lauantai 15. kesäkuuta 2019

Maaginen kesäyö Torronsuon kansallispuistossa

I don´t need the whole world - I have everything right here

Viime viikonloppuna päätin tempaista, ja lähdin keskellä yötä ajamaan kohti Torronsuon kansallispuistoa. Nukuin piilopirtissä yön, jotten häiritse muita ja laitoin kellon soimaan puoli kolmelta.
Noin tunnin päästä olin perillä, meiltä kun ei ole matkaa tuonne mielettömään paikkaan kuin 50 kilsaa.
Katsoin, ettei parkkiksella näkynyt muita autoja, joten tuumin olevani kenties ainut ihmisotus sinä yönä Torrolla.
Pohdin kyllä illalla, jos olisin lähtenyt sinne laavulle yötä viettämään, mutta oli se erilaista näinkin toteuttaa. 

Pimeää ei tietenkään ollut kun kesäyö parhaimmillaan, oli myös suhteellisen lämmintä vaikka tosin suolla tuli alueita aina välillä eteen, missä tuntui hyvinkin kylmältä. Kunnes taas lämpöaalto jostain tuulahti takaisin iholle.

Otin kengät pois, ja lähdin kulkemaan suon lävitse pitkospuita pitkin. Auringon nousuun oli vielä jonkin verran aikaa, ja pysähdyin välillä kuvailemaan. 
Kuljin hiljaa, ja nautin ympärillä vallitsevasta hiljaisuudesta ja taianomaisesta tunnelmasta.
Kun olin kävellyt pitkospuiden toiseen päähän, oli aurinkokin jo noussut taivaanrannalta näkyviin. Kesäaamun lämpöaalto valtasi, ja voi ihanuutta kuinka hyvältä tuntui olla maagisella suolla ihan yksinään ja saada kaikki se energia, minkä luonto antaa 💚

I walk as the sun rose and healed my spiritual wounds and I was feeling balanced again


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti