sunnuntai 25. elokuuta 2019

Puurijärven ja Isosuon kansallispuisto + tulenteko- ja suunnistusnäyttö

Kävimme tuossa yksi ilta kolmen eränaisen voimin koulun lähellä sijaitsevalla Puurijärven ja Isosuon kansallispuistossa. 
Meillähän on aina illat vapaata aikaa koululla, joten mikäs sen mukavempaa kuin tutustua lähiseudun luontonähtävyyksiin. 
Monesti on tullut ajeltua tuosta ohi, mutta en koskaan ollut aiemmin täällä käynyt. Sen verran joskus tutkaillut, että tosiaan mitään pitkää reittiä tuollahan ei ole kuljettavana ja yöpyminenkin taitaa olla sallittua vain yhdellä paikalla, johon en kyllä saanut selkoa, pääseekö sinne kesäisin muuta kuin vesiteitse. 
Lintuharrastajille kuitenkin oiva paikka.



Kävimme ensin Puurijärven puolen korkealla näkötornilla. Sinne polku johdatti hauskasti lehmälaitumen poikki. Torni oli komea ja sieltä olikin mahtavat maisemat "järvelle". Järvihän on itsessään melkoisen vehreytynyt mutta upea. Kiikareita ei tullut matkaan, mutta ainakin useimpia kurkia näimme. 
Tämän jälkeen siirryimme autolla Isosuon puolelle, jossa olikin parin kilometrin pituinen luontopolku. 
Pitkospuut kulkivat kauniin suoaluuen halki. Ympärillä oli kaunista ja niin hiljaista. 
Vaikka ollaan jo elokuun lopulla, oli ilta todella lämmin, miltein kaksikymmentä astetta ja aurinko paistoi. 
Mukava pieni iltaretki meillä.


Puurijärvi
Isosuo


Loppuun vielä koulukuulumisia. Tällä viikolla meillä oli runsaasti retkeilyasiaa, niin teoriassa kuin käytännön harjoitteitakin.
Olemme lähdössä ensi viikonloppuna kolmen päivän vaellukselle ja parin viikon päästä sinne Muotkatuntureille viikoksi. 
Kävimme läpi varustelistaa, jonka myötä olen jo innostunut aloittamaan rinkan pakkaamisen, ja ekaa kerta ikinä, pakkasin todella huolellisesti ja ajatuksella. Jes! 😄

Suunniteltiin myös opasparien kanssa reittiä Muotkalle, jossa siis pitää johdattaa oma ryhmä leiriltä leirille sekä piti tehdä riskianalyysit ja turvallisuussuunnitelmat vaellukselta. Ihan mielenkiintoista, ja tosiaan, näin huolellinen suunnittelu on ihan uutta mulle, mutta selkeästi kannattavaa toteuttaa :)

Kaksi näyttöä suoritin viikolla hyväksytysti. Tulenteko sekä suunnistus. 
Tulentekoa jännitin enemmän, koska piti onnistua märästä puusta sytyttämään nuotio 20 minuutissa. Klapien teko sujui hyvin, sekä myös kiehisten teko. Itse sytyttämiseen sain kulumaan muutamankin tulitikun, mutta onneksi lopulta syttyi ja aikaakin jäi vielä 5 minuuttia. Huh. Mutta rennolla meiningillä kuitenkin itse tilanteessa kaikki oltiin. 

Suunnistusnäytössä oli varmasti hyötyä, kun olen melko runsaasti iltarasteilla käynyt, mutta karttapohja oli kuitenkin täysin eri (1:20 000), eli oli siinä kuitenkin uutta opittavaa myös minulle. 
Piti oikeasti suunnistaa kompassin mukaan, kun maamerkkejä ei läheskään niin tarkasti kartassa ollut, ja se ei ole vahvuuteni koskaan ollut..
Selvitin 3,5 km radan kuitenkin helposti läpi, joten oikein tyytyväinen siitä. 


Oma nuotioni

Muotkatunturien vaellussuunnitelmaa
Suunnistusmaastoa
Sumuinen aamu koululla
Olen käynyt joka aamu uimassa sekä myös aamusaunassa yhtenä päivänä <3

Nyt viikonloppuna ollaan hääräilty kotona ulkosalla paljon. Eilen käytiin illalla pyöräilemässä, kun kummatkin osti uudet pyörät. Ostettiin ihan siis sellaiset perusjopot citymarketista tarjouksesta (ei oikeat jopot), joilla on mukavan leppoisaa polkea menemään. 
Ja tänään jatkuu sama puuhailu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti