perjantai 29. huhtikuuta 2016

Keikkaa ja tenttii

Ystävän ehdotuksesta lähdettiin viime perjantaina heidän kanssaan Naantalin Kaivohuoneelle katsomaan Eläkeläisten keikkaa ja samalla muutenkin viettämään hauskaa perjantai iltaa. Samaisen ystävän huippuhyvästä ideasta päätettiin pukeutua keikalle perinteisesti teeman mukaisesti. Eli vanhanaikaisesti, humpalle lähdössä. 
Etsittiin kirppareilta asusteita, itselleni lähti matkaan henkselit ja hattu. 
Katseita kerättiin ja kehuja saatiin.
Keikka itsessään oli hyvinkin riehakas, mutta eipä ainakaan hauskuutta puuttunut. 
(kuvat Eero)

Seuraavana päivänä ennen kuin haettiin dagen efter pitsat, käytiin jälleen Ruissalossa. Eka poikettiin Honkapirtillä kahveella, joka muuten on tosi kiva ja tunnelmallinen paikka. Sieltä sitten jatkettiin Saaronniemeen. 
M kalasteli ja mä nautiskelin luonnosta. Haahuilin sielä täälä katsellen merta ja metsää. Tykkään :)
Kävin tutkimassa erästä autioitunutta vanhaa huvilaa. Melko pysähdyttävää ja pistää miettimään aikaa jolloin huvila on ollut parhaassa kukoistuksessa. Minkälaista silloin on ollut, minkälaisia ihmisiä siellä on asunut. Mystistä touhua kun mielikuvitus alkaa laukkaamaan :D
Mutta harmittaa oikein kun niiden annetaan vaan rapistua pois.


Keskiviikkona oli vuorossa se kevään kauhulla odotetuin päivä. Lopputentti. Oltiin sovittu parin koulukaverin kanssa tentin jälkeisistä jälkipeleistä syömisen merkeissä.
Ja se oli niin hyvä idea. Jotenkin oli niin tyhjä olo tentistä, että helpotti huomattavasti kun saatiin viettää rentouttavaa iltaa vielä.
Ruokailemaan lähdettiin ravintolalaiva Svante Rudolfiin. Päädyin ottamaan metsästäjänleivän. Maukasta oli, ei voi muuta sanoa.

Uskoisin että itse tentti meni mulla ihan hyvin. Voisin veikata jotain 80 prossaa olisi oikein..
Saas nähdä sitten, vai nuolaisenko liian aikaisin :D
Ryhmärämä Humm pubissa

Mutta nyt vappuviikonlopun viettoon, luvassa on kaikkea kivaa puuhaa ja toivottavasti myös paljon aurinkoa :)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti