tiistai 6. lokakuuta 2015

Sydän sykkii salille

Miten mahtavaa onkaan kun on saanut saman innostuksen salitreenailuun mitä se aikoinaan oli ja mitä varsinkin crossfitin aikaan urheileminen oli. Kehittymisen jano ja motivaatio on valtava! Luulen että kun viime vuoden lopussa tullut kiertäjänkalvosimen tulehdus ja siitä seurannut treenitauko ja crossfitin lopetus aiheutti motivaation laskun josta oli vaikeaa nousta samalle tasolle ja siihen päälle vielä oman elämän uudelleen järjestelyt. 


Nyt kun elämä on balanssissa, maistuu saleilukin niin hyvältä. Sali, jossa käyn on ihan huippu! 
Vaikka se on kohtalaisen pieni niin kaikki tarvittava löytyy mutta ennenkaikkea siellä on todella hyvä yhteishenki kävijöiden kesken. Suurimmaksi osaksi käy paljon miespuolista porukkaa, naisiakin välillä näkee. Mutta kaikki moikkaa toisiaan, ihan niinkuin crossfitissäkin. Se luo hyvää fiilistä, kannustavaa meininkiä ja mua aina hymyilyttää kun ne tyypit siellä vapaapainopuolella tsemppaa toisiaan ja heittää läppää. Old school salimeininkiä!

Noudatan valmennusohjelmaa joka sisältää kolme harjoitusta viikkoon. Sen lisäksi koska totesin kuinka kehittävää crossfittailu onkaan, teen neljänneksi cf tyylistä harjoittelua, esim WODin tai kehitän jotain taitoja. Harmittaa oikein kun huomaa ettei pysty enää tekemään jotain missä on joskus onnistunut :D 
Painonnostoa tulen varmasti vielä jatkamaan, siinä kanssa laji jossa nälkä kasvaa syödessä.

*Littoinen

*Voimakatu 6
Nouseeko satanen vielä..?! *CF East

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti