keskiviikko 12. kesäkuuta 2019

Tyttöjen erämökkiviikonloppu

Olin tuossa kuun vaihteessa (jälleen) retkeilemässä Liesjärvellä. Olimme varanneet uuden tuttavuuden kanssa Hyypiön vuokratuvan yhdeksi yöksi.
Keli oli mitä parhain, aurinko paistoi sekä iltana, että aamuna. 
Saavuimme iltapäivästä tuvalle, ja ensitöiksemme korkkasimme kuohuvan ja nautimme kuksalliset skumppaa mökkiperjantain kunniaksi. 
Olimme oikeastaan jo viime syksystä asti tätä suunnitelleet, ja nyt vihdoin saimme kaikilta osin sopimaan. (Vuokratuvat ovat hirmu suosittuja, joten ajoissa kannattaa olla niiden varaamisen kanssa)

Illaksi lämmitimme saunan tietysti ja kävimme pulahtamassa järvessä. Saunoimme varmaan pari kolme tuntia, koska ilta meni todella nopsaan. Meitä yhdistää samankaltaiset taustat elämässämme, joten oli niin paljon jaettavaa ja juteltavaa, vaikka emme siis tunteneet toisiamme entuudestaan :) 
Saunomisen jälkeen tehtiin iltapalaa nuotiolla, ja vitsit kuinka hyviä halsterileipiä, ihan vain ruisleipää, juustoa ja ananasrenkaita. Kyllä ulkona maistuu aina kaikki niin hyvälle!

Kello oli lähemmäs puolta yötä, ennen kuin kömmittiin takaisin tupaan ja mentiin nukkumaan. 
Tuli nukuttua niin hyvin, ainoastaan pari hyttystä kiusasi yöllä jonkin verran. Aamulla molemmat oltiin hereillä jo hyvään aikaan. 
Aamiaista mentiin nautiskelemaan aurinkoiselle nuotiopaikalle. Tämän jälkeen hieman siivottiin jo paikkoja, ennen kuin lähdettiin käppäilemään pariksi tuntia.

Kavuttiin Hyypiökallioille katselemaan maisemia, ja siellä joku vetelikin hirsiä paraatipaikalla riippumatossa. Sieltä kiemurrellen polkuja pitkin alas, saavuttiin Kyynäräharjulle. 
Ajatuksena oli mennä paistamaan lettuja johonkin, mutta koska kello läheni kahtatoista ja mökin luovutusta, päätimme mennä kuitenkin mökin pihaan tekemään letut.

Uusi tuttavuuteni asuu Helsingissa, eikä hänellä ollut minkäänlaista kokemusta retkeilystä, niin sain minä toimia "oppaana". Muistelin, ettei siitä ole kuin kolmisen vuotta aikaa, kun Markku vei mut ensimmäiselle yöretkelle metsään, ja siitä se sitten lähti. Kohta aloitan eräopaskoulun ja ties minne se taas johtaa :)
Ihanasti tuntuu kaikella olevan tarkoituksensa, ja asiat soljuvat eteenpäin kun rohkeasti vaan toteuttaa itseään ja tekee mistä tykkää. 

Päivämme päättyi kahden aikoihin, jolloin Sannan bussi lähti kohti Helsinkiä. Ihan mielettömän mukavaa meillä oli, niin mahtavan onnistunut reissu ja syksyllä taas mennään uudestaan. Tai kenties jo heinäkuussa, jos hän vaan rohkenee lähteä telttailemaan. Se kuulemma kaipaa vielä henkistä valmistelua enemmän 😄

Tyttöjen illalle!
Hyypiön vuokratupa
Pitkospuut johtivat suoraan järveen
Halsterileipää, nams!
Liesjärven kansallispuisto

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti