tiistai 26. joulukuuta 2017

Torronsuon päiväretki

Tänään lähdimme Torronsuon kansallispuistoon retkeilemään. Kumpikaan meistä ei ollut aiemmin siellä käynyt mutta katseltiin etukäteen että kymmenen kilometrin rengasreitti on mahdollista tehdä vaikka reitti sisältää melko paljon tiellä kulkemista.  
Aloitimme reitin Kiljamon parkkipaikalta vastapäivään joten näin kuljimme ensin tylsät tienpätkät pois. Ja tosiaan, päälle kilometrin kuljetaan maantien laitaan ja siitä käännytään Torron kylän raitille ja se itseasiassa oli ihan mukava hiekkatie kuljeskella katsellen vanhoja taloja.
Tämän jälkeen alkaakin sitten metsäosuus. 
Reitin puolessa välissä sijaitsee Idänpäänkallion hieno laavu ja näkötorni jossa pidimme evästauon. Perinteisesti meillä oli mukana mun lemppari vaellusruokaa eli hernekeittoa ja tällä kertaa paistimme myös lettuja jälkkäriksi. Nams :)


Tauon jälkeen jatkoimme matkaa. Laavun jälkeen kuljetaan vielä jonkin aikaa metsäpolkuja pitkin (ja pieni pätkä hiekkatietä..) kunnes sitten lopulta alkaa suon ylitys. Pitkospuita riittänee mukavasti parin kilometrin matka ja vaikka tieosuuksia on runsaasti, korvaa tämä komea suo kyllä harmistuksen siitä. 
Tosin ei huono vaihtoehto sekään, jos päättää kulkea vain edestakaisin pitkospuita pitkin laavulle. Kyllä niitä maisemia jaksaa katsella kahteen kertaan ;)
Pitkospuiden päätyttyä ennen parkkialuetta löytyy vielä toinen näkötorni sekä nuotiopaikka.
Neljä tuntia meillä meni yhteensä tähän kierrokseen evästaukoineen ja hyvin pääsi kulkemaan hieman jäisestä kelistä huolimatta.
Ehdottomasti pitää tulla uudestaan ihastelemaan valtavaa suoaluetta myös kesällä.

Idänpäänkallion laavu
Joululahja reppu <3
Joulukinkun jämät hyötykäyttöön :p

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti