maanantai 14. toukokuuta 2018

Kesäkivaa!

On ollut niin paljon puuhaa ja innostusta ettei koneen äärelle ole ollenkaan malttanut istahtaa. Ja varsinkin nyt kun vielä nämä helteet paukahtivat päälle. On kyllä mitä mahtavin lämpöaalto! Tulin hetki sitten suunnistamasta ja näillä keleillä ei sen jälkeen muuta enää tarvitsekaan tehdä. Sen verran tuli hikoiltua metsässä 😄
Ehdin kuitenkin töiden jälkeen laittamaan perunat ja sipulit maahan sekä istuttamaan kesäkukkia. Loppuviikosta on tarkoitus kylvää loput, kuten salaatit, pinaattia ja porkkanaa. 
Eilen myllersin kasvimaan kuntoon, tosin vain puolet laatikoista. Luulen että se riittää kun pihalla on sitten vielä lisää istutuspaikkoja johon kurkun ja tomaatin taimet tulee. 

Pihalla tosiaan hommia piisaa mutta muistetaan me myös välillä chillailla. Markku laittoi kaksi riippumattoa puutarhaan puiden väliin joissa kelpaa torkkuja ottaa. Mulla on myös tarkoitus pystyttää jonkinsortin teltta/tiipii pihan nurkalle joka olisi siinä koko kesän. Siellä voi sitten nukkua viileässä sekä kuunnella sateen ropinaa.
Olen innostunut suunnistuksen lisäksi myös pyöräilystä kun täällä seutukunnissa on meneillään leikkimielinen kilpailu kuntien välillä. Kesän lopussa katsotaan missä kunnassa on kertynyt eniten kilometrejä. 
Eilen illalla lähdettiin yhdessä polkemaan lenkkiä joka lopulta kiersi tuonne meidän lähistöllä sijaitsevalle järvelle. Käytiin muutaman kerran uimassa ja istuskeltiin laiturilla auringon kuivateltaessa.  


Ihanaa on kesässä myös se, kun aurinko nousee taas niin aikaisin. On vaan niin huippua käydä lenkillä varhain kun ilma tuoksuu raikkaalle, on hiljaista eikä ketään näy missään. Ainoastaan linnut, rusakot ja peurat näkyvät pelloilla joita Sisu koittaa epätoivoisesti jahdata mutta yritykseksi se pikku koiralla aina jää. 
Inhotus kesässä onkin sitten kyykäärmeet! Ei niinkään muuten mutta kun on tosiaan tuo utelias joka paikkaan päänsä tunkeva koiruli, niin saa koko ajan pelätä milloin tapahtuu pahin. Eikä tuskaa helpota yhtään se, että meidän pihalla asustaa kyy! Sisu ja Mörkö sen pihalta jo äkkäsi mutta ehdin ajoissa nappaamaan Sisun syliin. Mörkö se yritti tehdä tassullaan tuttavuutta käärmeen kanssa mutta se vain sihisi ja luikerteli lopulta navetan alle. Toivottavasti oli viimeinen kerta kun näyttäytyi meille. 


Koska nyt on riittänyt energiaa vaikka kuinka, on olohuonekin vihdoin tapetoitu! Valitsin sinne sittenkin Vallilan vihreän "viidakko"-tapetin ja tuli kyllä hieno! Kaipasin sinne jotain särmää ja nyt sitä kyllä on. Sisustus on vielä vähän kesken mutta tilasin jo sinne uuden ison maton sekä jotain pieniä tekstiilijuttuja on tarkoitus laittaa uusilla väreillä. Vieläkö saisi valkoiseksi maalatut lankkulattiat! Mutta se menee ainakin ensi vuoteen.. Kuvia laittelen kun huone on sisustusta myöden valmis.

Riippumatossa
Kasvimaa
Kesäkukkia
Sisu uinahti metsähommissa
Iltauinnilla
Metsässä
Viime viikonloppuna tein karjalanpiirakoita :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti