keskiviikko 6. lokakuuta 2021

Näyttöpäivä Torronsuolla

Nyt vihdoin olen suorittanut ensimmäisen ison näyttöni eräopaskoulussa! Voi että mitenkä olin jännittänyt tätä päivää, vaikka tosin kyllä se oli laantunut koko ajan vaihtuen yllättäen innostukseen. Minusta oli erittäin inspiroivaa opastaa tunturikerholaisia Torronsuon kansallispuistoon. Koen, että minut on hyvin otettu porukkaan mukaan, sillä vasta vuosi sitten liityin koko kerhoon, enkä tuntenut ketään. Muut jäsenet ovat myös pääsääntöisesti selvästi vanhempia kuin minä, eli konkareita retkeilyn saralla, mutta minähän muutenkin viihdyn vanhemman ikäpolven parissa.

Tosiaan, suoritin "Teemallisten ohjelmapalveluiden järjestäminen" näytön edellisviikonloppuna. Olin suunnitellut viisituntisen retken Torronsuolle ja osallistujia oli peräti parikymmentä. Siinä olikin vähän haastetta saada äänensä aina kuuluviin, kun en isoäänisin koskaan ole ollut. Mutta hyvin ohjeet menivät perille sekä kertoiluni alueen luonnosta ja historiasta. 

Sain erinomaisen palautteen näytön arvioijalta ja voitte vaan kuvitella kuinka onnellinen olen. Minulla kun on ollut aikalailla uskonpuutetta koulun suorittamiseen, mutta tämä jos mikä viimein todisti, että kyllä minusta on tähän :)

Päivän jälkeen menin mökille palautumaan heti yhdeksi yöksi, sillä tarvitsin rauhaa ajatuksille. Päässä kuitenkin pyöri miljoona muistettavaa asiaa, joten teki todella hyvää olla mökillä. Sunnuntaina palasin kotiin, mutta heti jo tiistaina menin takaisin mökille muutamaksi päiväksi, kun en siellä ole hirveästi nyt ollut. Oli kivaa puuhailla siellä kaikenlaista. 

Torronsuon kansallispuisto
Tässä vielä odottelin ryhmän saapumista

Evästauko Idänpäänkallion laavulla
Tunturikerholaisia

Onnellinen eräopasopiskelija


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti