lauantai 27. toukokuuta 2017

Lomille lompsis

Tää viikko on ollut niin aurinkoinen ja kivoja juttuja pullollaan. Torstaina tein vielä työpäivän mutta nyt nautiskelen lähes kolmen viikon lomasta.
Tarkoitus oli olla ihan vaan kotona tehden kaikkea kotipuuhia sekä ensisijaisesti opetella uutta elämää koiranpennun kanssa jonka vihdoin haemme huomenna <3
Mutta pari muuttujaa ja todellinen yllätys kun voitin facebook-kilpailusta osallistumisen kolmen päivän erämaavaellukselle!! Miten mahtavaa! 
Ja mitenkä sattui just mulle kun on ollut tarkoituskin perehtyä syvällisemmin vaellushommiin jotta selviydyn yksinkin metsästä. Niin tuolta ainakin saa hyvät valmiudet siihen.
Palkinto on kahdelle ja koska me emme voi nyt yhdessä lähteä pennun takia, niin otan kaverini Katjan mukaan. Hän on myös ihan innoissaan mukana. 
Tästä tulee varmasti huikee reissu ja upea kokemus :)

Tiistaina oli mun synttärit ja olin kutsunut perheen meille kylään. Ei ollakaan koko kööri oltu samassa sitten muuton, joten kiva kun meille tulivat.
Tarjoilin raparperipiirakkaa ja Daim-juustokakkua. Hyviähän niistä taas tuli.
Markulta sain yllätyslahjan mikä osui ihan nappiin. Sellaiset olen ehdottomasti halunnutkin tänne hankkia ja olen tainnut sen jossain sivulauseessa mainita.
Nimittäin maitokärryt!
Niin vanhanaikaiset mutta maalaisromanttiset ja vieläpä käytännölliset. 
Täydellinen lahjavalinta siis minulle. Ihan parasta <3

<3


Keskiviikkona kävin pitkästä aikaa kampaajalla. 
Tällä kertaa halusin jotain erilaista kesätukaksi joten hiukseni värjättiin oranssiin taittuvaksi. Niistä tuli tosi mageet vaikka vähän jännitti miltä sitä näyttääkin sitten.. 
Mutta monet ovat kehuneet että väri sopii mulle tosi hyvin, kenties pisamien takia. 
Taidanpa siis viihtyä pidemmänkin aikaa tällee semipunapäänä.
 
Eilen lähdettiin Helsinkiin moikkaamaan yhtä kaveria sekä porukalla käytiin Heurekassa. Siellä on meneillään mielenkiintoinen näyttely eläinten body worlds, mikä oli mielenkiintoinen ja jännä. Ei tosin vetänyt vertoja muutama vuosi sitten olleelle vastaavanlainen ihmisistä tehty.
Kiva reissu kuitenkin. Lounaalla olimme Tamarinissa ja ai että se thairuoka on vaan parasta.
Illalla kotiin tultuamme ajoin vielä nurmikon. Miten hyvältä vastaleikattu nurmikko tuoksuukaan, niin kesäiseltä! 

Nyt vielä pienelle lenkille, aamupalaa ja valmistelua sillä tänään saan vielä yhden yllätyksen, tai siis kokonaiseksi vuorokaudeksi kun Markku on suunnitellut jotain superia vielä mulle synttäreiden kunniaksi! Miten jännää!! :)

Koti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti