maanantai 23. huhtikuuta 2018

Mascan rotkovaellus - Teneriffan seikkailut jatkuu

Meidän toinen koko päivän vaellus suuntautui myöskin turistien suosimalle reitille, tosin ihan privaatisti! Olin lueskellut etukäteen kuinka unohtumaton ja upea reitti on tämä Mascan vuoristokylästä lähtevä meren rannalle vievä polku onkaan. Ja sitähän se todella oli. 
Mascan pienen pieneen kylään johtava tie on varmasti yksi jännittävimmistä Teneriffalla. Kiemurteleva kapea tie jossa voi vaan haukkoa henkeä upeista maisemista sekä vuodattaa hikipisaroita mutkissa mikäli sattuu bussi tulemaan juuri sopivasti vastaan.

Emme pitäneet aamulla kiirettä lähtöön vaan nautimme rauhassa aamiaisen ja otimme jopa päikkärit vielä. Tiesimme että parkkipaikat kylässä ovat täynnä mutta parin kilsan päässä vuoren rinteellä on näköalakahvila, jonne voi myös pysäköidä auton. Sieltä johtaa polku kätevästi kylään.
Pettymys oli kuitenkin suuri kun saavuimme reitin alkupäähän toteaksemme vain, että reitti olikin suljettu! Kyltissä mainittiin jotain huonokuntoisesta reitistä. Hetken pohdimme mitäs nyt, kunnes Markku yllytti että mennään silti! Koska olin kovasti jälleen seikkailun tarpeessa, suostuin pienen empimisen jälkeen.
Siitä sitten vain pusikoiden (lue kaktuksien) läpi ja polulle. 

Mascan rotkovaellus. Takana siintää meri.

Reitti kulki rotkon pohjaa pitkin, jota seinusti käsittämättömän kokoiset jyrkänteet. Se miten vaellusreitit poikkeavat Teneriffalla Suomeen verrattuna on näköjään että Teneriffalla ei pahemmin merkitä reittejä. Haastetta lisäsi rutkasti se, kun piti itse miettiä leveän kanjonin pohjalla mistäs olisikaan nyt paras reitti kiivetä ylös, kavuta alas, ylittää purot ja jättimäiset kivet.. Ei ehkä muuten kyseinen asia olisi vaivannut mutta kun takaraivossa koko ajan kyti että tää reittihän on oikeasti suljettu.. Ja sitä mietti koko ajan minkähän takia. 

Reitin pituudeksi oli ilmoitettu kolme tuntia yhteen suuntaan. Meillä meni reippailtaessa parisen tuntia kunnes saavuttiin merelle. Normaalisti kun reitti on auki, odottavat taksiveneet rannalla josta voivat kuljettaa väsyneet retkeilijät Los Gigantesin satamaan. 
Olimme jo ihan kuumissaan ja hikisiä ja mielessä janosi vain pulahtaminen Teneriffan kauneimmaksi rannaksikin kutsutulle päätepysäkille. 
Kun saavuimme rannalle, tajusimme ehkä syyn miksi reitti oli suljettu. Rannalla oli niin suuret aallot ettei mitään toivoa veneistä saatika uimisesta. Ja kovin moni ei ehkä jaksa tai halua kulkea reittiä edestakaisin. 

Alhaalla häämöttää pieni Mascan kylä

Rannalta käännyimme takaisin pikaisesti koska suuret aallot kauhistuttivat minua ihan liikaa. Pidimme pienen evästauon ja jatkoimme matkaa. Tällä reitillä ei yhtään harmittanut kulkea samaa polkua takaisin koska kaikki näytti ihan erilaiselta ja taas sai pohtia mistäs kannattaa turvallisesti mennä.
Jylhien maisemien lisäksi reitin varrella oli runsaasti kasvillisuutta täydessä kukkaloistossa sekä paljon isompia ja pienempiä puroja. Pysähdyimme yhdelle "laguunille" viilentymään ja
ai että miten mahtavaa oli vilvoitella niin upeiden maisemien keskellä, täydellisessä omassa rauhassa. Vain linnut visersi ja tuuli hieman ujelsi. 
Pulahduksesta saimme rutkasti lisää virtaa ja loppumatka sujui nopeasti myös ennen kuin ilta alkoi hämärtää. 

Mascan rotkovaellus oli todella upea, ja kannatti lähteä kielloista huolimatta vaikka kuultiinkiin kylään palatessa että joitain retkeilijöitä oltiin varoiteltu poliiseilla tai jotain.. En tiedä sitten mikä oli oikeasti sulkemisen syy ja se kyllä aiheutti jonkin verran mulle ahdistusta kulkiessa jos esim riski maanvyöryille. Mutta selvittiin!


lauantai 21. huhtikuuta 2018

Vaellus Teidelle

Myönnän, olen saanut aivan vääränlaisen kuvan Kanariansaarista niinkuin varmasti moni muukin. Nämä suomalaisia matkailijoita jo ikuisuuden houkutelleet takuuvarmat aurinkorannat saavat nykyään monen valitsemaan jotain aivan muuta. Jotain eksoottisempaa ja erilaista. Mutta kannattaa ehdottomasti lähteä niihin tuttuihin ja turvallisiinkin matkakohteisiin, koska ihan varmasti jos peppunsa nostaa sieltä aurinkotuolilta ja lähtee vähän seikkailemaan, saattaa saada mitä mahtavimpia kokemuksia, niinkuin mekin saimme Teneriffan reissultamme.
No, loma on yleensä lomailijan näköinen ja sitä se tosiaan tuli olemaan meidänkin kohdalla kun ajelimme ympäri saarta vuokra-autolla.
Ja siitä heti annankin vinkin, että kannattaa ottaa auto jo heti kentältä koska se on hurjan edullista (meillä auto viikoksi 60e plus tankki täyteen 35e ja sillä ajeli koko viikon!) ja Teneriffalla on tiet todella hyvässä kunnossa, jopa ne kiemuraiset vuoristotiet.

Hotelli meillä oli pienessä Los Gigantesin kylässä jylhien maisemien ympäröimänä. Varsinaisia hiekkarantoja tuolla ei edes ole, pari sellaista pientä luonnonrantaa mustine hiekkoineen mutta nekin sattuivat olemaan suljettuna. Hotellin altaalle emme myöskään ennättäneet kertaakaan joten toka vikana päivänä alkoi jo tulla pieni paniikki kun ei kertaakaan olla edes aurinkolomalla käyty uimassa 😄 Löydettiin lopulta pieni laguuni Mascan rotkovaellukselta mutta kerron siitä myöhemmin lisää. 
Niin, ja vaikka minä "kärsinkin" hieman meidän upeasta hotellista (koska tunsin olevani väärässä paikassa, viihdyn siis ennemmin Markun sanoja lainaten, kun saan nukkua säkissä tai lehden alla=retriittilomat) niin suosittelen silti Royal Sun-hotellia. En ole ikinä missään törmännyt niin hyvään hotelliaamiaiseen, mitä tuolla oli. Valikoima oli todella runsas, myös lämpimiä ruokia oli enemmän kuin ne pekoni ja munat. Mutta mikä eniten yllätti oli se, että tarjolla oli jopa shampanjaa ja vaahtokarkkeja. 
Myös huoneemme parveke/terassi oli jäätävän kokoinen ja samoin myös kylppäri ja makuuhuone oli erikseen.
Mutta heti kun pääsin "ulos tuulettumaan" eli vaelluksille olin niin happy. Maisemat Teneriffalla ovat mielettömät. Jylhät vuoristot, upeat metsät, mahtavat rotkot, kiemurtelevat tiet, vaihtelevat kelit ja löytyypä sieltä maailman kolmanneksi suurin tulivuori, edelleen aktiivinen Teide. 


Teide on todella suosittu nähtävyys Teneriffalla ja vuoren lähes huipulle pääseekin köysirataa pitkin hissillä. Mutta jos ei halua niin helpolla päästä, on mahdollista myös vaeltaa sinne polkuja pitkin. Näin mekin teimme. Tosin yöllä pilkkopimeässä. 
Koska olimme mattimyöhäisiä emmekä olleet tajunneet ajoissa lunastaa erillistä lupaa mikä vaaditaan jos haluaa kiivetä ihan huipulle ja mehän halusimme, jäi meidän vaihtoehdoksi tällöin kavuta sinne yöllä, jolloin lupaa ei vaadita. 
Reitin varrella on myös vaatimaton yhden yön majatalo vaeltajille mutta sekin oli jo täyteen buukattu, joten läksimme 1.20 liikkeelle tavoitteena olla ennen auringonnousua huipulla.
Lämpötila oli noin 10 asteessa ja heti kun lähdimme kävelemään, tunsi kyllä keuhkoissa selkeästi ohuen vuoristoilman joten matkaa piti taittaa hitaasti. 
Aloituskorkeus parkkipaikalta (Montana Blanca) on 2250m josta huipulle nousua tulee hieman yli 1500m. Kilometreissä reitti taisi olla jotain 12 kilsaa. 
Alkuun reitti oli helppoa ja kevyttä nousua mutta kun tämä tie-osuus päättyi, muuttui reitti kapeaksi ja kiviseksi sekä melko jyrkäksi.
En tiedä miten päiväsaikaan on mutta ainakin näin yöllä otsalampun varassa oli paikoitellen haastavaa hahmottaa reittiä mutta pakko oli vain luottaa että se menee siksakkia vuoren rinnettä. Se oli oikeastaan ainut hetki kun mua vähän pelotti vaikka olihan se jo ajatuksenakin ihan hullua kiivetä tuntemattomassa maastossa keskellä yötä!

Luminen huippu
Kuumaisemaa Teiden kansallipuistosta
 

Muuten pidin reittiä helppona ja koska vahtuuteni on mitä jyrkempää sen helpompaa, ja totuin vuoristoilmaan todella nopeasti etten edes huipulla tuntenut enää mitään ihmeellistä eikä heikottanut tai hengästyttänyt mutta ihan varmasti minun vauhdilla olisin saanut vuoristotaudin jos Markku ei olisi jarruttanut menoani 😄
Majataloon saavuimme kuitenkin reilussa kolmessa tunnissa ja odottelimme että siellä heräiltiin niin pääsimme sisälle lämmittelemään ja syömään eväitä. Jatkoimme matkaa majatalon vaeltajien kanssa 5.20. Ilma alkoi olla kylmää, noin 1-2 astetta mutta oli onneksi selkeää ja vähä tuulista. Lunta oli paikoitellen vielä polun varrella. Kiipeäminen alkoi olla jo melkoista ja viimeinen silaus hissiasemalta kraaterin päälle oli todella jyrkkä.
Kello 7 saavuimme huipulle, minä onneni kukkuloilla ja Markku hieman joutui taistelemaan moreenin ja reisikrampin kanssa mutta ei luovuttanut. 
Onneksemme näkyvyys oli hyvä koska se voi olla myös jotain aivan muuta, eikä tosiaan ollut tuulista eikä myöskään kylmyys vaivannut liikoja.
Siellä sitä sitten odoteltiin ja puoli kahdeksan aikaan se aurinko vihdoin nousi. 
Huipulta oli upeaa katsella ympäri saarta sekä pohdiskella aikaa sata vuotta taaksepäin viimeisestä tulivuoren purkauksesta.
Ai niin, ja kannattaa olla tarkkana mihin kraaterin päällä istahtaa koska edelleen sieltä pösäytteli vulkaanisia kaasuja jotka olivat melkoisen kuumia!

Odottelua..

Vihdoin!

Auringon luoma varjo taivaanrannalle huipulta


Teiden vaellus oli mieletön kokemus ja suosittelen ehdottomasti menemään juuri auringonnousun tai -laskun aikaan. En olisi ikinä uskonut, että se "perus"Teneriffa voi tarjota jotain näin huikeaa. Ja lisää on luvassa!
Sain kipinän rohjeta vielä jonain päivänä lähteä valloittamaan myös suurempia vuoria. Mutta siihen asti, olen todella haltioissani tästä elämyksestä ja kiitollinen Markulle joka äkkäsi tämän hullun idean yövaelluksesta.

Ikimuistoiset hetket <3

The aamupala & maisemat

Teiden juurelta



lauantai 7. huhtikuuta 2018

Ajatuksia naisvajasta

Ensinnäkin, nimen muutos. Naisvajasta tuleekin piilopirtti. Huone, jonne voin mennä kun haluan omaa rauhaa, tilaa ajatuksille tai vain aikaa itselle. Tai kun tarvitsen pikaisen maisemanvaihdoksen ja kun kaipaan paikkaa jossa voin fiilistellä, suunnitella tai vaan lukea kirjaa sekä kirjoitella omia juttuja. Tai kun pohjoisen kaipuu iskee, sillä olen päättänyt sisustaa piilopirttini hyvin mökkimäiseksi. 
Minä olen ainakin huomannut omassa elämässäni olevani onnellisempi, mitä vähemmän minulla on materiaa ympärilläni. Se tuo vapautta, helpottaa valinnanvaikeutta ja on tietysti säästäväisempää niin itselle kuin ympäristölle. 
Ja jo luonnostaan kun melkoisen pihi ostosten suhteen olen, ei tämä tuota minulle edes vaikeuksia. Aina, kun tarvitsen jotain, mietin ensin löytyykö minulta jotain vastaavaa tai voinko itse tehdä sen tai ylipäätään tarvitsenko edes sitä. 
Ja kun harvoin ostaa itselleen jotain, tuottaa se sitäkin enemmän iloa. 

Inspiraation piilopirtin sisustukseen otan luonnosta. Hillittyä väriä, valkoista, harmaata ja ruskeaa (puuta). Vähän vihreää. Yksinkertaiset huonekalut, sänky, pöytä ja kiikkustuoli. Ehkä joku hylly. Ja kaikki onneksi löytyy jo omasta takaa. 
Pari taulua, jotka ammentavat suuntaa sisustukseen. (Sain lahjaksi Markun äidiltä aivan  ihastuttavan taulun jonka hän on siis itse tehnyt!)
Ja jahka kun ilmat lämpenevät, aloitan maalaamalla osan seinistä sekä lattian koska se on vaan niin kulunut. Näin saan lämmön ja kodin tunnetta huoneeseen. 
Periaatteessa on mahdollista viettää jopa päiviä pelkästään piilopirtissä jos siltä tuntuu. Huonetta pystyy lämmittämään puilla, vierestä löytyy sauna sekä navetan takaa löytyy myös huussi. Ainoastaan ruokapuoli on ehkä syy, miksi poistua välillä ihan kotiinkin. 
No, oishan siellä sähkötkin mutta en ehkä haluaisi jääkaappia piilopirttiini 😄

Tänään aloittelin jo navetan siivouksella. Paljon on tultu jo siitä eteenpäin mitä se oli vuosi sitten kun joka paikka tursui roinaa. Vuosi sitten keräsin kaikki roinat yhteen paikkaan ja nyt on sitten aika roudata niitä eteenpäin kaatopaikalle. Onhan se kivempi että hyödyntää ulkorakennuksiaan muuhunkin kuin pelkästään (romujen) säilyttämiseen. 
Mieli lepää kun tätä katselee. Lahjatauluni <3
Ja tää on made by Ikea. 

Paluu arkeen on sujunnut loistavasti. Viikolla olen ehtinyt käymään pari kertaa juoksemassa sekä salilla. Eilen aloitin viikonlopun käymällä avantouimassa ja saunassa, niin virkistävää. Ja tänään ollaan tosiaan puuhailtu ulkosalla. Ruuaksi tein nachovuokaa ja otettiin siinä samalla pari lasia viiniä. Nyt loppuilta on vaan rauhallista kotoilua. 
Huomenna menen tanssitunnille kokeilemaan reggaetonia, josta mulla on hyvät fiilarit uuteen säännölliseen harrastukseen! 
Ja loppuviikosta lähdetäänkin taas uusiin seikkailuihin :)


keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

Talven ihmemaa

Vaikka ollaan jo huhtikuussa pitkällä keväässä, niin saimme siitä huolimatta nauttia mielettömän talvisesta pääsiäislomasta pohjoisessa. Meidän onneksemme tänä vuonna kun kevät on pari viikkoa jäljessä niin sitä se myös pohjoisessakin oli. Aiempina vuosina kun olemme samoihin aikoihin reissuun matkanneet, on Lapissakin sadellut jo jonkin verran vesisateita mutta tänä vuonna ei. Joten meille sattui ihan huippukelit mitä vaan toivoa voi. Aamuisin mittari lähenteli kahtakymmentä pakkasta mutta päivisin oltiin mukavasti nollan tuntumassa ja aurinko paistoi täyttä pahkaa. 
Ja voi sitä lumen määrää! Kyllä tää tyttö oli taas niin ihmeissään ja ihastuksissaan luonnon kauneudesta.

Vaikka perillä ei oltu kuin kolme kokonaista päivää, tuntui loma paljon pidemmältä. Ihanaa oli päästä hetkeksi pois arjesta ja viettää aikaa mahdollisimman paljon ulkona. Hiihdettyä tuli minun osaltani kyllä joka päivä, jopa lähtöpäivänä maanantai aamuna olin suksieni kanssa järvellä jo viiden jäljiltä jotta ehdin viimeiset sivakoinnit tehdä. Oli muuten mahtavaa katsella taivasta kun toisella puoleen oli ihan tummansinistä ja kuu mollotti, kun taas vastakkaisella puolella auringonnousu alkoi hiljalleen värjäämään taivasta vaaleanpunaiseksi. Ja se hiljaisuus <3

Tosiaan Taivalkoskella pääsiäinen vietettiin Markun vanhempien luona. Tällä kertaa emme käyneet Kuusamossa mutta lähdimmekin hiihtämään yhdeksi päiväksi Syötteelle. Valitsimme reitiksi Ahmatuvan kierroksen. Reitti oli sopivan pituinen, noin 18 kilsaa ja matkan varrella oli kyseinen Ahmatupa, jossa oli pieni latukahvila. Siellä nautimme munkit kaakaon kanssa auringon lämmittäessä terassilla.  
Ladut kulkivat myöskin tuntureiden päälle, jossa puut olivat vielä tykkylumen peittämiä, joten maisemat olivat käsittämättömät. Siis wau! Nyt sain maistiaisen miltä pohjoisen talvet oikeasti näyttävät ja olin kyllä aivan myyty. 

Maagista!

Sain kokea myös toisen uuden elämyksen, nimittäin pilkkimisen! Markun vanhemmat ovat kovia kalastamaan ja näin talvisin myös pilkkimään joten nyt oli sitten minun vuoro tutustua tähänkin touhuun. Mukavaa ulkoilua se tämäkin on, ja varsinkin kun kelit sattuvat kohdilleen. Mikäs siellä on istuskella ja toivoa että kala tarttuu syöttiin. Pilkkimisessä tuntui olevan oma viehätyksensä juuri siihen jännitykseen, mikä ainakin näin ensikertalaiselle oli. Voi sitä riemua kun sain ensimmäisen (ja viimeisen) saaliini jo heti kymmenessä minuutissa. No, siihen se sitten jäi ja ehkä ihan hyvä niin minun kohdallani kun surkutti tämänkin pikkusintin kohtalo 😄 Mutta hauska kokemus! 
Sytytimme myös nuotion jäälle(!) ja paistoimme siinä makkarat. Tämäkin oli mulle yksi hämmästyksen aihe, mutta hei, en sentään enää pelännyt olla jäällä niinkuin aiempina kertoina. 

Onnistunut reissu tosiaan ja nyt taas kotona jossa arki alkanut. Kauaa ei tosiaan saada kotona hengähtää kun ensiviikolla ollaankin jo ihan päinvastaisissa maisemissa. Kivaa :)
Alla vielä sininen ja valkoinen kuvapläjäys.

Nelli ja Napero, mainiot hiihtohauvat :)
Järisyttävä kalasaaliini! (siinä polven kohdalla)
Mikä näkymä autiotuvan ikkunasta!
Mielenmaisema<3