maanantai 18. maaliskuuta 2019

Hiihtoretki Harjumaisemissa

Vaikka pihamaa on mutavelliä ja taivaalta sataa vettä, löytyy "pikku-Lapista" eli Säkylän Harjureitiltä vielä mukavasti lunta hiihtoladuille.
Koska loppukevään hiihtovaellus Lapin käsivarteen nyt peruuntui, tuli kaipuu lähteä hiihtelemään, edes sitten näille omille nurkille. 
Harmittaa tosiaan aikalailla kun reissu peruuntui, mutta ensi vuonna sitten varmasti uusi yritys. 
Tälle keväällekin löysin vielä erittäin houkuttelevan hiihtovaelluksen Lapin erämaille, mutta en jaksanut alkaa taas säätämään matkoja sinne. Se on aina oma härdelli se. Joten nyt on tyytyminen etelän laduille :)

Mutta ihana reissu se tämäkin oli. Lähdin itsekseni, jotta saisin viettää kunnollisen mietiskelyretken metsän keskellä. (Ja Markku teki koulujuttuja, ei olisi edes lähtenyt 😄)
Tähän vuoden aikaan ei muutoinkaan ruuhkaa enää laduilla ole, joten sain kyllä omassa rauhassa hiihdellä.
Pakkasin reppuun trangian ja lettutaikinan valmiiksi pulloon, koska letut ovat vaan parasta retkiruokaa..

Hiihdin puolentoistatuntia, kunnes saavuin laavulle pitämään taukoa.
Pitkästä aikaa sai kokkailla ulkona ja sytyttää tulen nuotioon. Niin rauhoittavaa.
Huomaa hyvin, vaikka säätila ei täydellinen olekaan, niin ulkona olo tekee aina hyvää. Niin kuin joskus ennenkin olen sanonut, "harmaudesta huolimatta, olo on aurinkoinen". Ja tämä tuli todettua eilen taas.



Retkikamppeitakin tuli hommattua uusia, kun tarjouksesta ostin itselleni talvikäyttöön soveltuvan untuvamakuupussin, sekä isomman rinkan. Ajattelin, etten tule pärjäämään vanhalla 55-litraisella viikkoa erämaassa, niin nyt on sitten ainakin iso rinkka.
Makuupussia en ehtinyt testaamaan, kun vielä oli kovempia pakkasia, mutta jos nyt vielä tulisi, niin tarkoitus on kyllä lähteä yön yli retkelle. 
Itseasiassa muutenkin olisi kaipuuta lähteä, mutta nämä märkäkelit eivät niin hirveästi houkuttele..
Metsässä on hyvä olla <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti