Rakas koti

Meillä on nyt noin puolitoista vuotta yhteistä eloa meidän kodissamme täällä maaseudulla. Vaikka olen aina halunnut asua tälläisessä missä me nyt asumme, eli vanha rintamamiestalo navettoineen, peltojen keskellä sekä lukemattomien hiekkateiden äärellä, kotimme ei ollut minulle rakkautta ensisilmäyksellä. Tottakai olin haltioissani ja aivan ihastuksissani sekä muuttamisesta ikionnellinen mutta vasta viime viikolla sanoin sen ääneen. "Nyt olen rakastunut taloomme". 
Tämä syvällisempi ajattelu lähti oikeastaan siitä, kun meillä on kaukainen haave muuttaa jonain päivänä pohjoiseen. 
Sen sijaan, että jäisin odottamaan tätä haavetta, päätin keskittyä nykyhetkeen. Eli siihen mitä mulla on. Ja kas, huomasin asuvani nyt (myös) haaveideni talossa. Ja haluan asua ja elää tässä juuri nyt, kuin muuta ei olisi. Päivä kerrallaan, täydellä tunteella. 

Maisemaa kasvimaalta

No mitäs taloomme ja elämäämme kuuluu tällä hetkellä? 
Oikeastaan, paljon puuhailuja pihalla. Markku häärää talon ulkorakenteiden kimpussa, korjaa ja vaihtaa vanhaa puuta uudempaan. Ja samalla kun kerran ulkolaudoitusta vaihdetaan, tuli tietenkin ajatus uudesta väristä seinille. Hetken pohdimme eri vaihtoehtoja mutta meille lopulta ainut valinta rakkaalle kodillemme on tietysti perinteinen punamulta. Enkä voisi olla iloisempi tästä. 
Muistan aina, miten olen lapsesta asti hokenut "punainen tupa ja perunamaa", siinä on haaveiden kotini <3
Tosin, perunat taitaa jäädä haaveeksi tänä kesänä koska toissayönä vallinnut pakkanen(!) palellutti perunan varret. Harmittaa ihan vietävästi. En olisi uskonut että miinuksen puolelle mittari laskee, joten siksi en varautunut harsoilla. No, minkäs teet.

Minä olen vuorostani ahkeroinut kesähuoneessa alias piilopirtissäni. Olen nyt saanut maalattua seinät ja huomenna on lattian vuoro. Oon ihan innoissani kuinka hieno siitä huoneesta tulee! 
Ai niin, ja seiniä maalatessa kuuntelin 50 ja 60 luvun musiikkia ihan fiiliksissä ja pohdin aikaa kun talon alkuperäiset asukkaat, silloin oleva nuoripari tätä itselleen rakensivat. Ja nyt, 60 vuotta myöhemmin, me olemme täällä onnellisina. 

Ahkerasta remontoinnista huolimatta, pidämme pieniä hetkiä jolloin vain olemme. Olen myös tehnyt kivoja arjen piristyshetkiä, kuten pikniktyylistä ruokailua ihan vaan pihalla hommien lomassa. 
Kävin myös muutaman kerran heppailemassa naapurissa mikä oli aivan ihanaa ja sai minutkin haaveilemaan omasta hepasta omalla pihalla. No, vaikka se olisikin kuinka ihanaa tahansa, tiedän kuinka paljon hevonen vaatii sitoutumista eikä sellaista viedä hoitoon niin kuin Sisua, jäänee tämä ajatus vain haaveeksi. Olen kuitenkin sellainen viipeltäjä vieläkin vaikka paljon kotona nykyään tykkään vaan ollakin. 

Sisätiloissa ei olla paljoa nyt aikaa vietetty mutta olohuoneeni on enää viimeistä sisustuksellista silausta vailla ja sitten se on valmis. Harkitsen parhaillaan pitäisikö ottaa minun pieni teeveeni sieltä kokonaan pois (rumentamasta) kun en oikeastaan koskaan sitä katsele. Jotenkin tuntuu että tuommoinen turha telkkari tuo epävireistä tunnelmaa muuten niin rauhoittavaan ja luonnonläheiseen sisustukseen. 
Joo, kyllä minä sen poistan. Nyt se idea iski 😄
Mutta nyt vielä Sisun kanssa iltalenkille ja sitten nukkumaan ja innolla viikonloppuun jonka vietämme ihan vain kotosalla 💓