lauantai 23. kesäkuuta 2018

Meidän juhannus

Ihanaa juhannuksen viettoa meillä täällä maaseudun rauhassa. Sanoinkin saunatovereille kun eilen olimme Savojärvellä Auran kunnan virkistyskeskuksessa juhannus saunassa, kuinka ihanaa on olla täällä rauhan tyyssijassa, kuin vaikka metelissä jossain festareilla. 
Saimme upeasti mökkitunnelmaa kyseisen paikan saunassa kun pesutkin tapahtuivat vanhan tyylisesti vadeilla ja kauhalla kaataen vettä niskaan. Järvivesi oli melko vilpoista mutta virkistävää. Kannatti lähteä! Arvostan kun vapaaehtoiset lämmittävät saunaa myös näin juhannuksen alla :) Itsekin haluaisin tehdä joskus jotain vastaavaa.

Kävimme saunomisen jälkeen hiljattain avatussa Kuhankuonon puodissa juomassa raparperimehua sekä nauttimassa pientä syötävää villiruokaleivoksien muodossa. Niin hyvää. Puodissa on myös myynnissä paikallisia design-tuotteita ja Markku ostikin sieltä minulle ja itselleen saman suunnittelijan kaulakorut. Itse ihastelin ruostevärjättyä esimekkoa, mutta ainakin toistaiseksi maltoin jättää hyllyyn..

Meidän juhannus

Kotiin päästyämme lämmitimme pirtin, jossa nautiskelimme juhannuksen herkkuja. Puuhellalla onnistui mainiosti kokkaamaan pannulla pihvejä. Meillä oli myös uusia perunoita, salaattia sekä tietysti ryynimakkaraa. Jälkkäriksi oli jäätelöä ja tuoreita mansikoita.
Tulimme tulokseen, että piilopirtti on kyllä täydellinen kesänviettopaikka. 
Vietin itse myös yöni ensimmäistä kertaa pirtissä ja ai että mitenkä nukuinkin hyvin. Aamulla heräsin auringonpaisteeseen sekä rastaiden pitämään aamusinfoniaan 😄
Loikoilin tovin sängyssä ennen kuin raaskin nousta. Siellä kun on niin heppoiset seinät, oli ihanaa kuunnella luonnon ääniä.
Niin, ja nukuin yksin koska toistaiseksi siellä on vain kapea sänky. Etsinnässä on sellainen vanhanaikainen puulaverisohva, jossa molemmat mahtuisi nukkumaan. 

Eilen tosiaan vietimme leppoisaa päivää mutta tänään olemme taas ahkeroineet. Markku on repinyt talon takaseinän vanhat laudoitukset ja minä taas roudannut niitä pois. Ajoin myös nurmikkoa, siivosin molemmat autot (koska pian starttaa road trip!), tein raparperipiirakkaa sekä aloitin reissupakkaamisen. Olen super innoissani tulevasta reissustamme jonka kaikkea määränpäitä emme edes tiedä vielä! Aiomme kulkea fiiliksen mukaan :)

Piilopirtti <3

Kuhankuonon puodin tarjoilut

Juhannuspäivän aamu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti