keskiviikko 18. joulukuuta 2019

Märkä joulukuu

Ihan mahdoton tätä vesisadetta! 
En muista milloin olisi näin paljon vettä sadellut joulukuussa, ja sitä on välillä tullut ihan kaatamalla. Pihat ja tiet ovat yhtä mutavelliä. Nyt illalla alkoi sataa räntää, mutta hyvin märkää sellaista. Pieni piristys sentään tämä valkeus kaiken pimeyden keskelle. Huomenna jopa paistaa aurinko ja pakastuu ihan pikkiriikkisen. Mutta ilmeisesti loppuviikosta lauhtuu taas ja tulee vettä.
Taitaa tulla hyvin synkeä joulu kelien puolesta tänne etelään.


Lumi vaikuttaa ainakin itselle todella paljon joulumieleen, ja näiden vesisateiden vuoksi on kyllä joulun odottelu fiilikset olleet aika kaukana. Millekään joulumarkkinoillekaan ei ole tullut lähdettyä, kun se tuntuu niin hassulta 😄
Mutta on joulun lähestyminen saanut ainakin ihmiset liikkeelle, sen olen huomannut tuolla kaupungilla pyöriessäni töiden parissa.
Näin ennen lomaa saa kyllä aina huhkia ihan tosissaan, kun ei oikein kukaan tule tuuramaan. Paitsi ihan pakolliset.
Mutta kohta pääsee talvilaitumille, kun lähdetään pohjoiseen. Siellä taitaa lunta olla ihan mukavasti.

Iskä tullee taas lämpöä pitämään taloon, ja hoitamaan kissoja. Sisu lähtee joulunviettoon äitini luokse. Niin kiitollinen tästä. Näin me pääsemme huoletta pienelle lomalle <3

Iloa ja joulumieltä kaikille <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti