keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Huomenna se alkaa

Uusi työ, vihdoin! Jännityksellä mutta myös suurella innostuksella odotan. On kiva oppia ja nähdä uusia juttuja, kehittyä hiljalleen työssään ja saada onnistumisen tunteita. Kaikista aikaisemmista työpaikoista muistaa kyllä aina miten aluksi jännittää ja tuntuu siltä ettei ikinä opi mutta eihän siinä kauaa mene kun talon tavat tulevat tutuksi.
Isoja muutoksia työn suhteen ovat mm. päivätyö. Olen vuosia tehnyt vuorotyötä joten tämä on aikalailla ihan uutta jota mielenkiinnolla seuraan kuinka totun tähän. Ikävä tulee varmasti rauhallisia arkivapaita mutta toisaalta tulevan suunnittelu on nyt helppoa eikä tarvitse enää harmitella sitä kun aina viikonloppuvuorot on osunnut juuri silloin kohdalle kun olisi jotain kivaa menoa.
Myös toinen oleellinen asia muuttuu, nimittäin jokapäiväisten eväiden valmistus! Huh, sitä ei tule ikävä 😄 Koska olen niin tarkka mitä syön, panostin myös eväiden valmisteluun huolella. Ja siinä oli oma stressinsä kun aina piti jo seuraavaa päivää miettiä mitä syö. Ja varsinkin kun vuoro vaihtui illasta aamuun, kuinka väsyttävää oli vielä iltaisin alkaa väsämään eväitä. Nyt vieläkin hämmästelen voiko olla niin helppoa että lähtee töihin vain miettimättä mitä tänään syötäisiin :)
No okei, ehkä vähän mietin kun kaikissa lounaspaikoissa ei vielä olla herätty siihen terveelliseen vaihtoehtoon..

Työn itsenäisyys on todella iso plussa. Ei sillä ettenkö tulisi muiden kanssa toimeen tai olisi sosiaalinen (tässäkin työssä vaaditaan sosiaalisuutta) mutta työntekijänä parhaimmillani olen itsenäisessä työssä. Minulla on yleensä tarkka visio miten haluan työt hoidettavan sekä parhain motivaatio mulle on saada olla yksinään vastuussa työstään. Tunnen tällöin antavani itsestäni enemmän.
Myös työn monipuolisuus ja liikkuvuus sekä mahdollisuus kouluttautua ja kehittyä ovat huippua tälläiselle ikuiselle oppijalle ja duracelille. Ei siis pääse pitkästymään.
Mutta jos jotain pitäisi mainita mikä mietityttää tulevassa työssä on se tämä tien päällä oleminen. Olen kyllä hyvä ajamaan ja vuosien kokemus autoilusta mutta saatan olla hieman kärsimätön välillä..
Joten siihen pitää panostaa jotta keskittyminen liikenteessä ei herpaannu. Omalla autolla rohkeneekin välillä ajaa tuurilla mutta ei toisen. Joten skarppina pitää olla.
Heh, tässä oli vähän listattuna ajatuksia tulevasta.

Eilen tosiaan vietin päivän kaupungilla sillä aikaa kun Markku oli töissä. Aamulla kävin isän kanssa aamiaisella kahvila Helmessä jossa vierähti aikaa tovi jos toinen. Tämän jälkeen kiertelin kauppoja ja jotain taisi tarttuakin matkaan. Illalla jaksetttiin lähteä mun lapsuudenmaisemiin kun Tarvasjoen uimahallilla järjestettiin kynttiläuinti. Altaalla soi joulumusiikki sekä valaistuksena oli tunnelmallisesti jouluvaloja ja kynttilöitä. Oli ihan hauskaa ja erilaista.
Tänään olen jälleen leiponut leipää ja tehnyt vaatekaappien järjestelyurakkaa. Mutta nyt voi hyvillä mielin keskittyä uuteen työhön kun kotona on kaikki kunnossa :)
Koti kuvattuna viime lauantaina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti