Haluan kulkea sydän edellä

Vaikka uudenvuoden hiihtoreissu oli kokemuksena huikea, tuntui se samalta myös minulle liian suorittamiselta.
Huomasin monesti ajatelleeni "onko tässä mitään järkeä - tämä ei tunnu enää hyvältä", ja se sama tunne tuli mulle aikoinani ratsastusharrastukseni loppuvaiheessa. Kun ratsastaminen ei enää tuntunut hyvältä, se ei tuntunut järkevältä. Olin vuosia ollut intohimoinen ratsastaja, nyt haluan ratsastaa vain leppoisasti nautiskellen hevosen ehdoilla. 
Luontosuhteeni taas on ollut elämänmittainen hyvinvoinnin lähde ja siitä en voisi luopua.
Käyn jokapäivä luonnossa kävelemässä, ja sitä myös tarvitsen. 
Se on tuonut valtavasti hyvää mieltä, se on rauhoittanut ja luonut turvaa. Kuljen siellä oli keli mikä hyvänsä, vaikka pimeässä ja sateessa. 

Aurinkoiset, pakkasen huurtamat tai lumiset aamut, ne tuovat erityistä onnellisuuden fiilistä. Riemuitsen koko sydämelläni kun luonto antaa parastaan. Niihin hetkiin voisin jäädä ikuisesti vain olemaan. Ne täyttävät sydämen ilosta. Niihin hetkiin riittää vain se, kun on.

Siksi ehkä koin niin suurta ristiriitaa tällä hiihtovaelluksella. Se, että luontoon meneminen vaati jo niin suurta ponnistelua ja varustemäärää, ei tuntunut järkevältä. Haluan, että luonto pysyy minulle luonnollisena. Nautin luonnossa olemisesta kun se on yksinkertaista. En halua suorittaa luonnossa. 
Talviolosuhteissa luonnossa selviäminen vaatii jonkinlaista suorittamista ehkä. Mutta tuntuu, että minun rajani menee siinä. 
Tykkään kyllä liikkua luonnossa talvella, ja yöpyäkin. Mutta vain siten, miten se tuntuu itsestäni hyvältä. 

Tätä on hyvin vaikea selittää, kun en itsekään oikein ymmärrä. Mutta luulen, että tässä on kyse siitä, että haluan pitää luonnon sellaisena paikkana minulle, jossa on hyvä olla sellaisenaan. 

Laajemmin ajateltuani, luonnosta on tullut jonkinsortin ylisuoritus monelle. Luonnon kaupallisuus on räjähtänyt käsiin. Keho ja mieleni taistelee sitä vastaan. Pohdin jopa, käynkö eräkoulua vain siksi, että se on trendi, vai saanko sieltä oikeasti itselleni jotain.
Se, mistä minä haaveilen, ja mitä minä haluaisin ihmisten saavan luonnosta, ei kuitenkaan tarvitse eräoppaan koulutusta, ei siitä tosin haittaakaan ole. 

Nyt olen reissuni jälkeen elänyt vain tässä hetkessä. 
Olen paljolti vain ollut, ulkoillut, tehnyt iltaisin klapeja, valmistanut hyvää ruokaa, ollaan leivottu yhdessä korvapuusteja ja olen vain istunut ja katsellut ympärilleni. Keskittynyt kotiini, ja siihen mitä minulla on täällä. Lämmittänyt saunaa ja nauttinut. 
Markku ahkeroi navettaan uudet ovet, kun olivat jo niin haperoituneet. 
Kohta menen pihalle tasoittamaan auton renkaista tulleita syvennyksiä tuonne meidän mutavelli pihalle. 
Talvea ei vieläkään näy eikä kuulu, kolmas marraskuu meneillään täällä. Itseasiassa sekään ei juuri nyt haittaa. 
Viime viikonloppuna tosin saimme iloita pienestä pakkasen tuomasta kuurasta ja auringonpaisteesta. 

Mikään ei ole muuttunut, paitsi ehkä haluan tosissani nyt rauhoittua. Aion edelleen vaeltaa ja retkeillä luonnossa, omin ja luonnon ehdoilla.
Koulua käyn, mutta maltilla koska on aikaa. Koulun pitkälle talvivaellukselle menoa en ole vielä päättänyt, jos siltä tuntuu, menen vasta ensi vuonna. Menen kuitenkin lyhyelle viikonlopun harjoitusvaellukselle helmikuussa ja katson miltä se tuntuu.
Haaveilen edelleen samoista asioista, ja ne kaikki tapahtuvat jos ovat tapahtuakseen.
Nautin kodistamme, ja haluan että viihdymme täällä. 
Nyt muuten saimme vihdoin päätettyä tapetit peräkamariin, joten kohta aloitamme pienen sisustusrempan.
Ideoin myös saunaan pientä ehostusta ja kevään ulkopuuhia täällä ootellaan innolla.

Huomenna lähdetään pitkälle retkelle metsään, otetaan eväät reppuun ja nautitaan yksinkertaisesta olemisesta.

Yhdessä oleilua parhaimmillaan

Tunnelmallinen navettasauna

Uudet navetan ovet