta muuten saisi oikeasti nähdä vaivaa elääkseen. 
Tässä elämisen muodossa, saisi palata entisaikoihin, jossa elämä pyörii tuvan lämmittämisen ja ruuan laiton ympärillä. Toisi varmasti kiitollisuutta elämän pieniin asioihin ja antaisi paljon näkökulmaa nykymaailman menoihin. 
Tämä olisi todella suuri irtiotto nykyelämästä. Ja ihan vakavasti harkinnassa, jossain vaiheessa elämää. 
Vaikka asuisimme muutenkin tällöin jo pohjoisessa. Mutta Markku ei jostain syystä halua muuttaa vakituiseen näin askeettiseen majaan.., haluaa kuulemma pitää nykyajan laitteet ja härpäkkeet elämässään ja se suotakoon hälle 😄 Mutta minä haluaisin kokeilla ja elää ainakin yhden Lapin vuodenkierron näin. Toivottavasti toteutuu vielä jonain päivänä. 


Se, miksi näin vahvasti ajan eteenpäin näitä pohjoiseen muuton mietteitä on se, että minä aidosti haluan sinne muuttaa. Enkä halua jättää tekemättä elämässäni sellaisia asioita, jotka tekisivät minut onnelliseksi. 
Olen niin kiitollinen nykyisestä kodistamme, ja siitä että meillä on yhdessä elämä todella hyvää ja me molemmat myös haaveilemme muutosta pohjoiseen. Enkä vain minä. 
Tärkeää on kuitenkin, että käyttää tämän suhteellisen lyhyen ihmisen elämänajan asioihin, joista tulee todella onnelliseksi. 


tiistai 24. syyskuuta 2019

Miten selviytyä kaamoksesta?

Huh, tänä aamuna se jälleen iski. Huomasin kuinka pimeys alkaa taas vaikuttamaan olotilaani. 
Olen (toistaiseksi) nukkunut kuitenkin vielä enemmän kuin hyvin, mutta en vain voi sille mitään. Masennun heti herätessäni, kun huomaan ulkona vallitsevan pimeyden. 
Enkä oikein keksi mitä sille tekisi. 
Vaikka kuinka yrittää ajatella positiivisia, olo on jokseenkin surullinen ja jopa ahdistunut. 
Rakastan herätä uuteen päivään auringonnoustessa, rakastan aamuja. Mutta en pimeää.

Tiedän, että lietsominen vain pahentaa tilannetta, mutta olen jo valmiiksi ahdistunut siitä, että hyvin todennäköisesti (vaikeat) unihäiriöt palaavat taas jossain vaiheessa kiusakseni. 
Nukahtaminen ei siis ole juuri ikinä ongelma, vaan se, että alan herämään aamuyöllä, enkä sitten enää saa unta. 
Toisinaan niitä on sattunut myös kesäaikaan, tällöin olen alkanut kuvittelemaan nukahtamista sateen ropinaan, ja se on auttanut! 
Tärkeintähän on pysyä rentona ja mieli levollisena, eikä ahdistua. Todellista mielenhallintaa tämä kyllä vaatii..

Olen vakavasti harkinnut lähteväni parin vuoden tauon jälkeen taas aurinkolomalle marraskuussa. Viime vuonna en mennyt, ja talvi oli todella vaikea. 
Jokseenkin vain ajattelin, etten enää lentäisi ulkomaille, mutta tämä saattanee olla pieni pakko. 
Egyptiä olen katsellut, koska se on ollut yksi mielenkiinnon kohteista maan kiinnostavan historian vuoksi. Nyt kenties jopa turvallisuustilanne on sellainen, että uskaltaisi lähteä.
Mutta siellä olisi sopivasti kaikkea. Aurinkoa, aktiviteetteja, historiaa ja mielenkiintoista kulttuuria..
Yksin tosiaan "joudun" lähtemään, sillä Markku on nyt sidoksissa opettajan lomiin pelkästään. Mutta se ei nyt sinänsä haittaa, hyväähän se on lomailla yksinäänkin. Ja itseasiassa Markku lähtee omille aurinkolomille syyslomallaan.


Minä palailin juuri pohjoisesta, mutta suuntaankin sinne takaisin jo ensi viikolla! Tarkoitus on tehdä muutaman päivän vaellus hiljaisessa Ukk puistossa.
Olin viime vuonnakin lokakuussa Saariselällä, ja olen siitä asti kaivannut takaisin juuri tähän aikaan. Silloin on ihanan hiljaista ja rauhallista pohjoisessa, mahdollisesti osuu ensilumi ja on kivan kirpakkaa. 
Kaverikseni saan rakkaan eräystävän koululta, niin yksin en tällä kertaa lähde. 
Olen aina ikionnellinen Lapissa ja sieltä palatessanikin sellaisessa onnellisuuspöllyssä jonkun aikaa. Mutta sekään ei kestä ikuisesti, valitettavasti 😄

Muita pohjoisen reissuja on varmasti jouluna tietysti luvassa, sekä vähäsen olen harjoittelupaikkoja katsastellut. Mahdollisesti ainakin Haltin hiihtovaellukselle lähden opasharjoittelijana huhtikuussa. Mieluusti olisin vaikka jo koko talven hommissa Lapissa, mutta no, koulu, työt ja koti hieman hankaloittavat 😄 Mutta toivottavasti jossain vaiheessa tämäkin on mahdollista. 

Inarinjärven rannalta

Kotikuulumisia vielä loppuun. 
Lauantaina vain löhöiltiin ja lämmitettiin navettasaunaa sekä paisteltiin kodassa halsterileipiä. 
Sunnuntaina oli ihana aurinkoinen syysilma, joten silloin hääräiltiin koko päivä pihalla. Minä laittelin pihaa talviteloille ja keräilin omppuja ja Markku intoutui vielä maalaamaan kuivuria. 
Kanat porskuttavat vielä iloisesti pihalla, ja nyt ei ole enää ollut kettuvaaraakaan, kun ketut hävisivät ympäristöstä kun pellot puitiin. 
Jahka kun pysyvät pakkaset saapuvat, pitää kanat palauttaa farmille mistä tulivatkin, ellei sitten paranneta meidän kanalan talvieristystä. 
Mutta katsotaan. 
Käytiin myös sunnuntaina vielä Savojärvellä saunomassa ja uimassa illansuussa. Ihanan rentouttavaa. 
Nyt pitäneekin aloittaa taas viikottainen kylmäuintikausi. 
"Koulun penkille" palailen vasta kolmen viikon päästä, kun mennään koko viikonlopuksi hirvijahtiin. Super jännittävää! :)

Ostin kukkakimpun kotiin, lukunurkkaan,
koska luin että se piristää myös pimeää aikaa :)

lauantai 21. syyskuuta 2019

Maailman hiljaisin - Muotkatunturin erämaa

Kahdeksan päivän vaellus on nyt takana, ja olo on mykistynyt. Valtavan upea reissu, mielettömän ihanat vaelluskaverit, maisemat ja tunnelma. Mutta ennen kaikkea se hiljaisuus. Se jätti jälleen sanattomaksi. 
En oikein osaa selittää mikä siinä hiljaisuudessa on. Siinähän ei ole mitään - mutta silti siinä on kaikki. 
Voisin vain istua tuntikausia tunturin laella katsellen ja kuunnellen, hiljaisuutta. Siinä on niin hyvä, olla vaan. 
Tämä matka vahvisti entisestään sen, että todella tarvitsen hiljaisuutta elääkseni. Tuntuu, että tämän jälkeen on hyvin vaikeaa enää lähteä poluille, sillä niin syvän luontoyhteyden erämaa antaa verrattuna esimerkiksi kansallispuistoihin. 
Mutta nyt tiedän, että pärjään itsekseni erämaillakin, ja voin milloin tahansa heittää repun selkään ja lähteä. 


Vaellusreissu alkoi pari viikkoa sitten maanantai aamuna klo 6 koulun pihalta. Läksimme kolmella minibussilla körötellen kohti pohjoista. Vauhti ei näillä pakuilla päätä huimannut ja matkamme tosiaan kesti mukavat 16 tuntia, ennen kuin olimme perillä Inarissa. 
Vietimme yön pikkumökeissä Inarinjärven rannalla. Aamu kun valkeni, oli mieletön nähdä maisemat ympärillään. Tuntui hyvältä olla Lapissa jälleen.

Aamupäivän aikana meillä oli omaa aikaa ja kävimme myös Siidassa. Todella mielenkiintoinen museo, ja siellä saisi kyllä kulumaan tovin jos toisenkin. Itselleni lähti sieltä matkaan merinovillahame, joka lämmittikin mukavasti vaelluksella kun ilmat viilenivät reippaasti. 
Puolen päivän aikaan suuntasimme Muotkan Ruoktuun, josta viikon reissumme starttasi kahden jäljiltä. 

Ensimmäisenä päivänä kuljimme koko n. 30 hengen sakki jonossa kahdeksan kilsan matkan ekan yön leiriin. 
Muuten loppuajan kuljimme joka päivä kolmessa eri ryhmässä, aina hieman sekoitellen ihmisiä. Me oppilaat saimme toimia oppaina vuoroin perään, mikä oli hyvää harjoitusta suunnistaa erämaassa, ohjaten ryhmiä. 
Tosin omana opaspäivänä reitti oli niin selkeää tuntureiden ylitystä, että kompassia ei juurikaan tarvittu. Riitti, että pysyy kartalla maamerkkien avulla. 
Mutta kyllä kompassia ehdottomasti erämaassa tarvitaan. Yllättävän nopeasti häviää nämä isot maamerkit siinä vaiheessa kun laskeudutaan alas, ja runsas kasvillisuus valtaa ympäristön.

Päivämatkojen pituudet vaihtelivat 10-15 kilsan välillä ja kymmentuntisiksi päivät venyivät. Pidimme runsaasti taukoja sekä kartanluku vei oman aikansa. Mutta joka ilta selvittiin leiripaikalle. 
Tosin yksi ryhmästä jäi sen verran jälkeen tokana päivänä, että lopulta he kulkivatkin koko viikon keskenään, ja suunnittelivat itse omat reittinsä ja leiripaikkansa. 
Mutta olihan se päivänselvää, kun noin iso porukka lähtee maastoon, ei ilman suunnitelmanmuutoksia siitä selvinne.
Itselleni tuo vaikutti sen verran, että opasparini sattui olemaan tuossa ryhmässä, mutta onnistuihan se opaspäivä mainiosti myös uuden kaverin kanssa. Hyvää harjoitusta tuollaiset yllättävät tilanteet. 

Viikon puolessa välissä pidimme lepopäivän, ja yövyimme siis kaksi yötä samassa paikassa. Välipäivänä halukkaat saivat lähteä huiputtamaan Muotkan korkeinta tunturia Kuarvikozzaa. Ja tottakai halusin myös itse lähteä. 
Siellä laitoin myös kotiin viestiä, vaikka muuten pidinkin reissun ajan puhelinta offlinessä. 
Ja se olikin muuten parasta. 
Selkeästi huomaan, miten kuormittavaa some itselleni on, koska tuntui ihan älyttömän hyvältä ja vapautuneelta olla poissa siitä. 
Vaikka nyttenkin olen rajoittanut somen käyttöä, pitää vain entistä enemmän rajoittaa. Välillä kun tuntuu, että somemaailma vie ihan liikaa ihmisiltä oikeaa läsnäoloa tähän hetkeen. 

Mulle yksi viikon merkittävimmistä hetkistä oli paluu leiriin tuolta tunturilta, sillä eräs opiskelijatoverini (vanhempi herrasmies) nimittäin ehdotti "hiljaisuuden polkua" takaisin leiriin. Kukaan muu ei lähtenyt tähän paitsi minä, mutta kahdestaan meillä oli ihan uskomaton parin tunnin hiljaisuuden hetki kun kävelimme alas laaksoon. 
Istuimme myös pitkään kivillä vain tuijotellen karua erämaan luontoa. Tää merkkas mulle niin paljon, ja oon ikuisesti kiitollinen tästä hetkestä. 
Toivoisin, että jokainen osaisi hiljentyä edes toisinaan, sillä vain hiljaisuudessa voi kuulla itseään ja nähdä maailma sellaisena kuin se on. 

Hiljaisuus
Toisen yön leiripaikalta
Ruska oli parhaimmillaan <3
Lepopäivän leiripaikan maisemat
Aamupalaa auringon noustessa
Kuarvikozzan laelta
Kylmä mutta kaunis aamu
Peltoaivin laelta


Kelit meille sattuivat viikkoon loistavasti. Alkuun oli jopa suorastaan kuuma, kun lämpömittari lähenteli 20 astetta. 
Muutamat sateet, jotka saimme, olivat oikein opetukselliset.
Itse ainakin nimittäin olin jännännyt, mitenkä sitä sateella onnistuu saamaan teltan pystyyn, mutta hyvin sekin sujui, ilman että kasteli mitään muuta kuin ne sadevaatteet päällänsä. 
Ja sama aamulla. Teltta vain märkänä pussiin, ja jossain vaiheessa päivää jos ja kun on poutaista, kuivaa teltan narulla. 
Tosin parina iltana en ehtinyt kunnolla telttaa kuivattamaan, mutta eipä sekään haitannut. Vähän sitten kuivailin pyyhkeellä lattiaa ja se oli siinä.

Puolen välin tienoilla viikkoa, alkoi myös ilmat viilentyä selkeästi. 
Aurinkoisina päivinä oli jopa muutama pakkasaste aamusta, joten melko viileää kun kuitenkin suht kesävarustein vielä liikkeellä. 
Hieman hankaloitti nukkumista, kun välillä heräsi kylmyyteen. 
Mutta hyvä puoli näissä pakkasissa oli, että aamut olivat todella kauniita. 
Maa oli peittynyt kevyeen kuuraan, ja näin talvi alkoi ilmoitella tulostaan. 

Varusteet muuten olivat hyvät, viime hetkellä päädyinkin lähtemään ihan perus juoksutrikoissa kuitenkin, ja niillä oli kyllä mainio kävellä. Otin vyölaukun, koska trikoissa ei taskuja ollut, niin oli kartta ja kompassi kuitenkin helposti saatavilla. 
Kumisaappaat olivat nappivalinta! Voin ehdottomasti suositella. 
Jalat pysyivät kuivina ja ehjinä sekä saappailla oli kätevä ylittää pienempiä puroja ja matalia jokia. 
Ruokaa ja välipaloja oli myös riittävästi. Yksi keskikoinen kaasu riitti mainiosti. 
Sadevaatteet pitivät veden, tosin kunnon kaatosateita ei kohdille osunut. Mutta luulen, että mukana ollut pieni sadeviitta olisi tällöin ollut hyvä lisä. 

Elämää luonnossa viikon ajan oli ihana kokemus, ja vaikkakin ison ryhmän kanssa oltiin, pystyin hyvin kulkemaan tarvittaessa omassa pienessä hiljaisuuden kuplassani. Vikana iltana tosin hieman romahdin, kun satuin kenties ryhmään, jossa olivat kaikkein äänekkäimmät erätoverit, mutta ymmärrän kyllä, että jokainen vaeltaa tyylillään ja saa erillälailla luontokokemuksia itselleen. 
Olen kuitenkin äärettömän kiitollinen jokaiselle. Jokaiselta sain jotain oivalluksia omaan elämääni ja tuleville vaellusreissuille. Mutta ennen kaikkea tältä matkalta sain rohkeutta olla jatkossakin oma itseni 💓

"Kun menetät kosketuksen sisäiseen hiljaisuuteen,
menetät kosketuksen itseesi.
Kun menetät kosketuksen itseesi, sinä kadotat itsesi maailmaan.
Sinun sisin kokemuksesi itsestäsi, siitä kuka olet,
on erottamaton hiljaisuudesta.
Se on se Minä olen, joka on syvempi kuin nimi ja muoto"
-Eckhart Tolle-


lauantai 7. syyskuuta 2019

Varusteet viikon vaellukselle

Koko viikon ajan olen tässä pohdiskellut varusteita ensi viikon Muotkan vaellukselle ja kerännyt epämääräistä röykkiötä vintin lattialle.
Tänään sitten vihdoin aloitin varsinaisen pakkaamisen.
Itseni ja muiden iloksi sekä hyödyksi, kuvasin mitä kaikkea mukaani otankaan. 
Näin on myös helpompi seuraavalla kerralla pakata rinkka, kun nyt on kaikki (toivottavasti) mietitty tarkkaan. 
Yleensä kun aiemmin en ole niin super tarkkaan miettinyt asioita loppuun saakka..



Intouduin jälleen ostamaan uuden (käytetyn!) teltan, kun hyvään hintaan sain laatuteltan. Tämä Hillebergin Akto on tilava yhden hengen teltta, kevyt, 4 vuoden ajan sekä helppo ja nopea pystyttää. 
Alkuun oli tarkoitus ottaa isompi teltta, mutta telttakaverini osti myös itselleen teltan, joten näin ollen joudun (saan) olla yksinään teltassa. 
Mutta luulenpa, että se on oiva ratkaisu, koska itseni tuntien, kaipaan kyllä todella paljon omaa rauhaa iltaisin, jos päivä on mennyt isossa porukassa.
Luulen myös, että suurin osa meistä erätovereista telttailee ihan omissa oloissaan tällä pitkällä vaelluksella.

Rinkkana mulla on Haltin Sarek 75. Olen kuullut, että tämä ei se kestävin ole, niin saas nähdä mitenkä jaksaa. Tähän asti on kyllä toiminut moitteettomasti.
Vaelluskenkiä en ota laisinkaan, vaan kumisaappailla tallustan koko reissun. Syystä, että todennäköisesti satelee ainakin jonkin verran, aluskasvillisuus on (aina?) märkää, runsaasti purojen ylityksiä enkä jaksa koko aikaa vaihtaa crokseihin..
Saappaat ovat Sievin light boot laces. 
Ihan mielenkiinnolla haluan testatakin, kuinka vaellus sujuu pelkillä kumppareilla. 

Tavoittelin tosiaan 17 kilon rinkkaa, koska se olisi kolmannes omasta painostani (ja suositeltu määrä), mutta loppujen lopuksi 19 kiloon meni. 
Se ei tosin raskaalta tunnu, joten en ota huolta siitä. Itselläni kuitenkin hyvä kunto ja tämäntyylinen kestävyysurheilu on vahvuuteni. 
Vaellusvaatteina päällä nyt olisi Revolution Racen trikoopökät, merinopaita sekä ohut takki päällä. Jalassa parit sukat, merinoa ja villasekoitetta. 

Vedenpuhdistinta mietin pitkään, ja ainakin toistaiseksi sen ajattelin kantaa mukanani, vaikka ollaankin Lapin puhtaiden vesien äärellä.
Mutta. 
Nyt on muutamat tapaukset uutisoitu, että on tullut sairastumisia myös pohjoisesta, kenties kun nykyisin liikkuu niin paljon porukkaa..? sekä kuulin myös, että purovedet olisivat heikot tällä hetkellä Muotkalla, jolloin saastumisriski olisi suurempi. 
Hmm, vähän tyhmä olo kun olen juonut ojastakin vettä Pohjois-Karjalassa, ja nyt ottaisin Lapin erämaahan puhdistimen... 

Alla tosiaan kuvat, toivottavasti niistä saa selvää. Suurin osa suoraan kaapattu instagramin momentseista. 

Makuupussi+sisäpussi, ilmatäytteinen alusta sekä vara-alusta
Vaatteita
Uusi telttani! <3 (kuva edelliseltä omistajalta)
Ruuat
Kaasun menekkiä en tiedä, joten mukaan otan keskikoisen ja pienen kaasun..
Tilpehöörit, lääkkeet, EA ja hygieniatarvikkeet
Valmiina matkaan :)


torstai 5. syyskuuta 2019

Viikonloppu retkellä Laipanmaalla

Viime viikonloppuna oli eräkoulun ensimmäiset retkeilypäivät. 
Olimme perjantaista sunnuntaihin vaeltamassa Pirkanmaalla sijaitsevalla Laipanmaan retkeilyalueella. 
En ollut kuullutkaan tästä paikasta ennen, joten alue oli täysin uusi tuttavuus, mikä tietysti on aina mukavaa päästä nuuhkimaan uusia polkuja.

Meitä lähti lähes kolmenkymmenen erätoverin joukko, mutta yllättävän "kivuttomasti" kaikki sujui, vaikka näin paljon porukkaa oli.
Toki vauhti ei kovin hääppöinen letkassa ollut, ja siinä olikin ehkä itselleni se kovin paikka yrittää taapertaa hissukseen. Minä kun olen melkoisen reipas kulkija..., ehkä toisinaan vähän liiankin. 
Leiripaikoilla porukka myös jakaantui ihan huomaamatta kahtia, joten iltanuotiollakaan ei tungoksesta ollut tietoakaan.


Viikonlopun tarkoitus oli testata varusteita ensi viikolla starttaavalle viikon mittaiselle Muotkatuntureiden vaellukselle. Itsellänikin oli rinkassa painoa 19,5 kiloa, mikä tosin ei tuntunutkaan ollenkaan liian painavalta. 
Se, minkä jälleen huomasin oli, että jatkossa en käytä vaelluksilla enää housuja, joissa tarvitsee vyötä. Mulla aina jotenkin ikävästi painaa rinkan lantiovyö, ja kun laitan trikoot jalkaan, missä ei tietenkään ole vyötä, on niin paljon parempi liikkua. 
Mutta Muotkalle mulla onkin nyt sitten paremmat housut. 

Testailin myös uusia ruokia, ja tein mm. pyttipannua sekä jonkinlaista nuudelicurrytahnasoijasuikalelinssi hässäkkää. Onnistuivat ja kaiken huipuksi minä jopa tykkäsin kokkailla pidemmän kaavan kautta. Yleensähän koitan mennä siitä mistä aita on matalin, mitä tulee vaellusruokiin.. 😄 Paitsi Muotkalle otan vain helppoja ruokia, plus tietty parina iltana teen lättyjä.

Laipanmaalla meille kertyi kilsoja ehkä reilu kaksikymmentä. Kiersimme molemmat ympyräreitit. Lähtöpaikkamme sijaitsi Rajalan kämpällä. 
Ensimmäisen illan leiripaikka Pihtilammella oli todella upea. 
Yllätyksenä muita retkeilijöitä ei näkynyt minään päivänä, joten ilmeisesti alue on rauhallinen ja ei niin suuren kansan tietoisuudessa. 
Kuitenkin viikonloppuna vietettiin myös Nuku yö ulkona-kampanjaa. 


Olin ottanut mukaani "kesätelttani", joten vietin molemmat yöt ihan vesistön vieressä tähtitaivaan alla. Kannoin mukanani myös pienet sisustusvalot, ja sainkin kateellisia huokailuja tunnelmallisesta teltasta. 
Näin syksyn hämärässä onkin mukava fiilistellä, ja itseasiassa tuollaiset pienet valot ovat myös kätevät kun lukee kirjaa ennen nukkumista. 

Lauantai aamulla kävin aamu-uinnilla lammessa, kun lähes kaikki muut olivat vielä unessa. Vielä tarkenee, vaikka saahan siinä tarkkana jo olla, ettei vilusta itseään. 
Tosin, nyt on ollut harvinaisen lämmintä vaikka ollaan jo syyskuussa :)

Päivän ohjelmana oli osalle suunnistusnäytöt. Itse kun olin jo sen suorittanut, sainkin vaan sitten hengailla monta tuntia lounaspaikalla, jonka pidimme Iso-Laipalla. 
Sää suosi koko viikonlopun, perjantaina pienistä sateista huolimatta, oli todella kuuma ja kostea keli. Hirvikärpäsiä oli toisilla enemmän, toisilla vähemmän. Itse taisin pari sellaista löytää hiuksistani viikonlopun aikana. 

Toinen leiripaikkamme sijaitsi Elamonjärvellä. Tämä olikin hieman erikoinen, koska läheisyydessä oli runsaasti mökkiläisiä mökeillään. Ja koska sinä iltana juhlittiin Venetsialaisia, se myös näkyi, ja kuului. Saimme vielä myöhään illalla "nauttia" ilotulitteiden ja musiikin raikunasta muuten niin rauhallisessa Etelä-Suomen suurimmalla "erämaa-alueella". 


Sen verran tämä isossa ryhmässä vaeltaminen kuormittaa itseäni, että huomaan hakeutuvani ajoissa telttaani lepäilemään ja olemaan omissa oloissani. Minussa ei vain yksinkertaisesti riitä energia enää olemaan ihmisseurassa. Ainakaan kovin isossa. 
Olenkin todennut tässä eräopasopintojen alkutaipaleella jo, että tosiaan se perinteinen eräopastouhu, ei tule olemaan minun juttuni. Se on vain liikaa ja liian hälinää. Tai näin ainakin uskon. Mutta pienemmät ryhmät ja rauhallisempi meininki, se on mun juttua. 

Sunnuntai aamuna oli jäljellä enää parin tunnin marssi takaisin autoille. 
Mulla oli testissä myös vaellussauvat, mutta niistä totesin että vain yksi sauva on mieleinen käyttää. Tuntui, että ne ovat tiellä aina, kun oli molemmissa käsissä. Mutta yksi on hyvä, siitä saa sitten tukea esim. joenylityksissä ja vähän ekstravoimaa jyrkissä maastoissa. 
Ennen puoltapäivää olimme jo parkkiksella, joten kotona olin hyvissä ajoin. 
Vietimmekin Markun kanssa sunnuntaipäivän katsellen leffaa ja syömällä pitsaa :)



Tämä viikko onkin sitten ollut superkiireinen. Jään lomalle huomisen jälkeen, ja sunnuntaina ajelen koululle ja maanantai aamuna kello kuusi lähdemme sitten minibusseilla kohti Lappia. 
Mun on pitänyt tehdä hirveästi töitä, joten oon ollut vasta myöhempää kotona. Kävin myös yhtenä iltana englanninkurssilla, toisen illan (onneksi) peruin. Sisu tuli kipeäksi eilen, joten se on herättänyt huolta ja laittanut stopin kaikelle muulle tekemiselle. Onneksi kuitenkin näyttää nyt siltä, että pikkuinen olisi paranemaan päin. 

Jonkin verran olen ehtinyt miettimään pakkailuja vaellukselle sekä ruuat on valmiina. 
Vielä tässä on kuitenkin pari päivää aikaa, joten eiköhän siinä sitten ehdi. Ja myös rauhoittumaan, koska lomalle on aina ikävä lähteä ylikierroksilla. 
Innoissani odotan eräkoulun vaellusviikkoa, nyt sitten vihdoin ja viimein pääsen kokemaan sen pidemmän vaelluksen. 
Ryhmätehtävä
Aamuonnellisuus..
Fiilistelijä.. (kuva Heidi )
Metsämarssia..
Erätoverit (kuva Kaisu)