sunnuntai 19. elokuuta 2018

Elojuhlat

Kesä on nyt saanut päätöksen ainakin minun mieleni osalta kun eilen pidimme meidän sadonkorjuu Elojuhlat. Nyt olen itselleni antanut rauhan hiljentää tahtia ja nauttia loppukesän viimeisistä lämpimistä päivistä ilman kiireen ja väsymyksen tuntua. 
Nyt voin hyvillä mielin alkaa käpertymään kuoreeni ja alkaa valmistautua hiljalleen pimeneviin päiviin.
Oli ihana nähdä ystäviä, oli ihana järjestää juhlat. Oli ihana nähdä ja kuulla kuinka kaikki viihtyivät ja nauttivat. 
Saimme jälleen kiitosta hyvistä kemuista ja kauniita sanoja kodistamme. Se jos mikä, tuo iloa ja hyvää mieltä meille.


Vieraat saapuivat päivän aikana omaan tahtiinsa ja olimme valjastaneet ladon jälleen juhlakuosiin. Tarjosimme sadonkorjuu kasvisten mukaisesti ruokaisan salaatin sekä pitsaa, muita herkkuja unohtamatta sekä tietysti hieman ilojuomaa.
Navettasauna oli lämmin ja ukot siellä viihtyivätkin hyvän tovin. Varsinaista ohjelmaa meillä ei tänä vuonna ollut mutta poijaat kyllä keksivät mopopyörän, jolla päristelivät hiekkateillä menemään!
Illan pimetessä ja viilentyessä, siirryimme grillikotaan paistamaan makkaraa ja kovimmat juhlijat kuulemma olivat viihtyneet nuotion äärellä aamuviiteen saakka! 

Viisi vierasta jäi meille yökylään, ja hyvinhän meillä täällä tilaa riittää. Kannettiin lisävuoteeksi ladosta hetekka sisälle yhdelle nukkujalle ja oli kuulemma parhaat unet ikinä.
Myös piilopirtissä oli ollut oikein hyvä yöpyä.

Myöhäisen aamiaisen jälkeen alkoivat yöpyjät hiljalleen lähteä kotimatkalle ja me olemme viettäneet rauhallista lepopäivää. 
Ja taidanpa tosiaan ottaa huomennakin ihan iisisti.

Elojuhlille!
Poikien huvit..
Väsynyt juhlija
Onnelliset emäntä ja isäntä <3

2 kommenttia:

  1. Mikä mahtava syy juhlia, ja onnistuneet juhlat. Ihania tunnelmakuvia – heti helpottaa kesän hyvästely näissä tunnelmissa.

    VastaaPoista