tiistai 19. huhtikuuta 2016

Arkielämää

Oli pakko selata vanhoja kalentereita koska aloin miettimään mitä oon ennen tehnyt. Siis niinku töiden jälkeen, vapaa-ajalla. Arkena. Koska koulun aloittamisen jälkeen, ei juuri vapaa-ajan vieton ongelmia ole ollut. Mutta ne harvat vapaat, jolloin ei ole töitä, koulua tai asiakashierontoja, tuntuu niin luksukselta. Jo sekin, jos työpäivän jälkee ole mitään, tuntuu huikeelta.
No mutta palatakseni siihen mitä tapahtui ennen vanhaan.. 

Pitihän se arvata. Vuosina 2013-2015 lähes jokapäivä on täyttynyt urheilulla. Ennen crossfittiä se oli kuntosalia, juoksua ja suunnistusta. Kun cf tuli mukaan, se oli kaikkia noita. Näin jälkikäteen ymmärrän miksi silloin sainkin kehuja kunnostani. Ei mikään ihme kai. 
Ja ennen urheilua, aikani on mennyt täysin hevosten parissa. Talleilla on näköjään tullut vietettyä aikaa vähintään kuusi kertaa viikossa. Mutta intohimo liikkumiseen, se on ihan parasta.
Keräsin tähän alle muutaman vanhan kuvan niiltä ajoilta :D 
Suunnistuksen jälkeen, kuuman sellaisen :D
Hummailua Tarvasjoella

Kyllä sitä ootankin jo, että koulujutut päättyvät. Pystyy vapaammin taas elämään tätä arkea. Mutta täytyy kyllä sanoa, tää koulu oli yks parhaimmista päätöksistä mitä oon tehnyt. Se tunne, minkä mä saan siitä kun huomaan asiakkaan tyytyväisyyden. Sitä ei voita mikään. Ja kun mä teen sen ilman, että se olisi mulle elinehto, tekee siitä vielä paremman. 

Mutta takaisin aiheeseen. Muutamana päivänä/iltana viikossa vietän tietty aikaa poikaystävän kanssa. Joskus kokataan yhessä tai käydään ulkona syömässä. Tai mäkin oon innostunut kokeilee kaikkee uusia ruokia tehdä, on kivaa tehdä toiselle ruokaa. 
Yks vakiojuttu meillä on tietovisailu paikallisessa kuppilassa, jossa mukana on yleensä kavereitakin. Avantouimassa ollaan käyty paljon sekä salilla kerran viikkoon yhdessä mikä on ollut ihan huippua. Ja yhteiset ulkoilut. 
Muuten iltoja ollaan vietetty sohvalla katsellen vaikka Frendejä tai leffoja. Niin ja yhtä suomalaista tosi teevee sarjaa jännitetään joka viikko :D

Kavereita oon kans ehtinyt näkee aina sillon tällön. Eilen kävin kaverin kanssa syömässä Blankossa ja ennen sitä ehtisin hengailee tovin yhen kaverin seurana hänen työpaikallaan kaupungilla. Ja viime viikolla oli ulkoilutreffit parhaan kaverin kanssa. Ja äiskän kanssakin ollaan käyty viikottain lounastreffeillä. 
Joo, onhan mulla elämää. Ja ihana arki. 

Ulkoilee Savojärvellä vuos sitten
Ruissalossa käytiin viikonloppuna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti