perjantai 30. joulukuuta 2016

Valkoinen joulu

Se jäi erityisesti mieleen tästä joulusta. Joka vuosi sitä on odottanut ja toivonut. Tänä vuonna se toteutui kun lähdimme pohjoiseen joulunviettoon Markun perheen luokse.
Viisi yötä vietimme Taivalkoskella, tuntuihan se pieneltä lomalta jopa. 
Ja aijettä sitä parhautta kun lunta. 
Perjantai meni huilaten, ulkoillen ja saunoen sekä käväistiin myös Markun mummon luona kylässä. Nyt vihdoin näin paljon porojakin kun siellä heillä on porofarmi! Lappifiilis huipussaan :D

Jouluaaton aamuna lähdettiin hiihtämään jonka jälkeen oli riisipuuroa ja Lumiukko teeveestä. Minun perinne jouluaaton saunasta ja avannostakin toteutui kun iltapäivällä rannassa oli lämmitettynä sauna josta käytiin Markun kanssa kolme kertaa avannossa ja lumimöyryämässä.
Mua vaan nauratti kun juostiin siellä tuulessa ja tuiskussa pieneen reikään järven jäällä hyiseen veteen. Ihan hullua mutta ihan parasta!

Saunomisten jälkeen ruokailtiin kaikkia joulunherkkuja, meitä oli koossa iso porukka kun koko perhe oli paikalla.
Kun vatsat oli saatu täyteen vuorossa oli ainakin joillekin joulun kohokohta, eli tietysti lahjat! Niitä olikin tällä porukalla vino pino kuusen alla. 
Itsekin olin näemmä kiltti ollut kun pukki muisti muutamalla mieluisalla lahjalla :)

Minä joka olen tälläinen tunnehömppä olin niin kiitollinen ja otettu lämpimästä joulusta jonka sain viettää. 
Ihanaa kun tunsin oloni kotoisaksi ja saatiin ottaa rennosti kun meitä taidettiin vaan passata <3 

Hiihtelyn ja koirien ulkoiluttamisen lisäksi ehdittiin tekemään vaikka mitä minilomallamme kuten mönkijällä huristelemassa, potkukelkkailemassa, salilla, bingossa! ja Markun siskon luona kyläilemässä.
Nyt kun tuli vietettyä muutama päivä kaukana kaikesta, hiljaisuudessa, enpä malta odottaa kun kohta muutamme maaseudun rauhaan. Ei voisi uusivuosi paremmin alkaa :)
Joulu 2016

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti