sunnuntai 12. syyskuuta 2021

Lakjärven retki

Koska heräsin jo muutama tunti sitten, ulkona on pimeää ja sataa vettä kaatamalla, ehdinpä hyvin rustailemaan toisenkin postauksen :) Koitan vähäisistä yöunista huolimatta, tänään saada tehtyä parin viikon päässä olevan näyttöpäivääni varten vielä viime hetken suunnitelmat ja valmistautumiset paperille ylös.

Mutta nyt aiheeseen.. Läksin siis pikku syysretkelle Kurjenrahkan kansallispuistoon. Tänä syksynä ei tule lähdettyä Lapin ruskaa ihastelemaan muutamista syistä johtuen, joten koetan käydä lähiretkillä aina kun mieli tekee. Jätin auton tuttuun tapaan Kurjenpesälle ja sieltä tallustelin noin seitsemän kilometrin matkan Lakjärvelle. Ihastuin paikkaan siellä viime kevään (susi) retkellä ollessani, sillä Lakjärvellä huokuu tietynlainen erämaatyyppinen fiilis. Ja kun vieläpä arkena menee, saa hyvin todennäköisesti olla ihan rauhassa. 
Otin "kesätelttani" matkaan, josta voipi ihailla puiden latvoja ja tähtitaivasta.


Ilta oli kaunis kävellä, aurinko paistoi, ehkä jopa turhankin lämpimästi sillä mittari oli kahdenkymmenen hujakoilla. Saavuin kuuden jäljiltä perille, pystytin teltan ja nautiskelin hiljaisuudesta. Olin varannut iltaruuaksi pyttipannua ja jälkkäriksi suklaapatukan. Tällä kertaa en tehnyt mitään ihmeellisiä luontohavaintoja, jokunen kurki piti suolla ääntä ja käpytikka nakutteli puussa. Yhdeksän aikoihin valmistauduin nukkumaan, sillä siinä kohtaan väsyttikin jo mukavasti. Yllätyksenä aloin kuitenkin kuulemaan ihmisten ääniä läheiseltä laavulta, ja olin ihan ihmeissäni kuka sinne pimeän aikaan vasta saapuu. Minun oli pakko kömpiä teltasta ulos ja lähteä otsalampun turvin tarkastamaan tilanne. En muuten olisi saanut millään nukuttua.. No, sieltä onneksi löytyi vain kaksi naisretkeilijää, jotka olivat hieman eksyneet matkalla ja siksi saapuivat näin myöhään. Toivottelin heille hyvät yöt ja läksin itse rauhallisin mielin takaisin telttaan nukkumaan.

Nukuin yön suht hyvin, oli aika lämmin. Puoli kuuden maissa heräilin ja ihastelin aamuhämyistä Lakjärveä (joka oikeasti on pienehkö suolampi). Hetken päästä tein aamupalaa ja hiljalleen aloin pakkaamaan. Kello taisi olla kahdeksan, kun lähdin kävelemään takaisin kohti autoa. 
Retki oli onnistunut ja syksyn värejäkin alkaa jo täälläkin olemaan. 






Häähumua Helsingissä

Olimme viime viikonloppuna Helsingissä yhden yön juhlistamassa ystävien hääjuhlaa. Itse vihkiminen tapahtui jo maaliskuussa muutaman vieraan voimin, koska korona, mutta nyt hääpari halusi järjestää ystävilleen rennon illanvieton hotelli Clarionissa. Me otimme naapurihotellista huoneen, kun ei viitsinyt yötä vasten kotiinkaan lähteä ajamaan. 

Saavuimme lauantai iltapäivästä Helsinkiin, huilasimme hetken huoneessa ja aloimme laittautua. Matkalla Clarioniin, haimme pienet välipalapitsat lähikaupasta, jotka söimme puiston penkillä juhlavaatteissamme. Juhlassa oli tarjolla pieniä cocktailpaloja sekä tilasipa hääpari muutaman pitsan iltapalaksi vielä. Ilta oli oikein mukava, rentoa seurustelua, pientä häävisailua sekä kuvasarja hääparin juhlapäivästä. Me läksimme kymmenen tienoilla omaan hotelliin, seuraavana päivänä oli kuitenkin kiva olla ihan skarppina.

Heräilin tottuun tapaan jo kuuden maissa. Ihastelin auringonnousua hotellin parvekkeelta sekä läksin pienelle aamukävelylle. Kuvittelin, että Helsinki olisi hiljainen sunnuntai aamuna ennen kello seitsemää, mutta yllättävän paljon liikettä ja ääniä oli kuitenkin. Aamukävely kaupungissa, muistutti kiitollisuudesta saadessani asua hiljaisella maaseudulla. 

Jahka Markku heräili, kävimme nauttimassa runsaan aamupalan (jostain syystä hotellin aamupalalla ei ollut karjalanpiirakoita! 😀) sekä yhdessä vielä käppäilemässä kaduilla ennen kotiin lähtöä. Kotona sitten odottikin sama hulivilinä mitä lähtiessä oli. Iskä oli ollut meillä koiranvahteina ja ihan kivasti oli mennyt pennun kanssakin :)

Clarion
Pitsaslicet puistossa
Me <3

Helsingin aamu