'En tiedä voinko edes sanoin kuvailla kuinka kiitollinen olen, miten Airi kuului elämääni siitä asti kun olin kuusi vuotias ja hänestä tuli minun ja veljeni hoitotäti. Airista tuli minulle eräänlainen äitihahmo ja suuri tuki ja turva elämänpolulla. Kun virallinen hoitosuhde päättyi täyttäessäni kymmenen, mikään ei kuitenkaan muuttunut. Airi jäi elämäämme ja Airin koti oli meille kuin toinen koti. Menimme usein sinne koulun jälkeen kavereineen ja Airi teki koko porukalle ruokaa ja sitten pelattiin pihalla jalkapalloa. Se oli meidän juttu ja se pallo on edelleen minulla tallessa.
Yhteydenpito ei välillämme koskaan katkennut ja hän piti minusta huolta vaikka olin jo aikuinen vaikken varmasti ikinä hänen silmissään. Vielä viimeiseen asti hän jaksoi huolehtia minusta eikä halunnut että murhetun hänen puolestaan. Hän usein sanoi minulle että olen taivaanlahja hänelle ja minä sanon samaa hänestä.
Jos jonkin opin häneltä toivon saavani, on se rohkeus elää omanlaistaan elämää ja nähdä kaikki ja ajatella kaikesta aina niin hyväntahtoisesti.
Hyvä me.'
