lauantai 26. lokakuuta 2019

Kolmen ruokalajin menu avotulella

Eräoppaan tehtäviin kuuluu vahvasti nuotiolla häärääminen. Oli se sitten makkaran paistoa, nokipannukaffen valmistusta, fiilistelyä tai sitten vaikkapa kolmen ruokalajin setti 15 hengelle.
Kaikki pitää luonnistua. 
Itselleni tämä ruuanlaitto avotulella oli ehkä se jännittävin kurssi, mitä eräkouluvuosi tarjoaa. 
Syynä lienee ehkä se, että olen aina ollut epävarma ruuanlaittaja, saatika kun kyseessä on vielä nuotiolla valmistuvaa.
Mutta eipä se loppujen lopuksi sen ihmeempää ollut, näin jälkikäteen todetakseni. Kurssi innosti entistä enemmän kokeilemaan ja opettelemaan lisää, koska tässä lajissa vain taivas on rajana!

Kurssi oli kolmipäiväinen ja eka päivä meni sisällä luokkatiloissa, jossa vetäjämme selosti kokemuksien pohjalta parhaat vinkkinsä nuotioruuan valmistukseen sekä tietysti aiheen kaupallisuuteen. Ilmeisesti juuri eräruuan valmistus on se, millä parhaiten saa katetta tällä alalla.
Meidät oltiin jaettu jo aiemmin kahteen tiimiin, ja molemmat valmistimme porukalla alkuruuan, kaksi pääruokaa (liha&kala), sekä jälkkärin.
Meidän ryhmässämme oli mukana ruoka-alan ammattilainen, joten menukin oli ehkäpä sen mukainen.

Alkuruokana valmistimme paahdettua punajuurta ja vuohenjuustoa sekä pannuleipää.
Ja hyvin yksinkertainen valmistaa - jopa siellä nuotiolla.
Pannuleivästä tuli älyttömän hyvää, vaikka ohje oli ihan perus vehnäjauho, leivinjauhe, suola ja vesi. Paineltiin leipäset ohuiksi lättänöiksi ja paistettiin pannulla öljyssä.
Punajuuret sekä vuohenjuustot myöskin pannulla vaan vähän paahdettiin. (Punajuuret tosin olivat jo valmiiksi kypsiä!!)


Pääruokana meillä oli kuhaa halsterissa yrttiöljyssä (timjamia, basilikaa, 0reganoa, oliiviöljyä).
Lihavaihtoehdoksi teimme peruslihapullia, (tarkoitus oli tehdä riistalihasta, mutta kaupassa ei ollut).
Lisukkeena oli peruna-persiljajuures muhennos, suppilovahverokastike sekä karpalohilloke.
Oiken hyvää, ja onnistunutta.

Pääruoka
Halstrattua kuhaa

Jälkiruuaksi olikin alkuun kuulostava hurja omenainen keikauskakku! Mutta yllätykseksi tämäkin oli uskomattoman iisi valmistaa.
Tarvitaan vain syvä valurautapata, jossa on kansi. 
Tässäkin vain sokerit, jauhot, leivinjauhe ja munat sekoitetaan keskenään. Omenat lohkotaan. Pataan  asetellaan leivinpaperi, lisätään sulanut voi ja fariinisokeri sekä omenalohkot. 
Joukkoon heitetään muut ainekset ja eikun kansi päälle ja hiilloksen päälle kypsymään. Kansi siksi, että hiillosta asetetaan myös padan päälle. 
Kun kakku on valmis, se nimensä mukaisesti keikautetaan toistenpäin, ja näin meillä oli erittäin maukas kakku tarjoiltavana. 
Kastikkeena kakulle oli ranskankermaa maustettuna sitruunamehua, kanelia sekä fariinisokeria.
Keikauskakku hiilloksilla
Ja keikautettuna!

Olimme jakaneet vastuualueet jokaiselle, mutta kyllä me touhusimme jokainen parhaamme mukaan jokaisen ruuan valmistuksessa.
Ryhmämme toimi sujuvasti, ja uskon kaikkien olleen tyytyväisiä lopputulokseen.
Yhdessä söimme toisen tiimin kanssa valmistamamme ruuat, joten nälkää ei sinä päivänä tarvinnut nähdä.

Toisen tiimin setti oli myöskin alkuun punajuurta mutta ohrakkeen kera.
Pääruokana heillä oli silakkaburgerit sekä riistakeitto (peuraa).
Jälkkärinä piparkakku-karpalotrifle kinuskikastikkeella.

Ihan päivän alkuun meillä oli myös opettajamme bravuuri, eli lohikalakeitto suolakurkulla.


Viimeisenä päivänä jatkoimme vielä tulilla, ja teimme koko porukalla opettajan reseptien mukaan aamupalaa, eli kaurapuuroa omenahyveellä sekä olutpataleipää!
Tämä leipä olikin mielenkiintoinen, ja jälleen aivan älyttömän yksinkertainen valmistaa.
Käytössä oli taas sama kannellinen pata, ja kypsennys tapahtui hiilloksilla.
Ainekset sekaisin ja pataan. (400g Jauhoja, 400g maitojauhetta, suolaa sekä iso tölkillinen olutta!) Ja leipä todella oli leivän näköistä, ja makuista.

Kurssi oli alun sekasorron ja epäilyksien suhteen oikein antoisa, ja antoi kyllä kimmokkeen ja rohkaisun kokeilemaan enemmänkin tulilla valmistettua ruokaa.
Kätevää kun meillä tuolla pihalla on tuo kota, jossa voin kyllä mielin määrin harjoitella ruuan valmistusta kuin entisaikojen tapaan :)

Silakkaburger
Eräkokki :D
Kaurapuuro ja pataleipä

sunnuntai 20. lokakuuta 2019

Syyslomalla

Minä en vietä lomaa, mutta nyt on meneillään ollut syyslomaviikko, ja siitä poikkeava, että olen koko viikon viettänyt kotona yksinään. 
Markku on ollut aurinkolomalla, ja minä jäin kotivahdiksi. 
Koko viikko on ollut hyvinkin sateinen, maanantaina aamusta paistoi aurinko, ja eilen vartin verran. Mutta tuo on oikeastaan ollut hyvä, niin olen voinut hyvällä omalla tunnolla viettää aikaa välillä myös ihan sisällä.
Onhan tässä ollut näitä ulkoiluviikkoja kuitenkin yks jos toinenkin. 

Etenkin nyt viikonloppuna, en ole tehnyt oikeastaan mitään. Arki-iltoina siivoskelin ja tein vähän opintojuttuja, mutta nyt viikonlopun halusin pitää rentona.
Juoksemassa kävin heti herättyäni perjantaina ja tänään, jotta vähän sai kroppakin tuuletusta sekä eilen tein pidemmän kävelylenkin.

Lämmin tupa <3

Perjantaina äiti tuli myös kyläilemään, sillä pyysin häntä opettamaan mulle neulomisen salat. En ole koskaan osannut tehdä sukkapuikoilla mitään, mutta nyt on viime aikoina tullut ajatus, että oishan se kiva osata. Jotenkin aina vain ajatellut, etten varmaan oppeisikaan.
No, olihan se alkuun aivan hirveää, ja teki mieli heittää puikot seinään 😄 Mutta kyllä se ihme ja kumma alkoi hiljalleen sujua. 
Ei vieläkään kuin vettä vaan, mutta kärsivällisyyttä... Aloitan tekemällä säärystimet, jotka lienevät yksinkertaisin tehdä.

Jahka olin oppinut kutomaan, mentiin kodalle vielä paistamaan makkaraa ja lättyjä. 
Mun pitäisi alkaa harjoittelemaan enemmänkin nuotiolla ruuan valmistusta, sillä yhdessä näytössä pitää valmistaa jotain avotulella ryhmälle. 
Tulevan viikon eräkurssilla onkin vuorossa kokkailua. Teemme ryhmänä kolmen ruokalajin illallisen avotulella. Mielenkiintoista! 
Illalla lähdin vielä lammelle uimaan ja saunomaan. Ja siellä olikin niin rauhallista, että sain saunoa ihan itsekseni. 

Muuten olen tässä edelleen pohtinut omaa aurinkolomaani marraskuulle, mutta en ole vieläkään saanut päätöstä tehtyä. Ilmeisesti mua ei suuresti reissu houkuta, kun en saa sitä varatuksi. 
Luulen, että siihen on syynä mm. koulunkäynti, mikä aiheuttaa sen, että olen lähes jatkuvasti menossa. Tuntuu siis, että en vain jaksa matkustaa ulkomaille, koska siinä on aina omat säädöt. 
Tiedän kyllä, että aurinko tekisi niin hyvää tähän pimeyteen ja nyt oli jopa matkan hintaa laskettu satasella!
Huvittavaa lienee se, että menin kuitenkin ilmoittautumaan kaamoksen hiihtovaellukselle! Tämä olisi heti joulun jälkeen Lapissa Ounastuntureilla. 

Tästä se lähtee!

torstai 17. lokakuuta 2019

Hirvijahdissa

Olimme Eräkoulun kanssa viime viikonloppuna hirvijahdissa Toivakassa, lähellä Jyväskylää.
Tämä viikonloppu oli mulle yksi odotetuimmista kursseista, mitä eräkoulussa onkaan. Kenties syystä, että metsästys on hieman salaperäistä puuhaa tälläiselle ulkopuoliselle, ja saatika kuinka vaikea on päästä metsästysporukoihin, ilman suhteita tai maanomistusta. Todella vaikeaa.
Onneksi asialle aiotaan hiljalleen tehdä jotain, sillä useampikin seura alkaa "ukkoontumaan". 

Tätini mies on tosin metsästäjä, ja asuvatkin vielä samassa kylässä. Ehkä pitäisi vaan rohkeasti mennä mukaan.
Sillä minäkin mieluusti haluaisin oppia metsästyksen salat, mutta oppitytöksi on vaikea päästä.
Kenties hyvä askel olisi aloittaa ampumaharrastus, joten sitä kautta saisi aseenkäytön oppia. Metsästystutkinto suoritetaan koulun kautta ensi kesänä, mikäli sikäli on siis asiasta kiinnostunut.
Mutta tämä viikonloppu antoi kuitenkin paljon uutta tietoa metsästämisestä, ja erityisesti siis hirvi. Itseäni en ehkä näkisi ihan heti hirviä kaatamassa, mutta pienriistan metsästys kyllä kiinnostaisi.
Ajomiehen matkassa

Perjantaina iltapäivällä saavuttiin seuran majalle, jossa vietimme yöt. Itse päädyin nukkumaan meidän autossa, koska olin jo kesällä leikitellyt ajatuksen kanssa, miten sujuisi nukkuminen Subarussa. Ja hyvinhän tuo sujui! Laitoin takapenkin kumoon, ja rakensin sinne viihtyisän pesän. Makuualustan, lampaantaljan sekä villapeiton makuupussin kaveriksi. Tunnelmavalot valaisivat kivasti. 
Sain olla siellä rauhassa, mitä aina niin kaipaankin näillä ryhmäpäivillä.

Sinä iltana meille tuli seurasta pari tyyppiä kertomaan yleisiä asioita metsästyksestä, sekä viikonlopusta. Savustimme myös kalaa pihalla, evääksi metsästäjille, kun tarjoilimme heille kaffet ja sämpylät. 
Lauantai aamusta alkoi sitten tositoimet. Aamuseiskalta oli kokoontuminen urheilukentällä, jossa meidät laitettiin metsästäjien matkaan. 
Itse aloitin ajomiehen, eli koirallisen metsästäjän matkassa. 
Ajoimme paikalle, koira päästettiin irti, ja sen liikkeitä seurasimme puhelimen kautta sovelluksella.
Samalta ruudulta näkyi myös kaikkien muiden olinpaikat sekä koirat. Myös koirien haukkumäärät näkyivät, ja niistä pystyi sitten päättelemään onko sillä hirvi haukunnassa.

Siellä olivat kalat savustumassa

Meillä oli tämä aamupäivä rauhallinen. Juurikaan ei tilanteita sattunut. Mutta oli todella mielenkiintoista esittää kaikenmaailman kysymyksiä, ja hyvin sain niihin vastauksiakin. 
Oli niin mukavaa, mitenkä hyvin kaikki metsästäjät ottivat meidät vastaan. 
Päivän kulku meni suurinpiirtein parin tunnin jaksoissa, joiden välissä käytiin aina nuotiopaikalla evästelemässä, eli paistamassa makkaraa.

Loppupäivän vietin passissa erään vanhan herran kanssa, ja itseasiassa tykästyin passissa olemiseen, vaikka muutoin olenkin niin liikkuvaa sorttia. Mutta oli ihana istuskella hiljaa ja odottaa jännityksellä, tapahtuuko mitään.
Ja meillähän tapahtui! 
Tosin tämä vanha herra oli niin huonokuuloinen, että hän ei havainnut hirviä, kun ne saapuivat ihan meidän taakse 10 metrin päähän!
Tosiaan, itse jo huomasin hyvissä ajoin kun alkoi kuulumaan rasahduksia, että tuolta ne nyt tulevat, ja yritin kuiskia metsästäjälle, mutta hän istui selin, joten en tiennyt mitä olisin voinut tehdä 😄 
Ja totta tosiaan, siihen ne tulivat möllöttämään ihan viereen. Mutta ampumiselta ne nyt jokatapauksessa olisivat välttyneet, kun kerran tulivat odottamattomasta suunnasta, jossa oli toinen kaveri passissa. 
Mutta mieletön kokemus mulle!

Siitä kun päivä päättyi, ja palasimme majalle, oli toinen porukka saanut kaksi hirveä kaadettua. 
Illaksi yksi metsästäjä valmistikin meille kodassa sisäelimiä illalliseksi. Pääsimme siis maistelemaan sydäntä, maksaa sekä munuaisia.
Minä lämmitin saunan melkein heti, jotta ehteisin ennen pimeää käydä myös lammella pulahtamassa. 
Sen suhteen otinkin ilon irti koko viikonlopusta, sillä kävin uimassa myös joka aamu sekä vielä ennen kotiin lähtöä.


Sunnuntaina vaihdoimme porukkaa, ja metsää. Tässä metsässä kuulemma olikin paremmat apajat, ja eikä siinä kauaa mennytkään kun ajomies oli kaatanut hirven koirahaukusta.
Itse olin ollut passissa, mutta kaadon kuultuamme, läksimme paikalle.
Iso sonnihirvi oli kyseessä, ja nyt saimme nähdä miten suolistus tapahtuu.
Ei tuntunut pahalta katsoa, ehkä sitä vain ymmärtää, että metsästys ylipäätään on sellainen asia, joka täytyy tehdä monen syyn takia. 
Arvostukseni metsästäjiin nousikin roimasti viikonlopun aikana. Varsinkin olin otettu, miten kunnioittavasti tämä porukka suhtautui luontoon ja sen asukkeihin. 

Tämän jälkeen oli meillä kokoontuminen jälleen nuotiolla, ja koska osalla opiskelijoista oli kiire junaan, päätimme meidän osalta viikonlopun siihen. 
Itse olisin halunnut vielä mieluusti jatkaa metsällä oloa, mutta toivottavasti siihen tulee vielä uusia mahdollisuuksia. 
Alkuun kyllä koin hieman ristiriitaisiakin fiiliksiä metsästyksestä, mutta toisen päivän porukan ansiosta, aloin näkemään asian eri valossa.
Hieno viikonloppu :)

Viihtyisä retkiauto :)
Kauden aloitus
Passissa
Kaatunut sonni
Suolistus
Erätoverit

tiistai 15. lokakuuta 2019

Kolmen yön vaellus UKK:ssa

Olin haaveillut lähteväni lokakuussa Lappiin pienelle vaellukselle. Lokakuu on huomattavasti hiljaisempi kuukausi pohjoisessa, ja monet paikat pistävät lapun luukulle juuri tällöin.
Hiljaisuuden todella myös huomasi Saariselällä, jossa ei montaa hotellia tai ravintolaa ovea auki pitänyt. 
Eikä juuri muita ihmisiäkään pahemmin näkynyt. Mutta tämä kelpasi minulle. Tätähän olin lähtenyt hakemaankin.


Kivipään autiotupa

Läksin yöjunalla Rovaniemelle keskiviikko iltana. Ystäväni Marjo eräkoululta lähti matkaan myös, ja treffasimme aamulla junassa. Mulle tosin oli iskenyt junayön aikana pieni kuume ja kurkkukipu. Tai oikeastaan koko viikon olin palellut, joten flunssaahan se oli enteillytkin. Mutta ei auttanut. Juna- ja bussiliput oli ostettu, joten reissuun oli lähdettävä.
Harvoin kuitenkaan tulen todella kipeäksi, joten luotin tälläkin kertaa siihen. Ja jos olisin tullut, olisin sitten mennyt johonkin avoinna olevaan majataloon Lappi päiviksi.

Kuume pysyi tosiaan maltillisena, korkeimmillaan vain 37.5 asteessa, ja jäätävä kurkku kipukin kesti vain junayön.
Toki olin yleiskunnoltani selvästi heikompi, mutta suunnitelmissa ei edes ollut vaeltaa mitään hurjia matkoja.
Torstai iltapäivällä saavuttiin Saariselälle, ja infopisteen kautta lähdettiin matkaan. 
Taivaalta sateli lumihippusia, ja iltaa kohden oli maa jo valkoinen. Sain siis myös kokea ensilumen täällä, joka oli myös yksi syy lokakuiselle vaellukselleni.

Matkaa meillä oli ensimmäisen yön leirille noin 7 kilsaa. Ihan hyvin jaksoin tuon kulkea, mutta teltan sijaan, päädyttiin yöpymään Vellinsärpimän tuvalla, vaikka se olikin päivätupa. Poikkeustilanteissa päivätuvillakin saa yöpyä, ja pidin, että kuume on hyvä syy. Palellutti kuitenkin jatkuvasti ulkona olo, joten telttayö ei houkuttanut vaikka se harmittikin jättää välistä.

Tupa oli todella tunnelmallinen, ja siellä oli mainiot laverit nukkumiselle. Tehtiin ruokaa, lämmitettiin tupaa ja nautittiin olosta. Olin jälleen pakahtua onnesta, kun sain taas olla pohjoisen hiljaisessa luonnossa. Muita kulkijoita emme sinä iltana nähneetkään.


Kipeä, mutta onnellinen vaeltaja
Alkumatkan hentoa lumisadetta
Tunnelmallinen Vellinsärpimän tupa
Niin ihmeellisen kaunis luonto

Seuraavana päivänä meillä oli suunnitelmissa poistua merkityiltä reiteiltä, ja nousta tunturiin. Olin alustavaan reittisuunnitelmaan ajatellut yöpymistä Kivipään autiotuvalla. Sinne ei monen montaa kilometriä tuolta enää ollutkaan, mutta tosiaan jonkin verran nousua Kivipään tunturille.
Hissukseen kuitenkin kuljimme, joten ei tuntunut näin flunssapotilaalle pahalta. 
Kannatti kuitenkin kiivetä, sillä onhan tunturissa ihan eri fiilis tallustaa. 
Kävimme huiputtamassa korkeimman kohdan, ja laskeuduimme alas. Kartalta näkyi, että tuvalle johtaa polku puron vartta pitkin. 
Pidimme kuitenkin ennen polkua lounastauon, sillä oli kiva tehdä ruokaa maastossa myös. 


Tuntureilla

Tuvalle saavuimme hyvissä ajoin, ennen iltapäivää. Aloimme lämmittää mökkiä, joimme teet ja kaffet sekä suunnittelimme illaksi vielä pientä lenkkiä läheiselle Paskatunturille. 
Pari ulkomaalaista vaeltajaa saapui päivän aikana myös tuvalle yötä viettämään. He tosin olivat hyvin rauhallisia ja hiljaisia, joten eipä heistä rauhaa rikkomaan ollut. 
Marjo halusi kokeilla "kylmätelttailua", joten hän pystytti teltan pihalle.
Minä nukuin yöni edelleen lämpimässä.

Kivipään autiotupa oli todella ihanalla paikalla. Vieressä oli iso kirkasvetinen lampi, johon olisin ehdottomasti mennyt uimaan, ellen olisi ollut kipeä. Ympärillä oli todellista erämaametsien tunnelmaa, vaikka tuvalta on vain 15 kilsaa Saariselälle. Juuri tälläisessä paikassa ja mökissä haaveilisin asuvani!
Läheltä löysimme myös ison hirven jäänteet, mikä on aina myös hurjan näköistä. 
Illalla teimme parin tunnin patikan läheiselle Paskatunturille, mikä ei itsessään ollut erityisen ihmeellinen. Mutta maisemat sieltä kuitenkin olivat. Kaukaa horisontissa nimittäin näkyi "vuorijono" lumihuippuineen. Todella upean näköistä!


Tuvan vieressä oleva kaunis lampi
Kivipään tuvalta
Olen viehtynyt kaikenmaailman kelokäkkäröihin!


Palatessamme tuvalle, teimme vielä iltaruuan ja yritimme kuluttaa aikaa. Nukkumaan ei kannata ruveta lian aikaisin, ettei heräile jo yöstä..
No kahdeksan jäljiltä Marjo lähti telttaan, ja minä jäin lukemaan ylälaverille. 
Kävin vielä huussissa yhdeksän aikaan, ja ai että mikä yllätys minua odotti keskellä "erämaata". Revontulet!!
Ihmettelin, miten täällä on näin valoisaa, ja kun katsoin taivaalle, häkellyin. Tämä oli niin odottamaton yllätys, sillä näin nyt ensimmäisen kerran ikinä pohjoisen revontulet!
(Sillä en ikinä ole hereillä, kun niitä yleensä voisi lähteä katselemaan..😄)
Voi sitä onnen tunnetta, siellä pihalla yksin ihmetellen tätä maagisen kaunista Lapin luonnon elämää.

Lauantai aamu tuvalla otettiin rauhallisesti. Lähdimme liikenteeseen vasta 11 aikaan. Tämä päivä oli kyllä ikimuistoisin kaikenlaisten kommellusten saattelemana. Oltiin nimittäin varsinaisia eräopas opiskelijoita, sillä emme tulkinneet karttaa ollenkaan oikein..
No tähän saattoi vaikuttaa tuvalta suuntaava hämärä opastekyltti, jonka seurauksena luulimme seuraavalle etapille olevan matkaa 7 kilometriä.
Todellisuudessa kävelimme kuitenkin päivän aikana 20 kilometriä! 
Kyltti oli ikivanha, ja siinä oleva Taajostupa oli palanut maan tasalle jo kymmenen vuotta sitten. Mutta Taajoslaavu on olemassa, jonne olimme menossa, mutta sinne on matkaa ainakin tuplasti enemmän. 

Kieltämättä jo melko alussa ihmettelinkin, miten tämä matka tuntuu vain kestävän. Parin tunnin päästä saavuimme poromiesten kämpille, emmekä vielä siinäkään vaiheessa tajunneet katsoa karttaa hieman tarkemmin. 
Läksimme vain ajatuksella, että tästä on enää vain pieni hyppäys sinne laavulle.
No kun tunteja vain kului, eikä laavua näkynyt, aloin jo olla varma, että jotain tässä on pielessä. Että ollaan varmaan lähdetty poikkemaan sitten suunnalta.
Päätettiin pitää lounastauko, silloin hoksattiin laskea vasta kartasta kilometrit ja laskettiin yks plus yks 😄
No, näinhän sitä parhaiten oppii, joten tämä oli mitä mainioin opetus. 
Ja mitään huolta meillä ei missään vaiheessa ollut, koska kannoimme kuitenkin telttoja mukana, joten pystyisimme tarvittaessa leiriytymään minne vain. Reittikin oli ollut todella kaunista kuljettavaa pääosin. 


Poromiesten eräkämppä. Ja mun tulevaisuuden elämää.. ;D

Kyseiselle Taajoslaavulle saavuimme illalla viideltä. Olimme päättäneet mennä yöksi Luulammen (päivä)tuvalle. Riemuitsimme, että sinne ei ole enää kuin kolme kilsaa ja olemme tunnissa perillä. Haha, paitsi...
Emme taaskaan olleet katsoneet karttaa riittävän tarkasti, sillä heti alkuun tulikin joen ylitys. Nooh, ei auttanut, kengät ja sukat pois ja talsimaan hyiseen veteen. 
Ylitys sujui hyvin, ja voi sitä riemun määrää taas :)
Kunnes, muutama sata metri ennen tupaa, TAAS joen ylitys. Enää ei naurattanut. Oltiin väsyneitä, nälissään ja minäkin siinä kuumeisena edelleen. 
No ei muuta kuin yli. Ja riemunkiljahdukset perään 😄
Kun saavuimme tuvalle, huomasimme kyseessä olevan iso infotupa, jossa kahvilat ja kaikki. Ei auta, yöksi jäämme. Alkoi olla jo pimeää, ja seuraavalle tuvalle olisi ollut matkaa neljä kilometriä. Nyt oli olo, että ihan sama missä nukkuisimme, kunhan olisi edes vähän lämpöisää.
Eka ylitys meni vielä hilpeissä tunnelmissa
Toinen ei.. :D

Tuvassa oli kuitenkin keskellä iso avotulitakka sekä pieni kamiina. Penkeistä saimme yhteen laitettuina tehtyä hyvät laverit. 
Yllätyksenä paikalle saapui vielä retkeilijä kymmenvuotiaan lapsen kanssa, joten iloista seuraa saimme illaksi vielä. He tosin nukkuivat teltassa, mutta olivat varautuneet jos tarvitsee tulla sisälle nukkumaan. Tämä huojensi mieltä, että "voihan" täälläkin hyvin nukkua. 
Itse sain nukuttua sinä yönä ekan kerran reissulla lähes täydellisesti. Aloin siis hiljalleen paranemaan, päivän rankkuudesta huolimatta. 

Viimeisenä vaelluspäivänä, eli sunnuntaina oli päivä jokseenkin ankean harmaa. Vettäkin tihutteli. Toisaalta hyvä niin, eipähän jää aina liian ruusuiset mielikuvat Lapin luonnosta. Harmaata se on myös toisinaan täällä. 
Matkaa meillä oli jäljellä vielä 10 kilsaa Saariselälle, ja tämä tuntui itselleni ikuisuudelta. Tuntui, että hengästyin pienestäkin, joten pikkupausseja tuli pidettyä tiuhaan. 
Reittikin oli lähes koko matkaltaan hiihtolatua, eli leveää tietä. Joten sitä kymmenen kilsaaa tihkusateessa, niin ilmankos mieliala ei kovin korkealla ollut 😄

Mutta kun lopulta saavuimme, olo oli kuin voittajilla konsanaan. Etsimme heti käsiimme ruokaravintolan, ja ainut vaihtoehto olikin Kauppakeskus Kuukkelin ravintola. Kaikki muut olivat tosiaan suljettu. 
Tilasimme poroburgerit, ja kyllä maistui. Jälkkäriksi vieläpä pullat.
Vietimme aikaa ravintolassa istuen muutaman tunnin, ennen kuin bussi lähti kohti Rovaniemeä. 

Hiljaisen lokakuun vaellus UKK:ssa oli kaikesta huolimatta enemmän kuin onnistunut. Mieletön reissu! Ehdottomasti hyvä aika vaeltaa. Varsinkin näin alkukuusta, kun lunta ei todennäköisesti ole vielä mahdoton määrä.

Ja P.S Junassa nukuin jo kuin tukki, ja kotiin saapuessa olin jo tervehtynyt täysin 😄


Ensilumi!
Metsäläinen
Tunnelmavalot olivat mukana
Pukemista joen ylityksen jälkeen
<3