lauantai 6. elokuuta 2016

Karmarock 25

Eli joo, viikko sitten lauantaina tuli lähdettyä festareille. Harjavaltaan, Karmarockiin. Mähän en oo mikään innokas festarikoluaja, enkä varsinkaan telttamajoituksella mutta kun yks ystävä pyysi mukaan ja mulla sattui olee vapaa viikonloppu niin mikä ettei. 
No, asiaan vaikutti muutama seikka. 
Ainakin se, kun Karmarock on siitä erikoinen festari, ettei se julkaise esiintyjiä kuin vasta keikan alkaessa. Niin jännää ja hauska idea!
Tällöin tulee lähdettyä nimenomaan festarifiiliksen takia, eikä vain lempparibändien takia.

Toka juttu, festarit on pienet. Hyvin pienet, jos vertaa vaikka Ruisrockiin.
Mä diggasin siitä. Innostuin vielä enemmän kun oikeesti näin kuinka pieni alue oli.
Tälläiselle pienestä maalaiskylästä lähtöiselle tuli heti kotoisat oltavat. 
Festarit ja järjestäjät olivat rennot. Ei turhaa mussuttamista ja sääntöjä. Ja silti, itse en ainakaan havainnut mitään häiriköintiä missään. 
Omia eväitä sai tuoda mukana ja nauttia niitä pikniktyylisesti, niinkuin mekin tehtiin. Yöpyminen alueen viereisellä nurmikentällä oli ilmaista. 
Kiitos säteilevälle ystävälleni festareista ;)

Esiintyjät olivat ihan hyviä. Mä nyt en ole mikään kova minkään bändien fanittaja, silti tiesin suurimman osan esiintyjistä. Ja meno keikoilla oli hyvä, se on pääasia.
Kierreltiin alueella ottamassa paljon kuvia festarikansasta ja juteltiin tyypeille. 
Suurin osa oli rockhenkisiä joten melko tummanpuhuva yleisilme, mutta olihan siellä muutamia erilaisen hauskoja festarityylejä.

Entäs se telttailu sitten. No, olin koko kesän haaveillut telttailusta niin tulipahan sekin nyt toteutettua samalla. Ei ehkä mikään parhain telttakokemukseni mutta festareillahan nyt oltiin :D Se kuuluu asiaan.
Kaikenkaikkiaan, onnistunut reissu. Tässä yhdistyi kivasti rentoilu, piknikkeily, musiikki, kesäpäivä mikä jatkui yöhön ja hyvä fiilis!
Karmarock 2016

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti