keskiviikko 24. maaliskuuta 2021

Lintubongari

Viime viikolla kävin ostamassa itselleni kiikarit lintujen tarkkailuun. Kiikareista en juuri mitään tiedä, mutta hiukan tein taustatutkimusta ja päädyin Nikon prostaff 7s 8x42. Ne olivat saaneet hyviä arvosteluita ja ovat kevyet kantaa. Ostin kiikarit ihan kivijalkamyymälästä, niin pääsin vielä vertailemaan mutta nämä tuntuivat parhailta tälläiseen peruskäyttöön. Ja hyvät ne ovat olleetkin, olen kantanut niitä nyt kaulallani aina kun käyn esim kävelyllä. 

Innostus on vain kiikareiden myötä kasvanut ja eilen lähdinkin Kurjenrahkan kansallispuistoon varta vasten lintuja katselemaan. Päivä oli tosin melko tuulinen, mutta ensimmäisen kurjen bongasin sekä hanhia. Kotona illalla kun käytiin vielä kävelyllä, lensi ylitsemme hauska parvi, kun hanhiaurassa mukana oli neljä joutsenta! Sain myös tietää, että meidän koti sijaitsee merkittävällä lintujen tarkkailupaikalla muuttoaikoina. Ilmankos ollaankin aina ihmetelty, kun täällä keväisin ja syksyisin on runsaasti bongareita kaukoputkien kanssa. Mutta pelloilla tosiaan on aina runsaasti niin kurkia, hanhia ja joutsenia sekä haukkoja. 

Tästä lintulajien tunnistamisesta on tullut kyllä eräänlainen uusi harrastus mulle, ja aionkin yrittää opetella tunnistamaan monenmonta lintulajia ja niiden lauluäänet. Olen kirjannut ylös kaikki lintulajit, jotka olen tavannut tänä vuonna. Mutta ennen eräkoulun lintutenttiä ei parane sen listan ulkopuolisia lintuja hirveästi opetella, jotta pystyy keskittymään ensisijaisesti nyt niihin 95 lintuun. Onhan siinäkin jo ihan mukavasti opeteltavaa tälle keväälle.


Savojärvi vielä jäässä

Keväistä, eilen oli jo plus 12

Kurjenrahkan kansallispuisto


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti