keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Mieletön Kakola

Jos Turussa jotain on, mitä muilla ei ole niin se on Kakola. Aivan mieletön mesta!
Miksi Turku ei ota siitä matkailuvalttia? Kuulemani mukaan jopa Pohjois-Suomea myöden se herättää kiinnostusta.
Kyllähän siellä jokunen vuosi sitten järjestettiin kierroksia, mutta enää ei.


Siinä on jotain mieletöntä, aavemaista taikaa, sen aistii miten aika on pysähtynyt kun siellä kuljeskelee.. Pistää miettimään millaista siellä on ollut, keitä ne vangit ovat niiden sellien seinien kirjoitusten takana, mitä he ovat tehneet.. 
Juuri ne tarinat olivat pysäyttäviä kun eläytyväinen oppaamme Markku Laakso silloin vuosia takaperin esitelmöi kun pääsimme sisälle vankilan eri rakennuksiin.
Nykyisin järjestetään vain rakennusten ulkopuolella kävelykierroksia, toki jännittäviä tarinoita siinäkin varmasti kuulee mutta tunnelmaan pääsisi ihan eri tavalla jos portit aukeisivat sisälle..

Nyt oli jälleen mahdollisuus päästä Kakolaan, ei tosin jylhään graniittilinnaan vaan lääninvankilan puolelle kun siellä pidetään taidenäyttelyä heinäkuun loppuun. Huikea idea tuokin, mutta enemmän minä ainakin fiilistä sain itse vankilasta kuin taiteesta..

Voi kunpa Turku ymmärtäisi säilyttää historiallisen Kakolan omaperäisellä ja arvokkaalla tavalla!














1 kommentti: