maanantai 11. tammikuuta 2021

Tyyntä myrskyn edellä

Tänään on ollut puolipilvinen, leuto ja tyyni päivä. Luntakin olemme saaneet sen verran, että maa on jokseenkin valkoinen ja se on super piristävää. Lisää lunta lienemme saavan ensi yön ja huomisen aikana ruhtinaallisesti, tosin kovan tuulen kera eli todennäköisesti mekin jäämme säppiin tänne peltojen keskelle kun tiet kinostuvat ja aurat saattavat tulla vasta joskus illalla.. Mutta mitäpä pienistä, olen niin innoissani mahdollisesti tulevista hiihtokeleistä, että hyvä jos saan nukutuksi ensi yönä 😄 Myös kunnon pakkaskelejä lupailee loppuviikosta ja ainakin vielä ensi viikolle, joten ei tämä ilo pieneen hetkeen jää. Ihanaa! 

Sisu kävi nopeasti nuuhkimassa talvikeliä ilman nuttua

Lintulaudoilla on ollut hurjasti vierailijoita ja tänään tein uuden havainnon, nimittäin järripeippoja näkyi olevan muutamia. En osannut odottaa näitä, kun käsittääkseni järripeippo on suht harvinainen näin etelässä. Myös käpytikka kävi poikkeamassa. Jos jotain eräkoulusta jää käteen, niin on se ainakin tämä uusi innostus lintujen bongailuun. Pitää ehdottomasti kiikarit hommata ja muistaa kantaa niitä aina mukana, sillä nykyisin aina kun olen kävelyllä ja näen lintuja pelloilla, metsässä tai lentämässä yli, haluaisin heti selvittää mikä laji on kyseessä :)

Lintulaudan elämää

Viikonlopun vietin yksinään kotosalla, Markku oli mökillä tekemässä puusavottaa ja minä taas nautin perjantaina lähisaunan löylyistä ja avannosta. Lauantaina kävin Kurjenrahkalla ulkoilemassa. Eilen meillä kävi metsuri arvioimassa meidän pihamaan jättimäisten hopeapajujen kaatamista, mutta melko ongelmallisia puut ovat, kun osa niistä on suoraan kallellaan piharakennuksiin päin. Mutta hyvä ne olisi saada kaadettua. Kenties kaadamme itse ensin helpot kustannusten säästämiseksi ja loput jätetään sitten ammattilaisten käsiin. Mutta nyt taas pihalle nauttimaan auringon pilkkeestä!

Harakka kuusen latvassa

Munkkikaakaot Kurjenrahkalla


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti