tiistai 13. kesäkuuta 2017

Sasta 64 Wild-vaellus

Kolme päivää, kaksi yötä ja 50 kilometriä takana Pohjois-Karjalassa. 
Huikea kokemus!
Olen niin tyytyväinen että tuli lähdettyä tälle palkintoreissulle. Paljon uusia kokemuksia, erilaista vaeltamista, onnistumisen tunteita sekä ennenkaikkea sai olla hetken luonnon armoilla pärjäten vain sillä mitä oli mukana.
Markun ansiosta olin pakannut rinkan fiksusti eikä mulla ollut oikeastaan mitään ylimääräistä. No, kevyttä takkia en tarvinnut kertaakaan mutta keleistä ei koskaan tiedä..
Rinkka painoi noin 13 kiloa. Kyllähän se tuntui raskaalta mutta kertaakaan ei tullut sellaista oloa ettenkö jaksaisi kantaa. Päivä päivältä se helpottikin kun kroppa tottui siihen.
Pientä naposteltavaa olisi ehkä saanut olla enemmän mutta rusinat ja kolme suklaapatukkaa riittivät just ja just. Aterioina oli kuivaruokaa ja leipää.
Ja ai että sitä tunnetta kun vihdoin saavut leiripaikalle ja alat pystyttää telttaa samalla syöden suklaata rankan vaeltamisen jälkeen. Ah!

Tästä se lähtee!

Itse vaelluksesta sai ehkä hieman hintsusti infoa tai epämääräistä ja jopa vääränlaista ennen tapahtumaa.
Mutta eipä se menoa liikoja haitannut. Kunhan kulki avoimin mielin ja piti mielen hyvänä keskittymällä positiivisiin asioihin kuten ympäristöön missä ollaan niin en itse jaksanut stressata moisista. Ja sitäpaitsi, koskaan ei tiedä mitä yllätyksiä vaelluksilla muutenkaan tulee vastaan niin ihan hyvä vain ettei kaikki kulkenut käsikirjoituksen mukaan vaan piti sopeutua siihen mitä on. Esim. vettä saa puroistakin.

Vaellus oli tyypiltään erämaavaellus. Eli merkittyjä reittejä ei juurikaan kuljettu vaan kaikille annettiin kartta mistä sai sitten katsoa sopivan reitin itselleen. Myös oppaan mukana sai kulkea.
Porukat hajaantuivat ja kulkivat pienissä ryhmissä. Yksinkin jokunen siellä taisi talsia.
Ensimmäisenä päivänä maasto oli lähes kokonaan umpimetsää. Eli melkoisen raskas kulkea. Luntakin oli sielä täälä. 
Paljon oli korkeuseroja, puroja ja ojia ylitettävänä sekä suota, suota ja suota.
Sitä piisasi.
Minusta huikein kokemus oli ylittää laaja suoalue ihan vain kävelemällä yli, siitä huolimatta että jalat kastuivat litimäriksi. Koska normaalisti soilla menee pitkospuut joita pitkin kuljetaan nii tää oli just sitä erämeininkiä.

 
Suon ylitys

Tokana päivänä meidän reitti kulki pääosin metsäteitä pitkin. Ei siinä mitään, hyvää harjoitusta se on tasaisellakin kulkea rinkka selässä ja matkaa kuitenkin kertyi sinä päivänä 23 kilsaa.
Eikä mikään helppo reitti sekään, paljon oli mäkiä taas.
Sain jälleen olla tyytyväinen hyvään kuntooni. Reipasta tahtia painelin menemään ilman sen kummempia vaurioita. Yhtään rakkoa ei tullut eikä nestehukkaa vaikka aurinko porotteli kuumasti eikä nälkä vaivannut. 
Ainoastaan polvi meni tohjoksi ekan päivän jälkeen etten illalla saanut sitä enää liikuteltua kun teki niin kipeää mutta viruttaminen kylmässä järvessä ja burana teki terää niin että aamulla olin jo toipunut rasituksesta.

Kolmantena päivänä valkattiin reitiksi lisäksi myös merkittyä polkua jotta päästiin ihailemaan upeita harjumaisemia. Kannatti kulkea vähän ekstraa, oli niin komian näköistä.
Vieläkö olisi ylhäältä harjulta nähnyt alas suolle karhun tai ahman kulkevan niin avot! Mutta se olisi niin harvinainen tuuri.
Erämaassa kun oltiin niin suden, ilveksen ja karhun jälkiä tosin näkyi sekä hirvenraato.
Hienoja kokemuksia nekin.

Tetrijärven kierrokselta

Leiriytyminen tapahtui omilla teltoilla ja nämä leirihetket olivat mulle parasta antia. Fiilistelijä kun olen, valkkasin tietysti telttapaikan sen mukaan missä on parhaimmat maisemat aamuja ajatellen ja omaa rauhaa.
Nousin aamuisin ihan tarkoituksella aikaisin jotta sain viettää oman rauhallisen aamuhetken hiljaisuudessa vain katsellen kaunista maisemaa. 
Sunnuntai aamuna olin pystyssä jo puoliviiden aikaan ja vitsit sitä tunnetta minkä saa kun herää keskellä uneliasta luontoa.
Huomasin muuten, että olen ihan samanlainen puurtaja niin arjessa kuin vaikka vaelluksella. Ensin pitää tehdä päivän raskaat työt pois alta ja vasta sen jälkeen suon itselleni levon.

Sainkin hieman ihmetystä miten ensinnäkin jaksan kulkea niin reippaasti ja miten muka pystyn nauttimaan samalla ympäristöstä. No, minun tapani on se, että suljen mielellään kaiken muun pois, kuten kanssavaeltajat ja kuljen mieluummin yksinään vähän matkan päässä. Näin näen ja kuulen vain luonnossa olevia asioita enkä muiden keskusteluita. Olen vähän erakko sen suhteen mutta saan niin paljon hyvää fiilistä metsästä että haluan keskittyä siihen sataprosenttisesti.
Kuljen yksin, olematta kuitenkaan yksin mutta ei tarvitse olla läsnä kenellekään. 

Yöpymisiä jännitin tietysti miten sujuu mutta kohtuuhyvin meni. Heräilyjä oli mutta ei tarvinnut paljoa pyöriä kun uni taas tuli.
Toisena iltana rantaan oltiin pystytetty telttasauna ja kyllä maistui löylyt ja järvipulahdukset pitkän päivän jälkeen. Sen jälkeen kokkailin ruokaa niin eipä unta tarvinnut  kauaa odotella.
Makuupussi oli jo vähän liiankin kuuma, yölämpötila oli kaiketi jotain 10 astetta ja toisena yönä tulin jo pussista ulos kun oli niin lämmin.

Lähdin tänne reissulle kokeilemaan rajojani ja ne kyllä ylittyi roimasti. Ehdottomasti uskon että selviydyn myös yksin yön yli vaelluksesta mitä olisi tarkoitus tässä kesän aikana kokeilla.



Parhain fiilis leirielämästä mulle tulee siitä, kun on mukana vain ne tarvittavat joilla pitää pärjätä. Ei ole mitään hienouksia, ylellisyyksiä tai puhtautta vaan ollaan rymyisiä, kyykyllä käydään pusikossa, hiet pestään järvessä ja ruoka tehdään ulkona.
Tekee hyvää elää välillä vähän vähemmälläkin.
Ehdottomasti antoisat kolme päivää. Kohokohdat mulle oli suon ylitys, tunnelmat leirillä ja vikan päivän maisemat. 
Sasta 64⁰ Wild oli hieno kokemus ja hyvä mahdollisuus kokea erämaatyylinen vaellus turvallisesti.
Porukka vaelluksella oli mukavaa ja hauskaa sakkia ja jokainen tuntui osaavan selviytyä kommelluksista hyvällä rennolla asenteella.
Meinaan asennetta ja kestävää luonteenlujuutta erämaavaelluksilla tarvitaan.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti