sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Kirpeät pakkaspäivät

Tämä viikko on ollut ilo ulkoilla kun kuura on tehnyt muuten meidän melko synkeästä talvesta valkoisemman. Sekä lisäksi aurinko on näyttäytynyt useamman kerran tällä viikkoon. Se on piristänyt huomattavasti kun on valoa. 
Aloitin myös viikolla uusia harrastuksia joten niistäkin sai uutta potkua vuoden alkuun. Tanssitunti oli mukavaa vaihtelua niin yksinäiseen salipuurtamiseen kuin juoksuunkin, pääsi vähän irroittelemaan hyvän musiikin tahdissa ja sisustuskurssi antaa mulle hyvän projektin tähän alkukevääseen johon voin uppoutua välillä.
Olen alkanut jo hahmottelemaan tapetteja olohuoneeseen (sekä siinä samalla muihinkin huoneisiin 😄), kurssin aikana on siis tarkoitus tehdä sisustussuunnitelma olohuoneesta. 

Viikolla ehdin myös käydä kahdesti salillakin, tehdä pitkiä lenkkejä Sisun kanssa sekä tosiaan pyöriä rautakauppojen tapettiosastoilla. Ja viettää siivousiltaa! Nyt kun tekee päivätyötä, on ollut helpompaa päättää että torstai-ilta on aina varattu huushollin siivoukseen josta on kiva sitten aloitella viikonloppua kun on siistiä. Ja kun siivoaa kerralla kunnolla, ei tarvitse pitkin viikkoa aina vähän sieltä sun täältä huiskia niinkuin ennen tein aina.
Eilen vietimme vapaata ja läksimme jälleen metsäretkelle. Tällä kertaa päädyimme tuohon lähelle Marttilan eräkorven reitistölle. Sen kiertämiseen meni pari tuntia ilman taukoja. Emme ottaneet mitään eväitä mukaan koska lähdimme iltapäivällä vielä ulos syömään. Kävimme testaamassa Loimaalla yhden BBQ paikan mutta eipä se niin hääppöinen ollutkaan mitä oli paljon mainostettu. Mutta oli silti kiva käydä välillä syömässä "näillä nurkilla".
Tänään on vielä edessä kokonainen päivä ilman mitään ihmeellisiä suunnitelmia. Niin paitsi avannossa olisi tarkoitus käydä :)

 
Ihan kuin olisi enemmänkin pakkasta :D




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti