tiistai 8. syyskuuta 2015

Hidasta!

Olen alkanut opetetella etenemään uusilla vaihteilla. Nimittäin hitaammilla sellaisilla. Aina kun tulee sana "kiire" päähäni, hidastan tietoisesti.
Ja tuo sana normaalisti pongahtaa usein. Ja olen totaalisen kyllästynyt kiireeseen.
Tyypillisesti vapaapäivinäkin ensimmäinen ajatus kun herää on kiire. Minne?

Tänäänkin ensimmäinen sovittu meno on vasta iltapäivällä kun treffaan kaveria kaupungilla ennen koulua mutta siihen asti, ei mitään. Silti kun avasin silmät, olo oli kuin pehvaan ammutulla karhulla..
Kunnes pysähdyin. Tänään en ryntääkään ulos aamulenkille vaan aloitan päiväni hitailla venyttelyillä ja rullailulla jonka jälkeen aamupalaa ja rauhassa lueskellen päivän lehti. Hyvältä tuntuu, hyvä mieli :)



Opiskelut ovat alkaneet kovassa tahdissa, pitää pysyä vain mukana. Olen todella innoissaan alasta joten mielellään tulee luettua ja päntättyä paljon. Ensimmäinen tenttikin jo häämöttää kuukauden päästä. Lukemisen lisäksi pitää harjoitella käytäntöä, ja paljon.
Onneksi minulta löytyy ystäviä jotka kernaasti tulevat harjoitusasiakkaiksi sekä aivan mahtavaa oli kun sunnuntaina sain harjoitella kaverin kanssa joka on itse valmistunut alalta niin häneltä sain hyvää opastusta :)


Oman pöydänkin saan ihan kohta, kävi todella hyvä tuuri! Eilen illemmalla olin kävelytreffeillä kaverin kanssa ja tuli puhetta hierontapöydistä niin hällä sattuikin olemaan sellainen pari kertaa käytetty ihan jouten, joten minäpä saan siitä sitten hyvän pöydän itselleni. 
Jahka kun saan tapettihommat valmiiksi, teen olohuoneen toiseen päätyyn rauhallisen hierontanurkkauksen, jeii :)

Upea maisemareitti Aurajoen rannoilla





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti