lauantai 27. lokakuuta 2018

Talven odotusta

Kylläpä aika rientää. Marraskuu ihan nurkan takana. Mulle marraskuu on aina se pahin, johtuen pimeydestä ja yleensä melko vesisateisista päivistä. 
Tänä vuonna ajattelin aloittaa jouluvalmistelut heti jo marraskuun alussa, joten ehkäpä se piristää ja samalla unhoittaa ankean kuukauden.
Meinaan myös olla super reipas, ja hoitaa kaikki joululahjat ja kortit hyvissä ajoin, jotta voisi kerrankin olla huoleton ja stressitön itse joulukuussa 😄 Saas nähdä onnistunko.

Nyt viikonlopuksi on luvattu suht mukavaa keliä, kylmää tosin mutta aurinkoista. Siispä lähdemme vielä tänään yön yli retkelle! Panostamme retkellä hyvään ruokaan ja rentoiluun. Ei niinkään kilometreihin. Itseasiassa reitti tuolla minne lähdemme, ei taida kymmentä kilometriä pidempi edes olla. 
Laavulla on tarkoitus yöpyä, mikäli tilaa vain on, mutta riippumatto lähtee matkaan myös.
Sekä myös lämmintä vaatetta. Ja minä taidan ottaa varuilta tuplamakuupussin kun kuitenkin paleltaa.


Eilen tuli vietettyä messupäivää äitini kanssa kun kävimme perinteisesti Osaava nainen messuilla Turussa. Mitään ihmeellistä ei messuilta tänä vuonna tarttunut mutta arvontoihin tuli osallistuttua joten niitä nyt sitten jännäämään. 
Messuilta läksimme myöhäiselle lounaalle Turun linnaan. Siellä linnan kätköissä hieman ehkä piilossa sijaitsee viihtyisä ja rauhallinen ravintola.

Illalla kävin vielä saunomassa ja pulahtamassa lammella, josta olikin oikein ihana aloittaa viikonlopun vapaapäivät.
Nyt aion vielä ennen retkeämme mennä haravointipuuhiin, tai oikeastaan keräämään vaan lehtikasat pois mitkä Markku tuossa eräänä päivänä oli haravoinut :)

Tälläinen sydäntulimeri mua odotti eilen pihalla <3

Turun linna


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti