sunnuntai 30. tammikuuta 2022

Joulun jälkeen kohti pohjoista

Tosiaan, näitä reissuja sun muita on ollut jokunen tässä joulutammikuun tienoilla ja suoraan sanottuna uuvuin täysin kaikesta. Kun vihdoin palasin kotiin myöhemmältä reissulta, en tehnyt viikkoon yhtikäs mitään. Töistä tullessani, istahdin sohvalle ja katsoin telkkaria. Sehän ei ole ollenkaan tapaistani, mutta se teki hyvää! Ja kaiken huipuksi, opin nauttimaan sellaisesta tekemättömyydestä. Koitan pitää tämän mielessä ja panostaa jatkossakin vain olemaan enemmän. 

2022


Mutta niin, lähdimme joulun jälkeen uudenvuoden viettoon pohjoiseen Taivalkoskelle. Lunta tuntui olevan vuodenaikaan nähden jo hyvinkin runsaasti, mikä oli tietysti mukavaa, kun täällä meillä talvi on ollut hyvin vaihtelevaa. Ajeltiin retkipakulla ja otimme Hallihauvan myös mukaan. Matka sujui ihan mukavasti, joskin matkanteko oli hitaampaa pakulla. Myös taukoja pidimme enemmän tietysti Hallin takia. Perille päästyä olikin jännittävää miten Markun vanhempien koirat tulisivat toimeen Hallin kanssa, mutta oikein hyvin. Nuori uroskoira Karo alkoi heti leikkimään ja vanha rouva Nelli lämpesi parissa päivässä. Halli oli tietysti innoissaan leikkikavereista.

Päivät vietimme, minä paljon suksilla sekä kuvasin myös videomateriaalia. Uudenvuodenaatto meni koko päivän kuvatessamme yhtä videota järvellä. Kävimme juhlistamassa päivää paikallisessa pitseriassa, mutta muuten ei uudenvuodenjuhlintaa ollut. Taisin mennä nukkumaankin jo yhdeksän pintaan :)

Vuoden ensimmäisenä päivänä lähdimme Riisitunturin kansallispuistoon, sillä keli oli mitä parhain. Kirkasta pakkassäätä, Lappia parhaimmillaan siis. Teimme siellä pienen hiihtoretken sekä evästelimme autiotuvassa. Ihmisiä oli parkkipaikasta päätellen runsaasti liikenteessä, mutta me emme sitä käytännössä huomanneet suksilla tai tuvalla ollessa. 

Mukava muutaman päivän reissu taas. Kotona en ehtinyt olla kuin neljä päivää ja sitten lähdin taas kohti Lappia. Mutta siitä kirjoittelen erikseen. Nyt menen nauttimaan tämän talven ensimmäisestä oikeasta talvisäästä! Ollaan nimittäin vihdoin saatu kunnolla lunta, ihan huippua!

Kuusamossa hiihtämässä laduilla
Kuvauspäivä
Vuoden viimeinen pitsa

Niin kaunis Riisitunturi!

Halli nauttii lumesta <3



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti