perjantai 21. syyskuuta 2018

Mökkeilyä Kurjenrahkalla

Viime viikonloppu oli ihan paras. Olimme mökkeilemässä Savojärven rannalla pienessä saunallisessa mökissä, josta oli terassilta suora kulku laiturille ja järveen! Olin niin haltioissani. Saunoimme sekä illalla että aamulla. 
Myös keli oli täydellinen syksyn mökkeilyyn. Lauantaina satoi vähän väliä kaatamalla, välillä taas paistoi aurinko. Iltaan kohden kuitenkin selkeni ja saimme nauttia mielettömästä auringonlaskusta. Koko taivas hehkui punaisen ja oranssin väreissä. 


Lauantaina aikaa vietimme saunan lisäksi, minä lukemalla kirjaa ja Markku kävi kalastamassa sekä iltasella nuotion äärellä paisteltiin makkaraa sekä tehtiin vohveleita. Niin hyvää.
Seuraavaksi päiväksi oltiin luvattu upeaa kelia ja sitä se myös oli. Heti aamusta minä läksin pitkospuille reippailemaan ja nuuhkimaan raikasta metsän tuoksua ja Markku taas koettamaan kalaonnea. 
Parin tunnin ulkoilun jälkeen, lämmitettiin sauna taas ja käytiin myös vilvoittavalla aamu-uinnilla. Monta kertaa <3
Tämän jälkeen vasta syötiin herkku aamupalaa.
Koska mökki piti luovuttaa vasta iltapäivällä, otettiin rauhassa nokoset aamiaisen jälkeen.

Pihapiirissä oli myös grillikota

Vuokraan kuului myös kanootti soutuveneen lisäksi, joten innostuttiin lähtemään vielä melontaretkelle vastarannalle. Otettiin evääksi makkaraa jotka grillailtiin tois puol järveä.
Oli niin huippua käydä ekaa kertaa ikinä melomassa ihan omatoimisesti kun ollaan aiemmin vaan jonkun retkiryhmän kanssa oltu. Päätettiinkin kun joskus asutaan järven rannalla, hommataan oma kanootti 😄
Ai että. Niin kivaa :)
Niin, ja huomenna minä lähden taas samoihin maisemiin kun hinku on kova päästä yöpymään ulkosalle. Haluan samalla testata vähän kanttia retkeillä vähän huonommassa kelissä kun kerran on luvattu sadetta ja tuulta. Toki jos hirveä myrsky on, en sitten lähde. 

Aamu <3
Mökki




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti