lauantai 21. elokuuta 2021

Sadonkorjuuta ja luomupossutilalla

Keväällä laajensin kasvimaata savimaahan ja jännityksellä jäin odottamaan, millainen sato sieltä kehkeytyykään. Ja täytyy sanoa, että odotukset ainakin ylittyivät. Jokseenkin kitukasvuisen alkulähdön jälkeen, (miten aina tuntuukin, että alku on kitukasvuista..,ehkä olen liian kärsimätön!) sato on ollut kuivasta kesästä huolimatta oikein hyvä! Ilmeisesti savimaan eduksi on, että se kestää kuivaa enemmän kuin muunlaiset maaperät. Ainoastaan palsternakka ei onnistunut lainkaan, mutta epäilen, että syy on kylväjässä itsessään. En ole ennen meinaan kyseistä lajia kylvänyt, ja varmaan se meni liian upoksiin. Samoin porkkana harventui kolmesta rivistä yhteen, mutta nämä mitkä sieltä kasvoivat, ovat oikein hyvänkokoista ja makuista. 



Hernettä kasvoi kahta lajia, molemmat onnistuivat. Salaattia oli myös kahta eri, josta toinen jäi vaisuksi verraten tähän toiseen, mikä intoutui kasvamaan valtavaksi puskaksi. Punajuuret ovat isoja ja herkullisia, pinaattia tuli jälleen ihan mukavasti sekä tilli ja persilja onnistui. Tillistä en oikein kyllä edes välitä, mutta se tuoksu on huumaava. Tulee aina lapsuuskesät mieleen siitä. Sipuli jäi pieneksi, mutta ihan käyttökelpoisia kuitenkin ovat. Kesäkurpitsa taisi viihtyä parhaiten savimaassa, sillä se kasvoi järjettömän isoksi. Avomaankurkkua on tullut ihan kivasti. Jopa minun onnettomat lehtikaalit selviytyivät. Niistä on tullut oikein vankat ja isot puskat, tosin kaalikoin toukat iskivät kiinni tuossa aiemmin, mutta nekin ovat jo häipyneet muille maille, joten satoa kyllä riittää vielä.
Tomaatit lienevät hämmentyneen kuuman kesän jälkeen sateiseen syksyyn, sillä eivät tahdo millään punertua. On sieltä jokunen makupala kuitenkin jo saatu.
Hassua kyllä, peruna taisi olla ainut mikä kärsi eniten kuivuudesta. Sen varret nuupahtivat jo ajat sitten, tosin on siellä mukulaa silti ollut. 

Tänään jo siistin kasvimaata sen mitä pystyin, niin on sitten ensi keväänä jälleen mukava aloittaa kylvöpuuhat. Savimaalle levitän hiekkaa sekä kompostia ja lehtijätettä vielä maanparannukseen loppusyksystä. Omenasato on nyt parhaimmillaan ja omppua kyllä riittää. Aloin pohtimaan mehustamoa, jos keräisi sinne omenaa ja saisi hyödynnettyä niitä myös siten. Ei tuollaisia määriä kuivaamaankaan kestä ruveta. Punaviinimarjasato jäi hieman vajaaksi, johtuen rastaiden yllätysiskusta. Meillä ei ole koskaan ennen ollut räkättirastaista riesaa, mutta nyt ne kyllä yrittivät rohmuta kaikki punaisen väriset marjat. 
Mutta kaikenkaikkiaan, oikein hyvä kesä ja sadonkorjuu ollut. Myös mustikkaa käytiin poimimassa peräti kolmekymmentä kiloa! 


Käytiin pari viikkoa sitten Niittaron luomutilan kesäkahvilassa. Oltiin samaisessa tapahtumassa viime vuonnakin, mutta koska paikka on ihastuttava ja sieltä saa erinomaista luomupossun lauantaimakkaraa. Niin ne possut. Voisin katsella niitä koko päivän kun ne häärivät vapaasti menemään sisältä ulos. Itseä on alkanut ahdistamaan niin suuresti lihasikojen elinolosuhteet, että en enää osta kaupasta halpaa possunlihaa. Korkeintaan voin syödä luomupossua. Silloin tiedän, että possut ovat saaneet elää lajityypillistä elämää. En nimittäin voi käsittää, miten Suomen rikkaassa valtiossa voidaan sallia lihasikojen minimaaliset olot sikaloissa. 

Onnellinen possu


keskiviikko 18. elokuuta 2021

Halli hauva

Eipä vielä tiedetty kun kesälomareissulta kotiin palattiin, että kohta meillä on koiranpentu. Ei tämä silti mikään heräteostos ollut, vaan ollaan pohdittu toista koiraa jo pitkään. Ensijaisen tärkeää oli tietenkin se, että Sisulla ja uudella koiralla on hyvä mahdollisuus tulla toimeen. Siksi iso tai aikuinen koira ei olisi ollut vaihtoehto, vaikka niitäkin pohdittiin. Eri rotuja käytiin katsomassa, mutta aina jäi jokin epävarmuus. Viimein aloimme kiinnostua suomenlapinkoirasta, sillä rotu on tunnettu lempeydestään ja tientynlaisesta helppoudesta. Ainut, että lapinkoiria tuntui olevan mahdoton saada, niin suosittu rotu on. Siispä jätimme asian taas hautumaan. 

Kunnes huomasin facebookissa, että eräkoulusta tutulla ystävällä oli tarjolla lapinkoiran pentuja, joille hän etsi tuttua kotia. Laiteltiin viestiä ja niin tuntui palaset loksahtavan paikoilleen. Koska ystävä asuu kaukana pohjoisessa, Sodankylässä, ei meillä ollut mahdollisuutta mennä katsomaan pentuja. Mutta koska kyseessä oli tosiaan tuttu ihminen, oli helpompi luottaa että kaikki on kunnossa. Saimme paljon kuvia ja videoita, sekä kertomuksia pentujen luonteista. Siispä parin kolmen viikon varoitusajalla meille muutti Halli urospentu. 


Lähdimme viime perjantaina ajelemaan kohti Kemiä, jonne ystävä tuli meitä vastaan luovuttamaan koiraa seuraavana aamuna. Yö vietettiin samaisessa leirintäalueella pikkumökissä, jossa oltiin vuosi sitten matkalla Kilpisjärvelle. Saimme siis samalla vietettyä miniloman. 

Aamulla haimme pennun matkaan, mikä oli tietysti jännittävä pikkunyytin johdosta. Pentu kuitenkin nukkui lähes koko ajomatkan, välillä pidettiin pissa- ja ruokataukoja. 

Kotiin kun päästiin, oli Sisu vastassa. Sekin jännitti hurjasti, miten Sisu ottaa Hallin vastaan. Alkuun tietysti epäilevästi ja ärjyi, jos pentu meni liian lähelle. Itseäkin jo ehti ahdistaa, kuinka tässä käy, mutta eilen Sisu lähti jo Hallin leikkiin mukaan, mikä on kyllä aivan mahtavaa! Toki vielä saa tietyissä tilanteissa Halli varoa, esim kun Sisu syö ruokaansa tai järsii luuta, silloin on Hallin parempi pysyä etäällä. 

Eka yö oli yhtä itkua, mutta muuten yöt ovat sujuneet mainiosti. Halli nukkuu itsekseen keittiössä, ja me Sisun kanssa viereisessä huoneessa portti välissä. Halli on myös viettänyt pieniä hetkiä jo yksin, kun olen piipahtanut töissä. 

Toiveissa meillä on ollut saada Sisulle koiraseuraa sekä tietysti retkikaverikoira, kun Sisu on sen verran säänarka, ettei häntä voi oikein ottaa pidemmille matkoille. Aika näyttää, millainen hauva Hallista oikein kasvaa ja miten yhteiselo myöhemminkin sujuu. Mutta uskomme, että varmasti hyvin. 

Sisu ja Halli eka ilta

Halli emonsa saattelemana lähdössä uusiin seikkailuihin <3


Tervetuloa Halli kotiin ❤